DSC_0309

 

Asunnon löytäminen Pariisista ei ole mikään helpoin juttu. Täällä on tosi kallista ja kova kilpailu asunnoista. Me alettiin etsiä kämppää aktiivisesti heinäkuussa, eli n.kaksi kuukautta ennen itse muuttoa. Poikaystäväni paras kaveri asui jo täällä, joten saatiin majailla hänen asunnossaan se aika kun etsittiin omaa kämppää. Huomattiin, että tarjolla ei ollut kovinkaan paljon meidän budjettiin sopivia asuntoja puhumattakaan kunnoltaan sellaisia johon oltaisiin oikeasti haluttu muuttaa. Meidän kriteerit oli aika tiukat (asunnon täytyi olla hyvällä alueella ja erillinen makuhuone oli must. Toiveissa oli myös moderni keittiö ja kylppäri).

Etsitiin netistä avointen ilmoitusten kautta asuntoja, mutta monissa niissä ilmoituksissa ei ollut mitään kuvia ja monesta numerosta ei edes vastattu kun yritettiin soittaa. Siirryttiin sitten eri välitystoimistoihin ja kaikista paras niistä oli netissä toimiva Book A Flat. Heillä on kylläkin ihan törkeän hintaiset välityskulut, mutta palvelu todella hyvää. Heidän sivuiltaan löydettiin muutaman asunto ja käytiin näytöissä. Ensimmäinen näyttö oli tähän asuntoon missä nyt asutaan.

Tässä asunnossa kaikki palaset loksahti kohdalleen, paitsi että kaappitila oli todella olematonta. Tämä oli ensimmäinen asunto joka nähtiin, joten meillä ei ollut montaakaan vertailukohdetta. Siksi ei ihan heti tätä napattu (näytössä oli muitakin meidän lisäksi). Samana päivänä nähtiin sitten muitakin asuntoja, jotka oli aivan karseita ja hinnat pilvissä, joten tajuttiin kuinka nappi tämä asunto oli.

Yksi toinen vahva ehdokas löytyi lääkäreille suunnatusta nettisivusta. Se on joku ranskalainen lääkäreille tarkoitettu nettisivu, johon voi laittaa erilaisia ilmoituksia. Poikaystäväni äiti löysi sitä kautta yhden kivan asunnon (asunto itsessään oli tosi vanha, mutta ihan loistopaikalla). Laitettiin siitä hakemus sisään, mutta se meni jollekin toiselle. Onneksi muutama päivä siitä saatiin tietää, että oltiin saatu tämä asunto.

Pariisissa kun ei vielä tarkoita mitään se, että haluat asunnon ja löydät jonkun kivan. Niistä on niin kova kilpailu, että kaikilta pyydetään “kansiot” mihin vaaditaan vanhempien verotiedot (vaikka olisit aikuinen) ja  heidän takaus. Niistä kansioista vuokraisäntä sitten päättää kenet haluaa.

Vaikka täältä ei ihan helpolla asuntoa löydä (ainakaan jos on jonkinlainen budjetti, eikä halua muuttaa mihinkään ihan loukkuun), mahdotonta se ei ole! Meillä oli paljon tuuria matkassa ja tietysti se helpotti paljon, että poikaystäväni on ranskalainen. Yksin olisi ollut paljon vaikeampaa löytää asunto! Suosittelen kylläkin sitä bookaflat.com sivustoa, sillä he ovat tottuneet palvelemaan myös ulkomaalaisia. Heillä on kovat kulut, mutta kerran se vain kirpaisee ja heidän kautta vuokratuissa asunnoissa ei ole riskiä siitä, että menettäisi rahansa hujauksen takia. Suosittelen myös kyselemään ystäviltä ja tutuilta jos he tietäisivät vapaista asunnoista.

Paljon onnea matkaan niille, jotka ovat Pariisiin muuttamassa ja asuntoa etsimässä! Jos tulee mitään muuta kysyttävää niin laittakaa komenttia tai mailia, yritän vastailla parhaani mukaan.

Huh, I’m too lazy to translate all of this text, but I was explaining how we found our apartment in Paris. I’ve had couple of questions from other Finns who are moving here at one point about apartment hunting. Anyone who’s moved to Paris (on a budget) knows that finding an apartment here is not the easiest job!

 

DSC_0369DSC_0491DSC_0081

Save

Save

You May Also Like

6 comments

Reply

Kiitos paljon postauksesta! Täytyypä tutustua ainakin tuohon sivustoon minkä mainitsit. Myös minulla on melkoisia kriteerejä, mutta kuitenkin tiukahko budjetti kaupungin hintatasoon nähden. Ja tuo kansio oli hyvä tieto, osaa etukäteen jo keräillä tarvittavia papereita kasaan. Kiitos vielä 🙂

Reply

Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä sulle 🙂 Ja voin tosissaan suositella sitä Book a Flat-sivustoa! Se “dossier” kannattaa olla hyvin tehty, niin kämpän saaminen helpottuu 🙂 Onnea etsintään (sitten kun se on sun kohdalla ajankohtaista)!

Reply

Hei!
Löysin blogisi tänään ja en malta odottaa että pääsen lukemaan enemmän 🙂
Olen asunut Pariisissa jo reilu vuoden, mutta nykyinen asunto palaa omistajansa käyttöön joulukuussa. Etsinnöissä on juurikin kaksio, moderni vessa ja keittiö ja kotikulmiksi kelpaa vain 1, 2 tai 6 kaupunginosa 😉 Eli mission impossible edessä!! Olitteko heti yhteydessä tuohon agencyyn vai löysittekö asunnon eka heidän sivuilta? Mitä nyt äkkiseltään vilkaisin, seuraavat asunnot vaputuu vasta ensi vuonna! Toivottavasti ehdit vinkkailla.
–Julia

Reply

Heippa Julia ja tervetuloa mukaan 🙂

Tuon Book a Flat sivuston kautta löydettiin netin välityksellä meidän asunto ja vasta sitten pyydettiin näyttöä. He sanoivat, että kaikki asunnot on netissä, joten heillä ei “jemmassa” mitään. Kannattaa kuitenkin säännöllisesti tarkistaa sivustoon “uudet listaukset” ja olla nopea jos joku kiva sattuu vastaan. Tämän sivuston kautta meidänkin vaihtoehdot oli tosi rajalliset koska kaikki asunnot on vuokrattu pitkäksi aikaa eteenpäin, mutta kannattaa oikeesti aktiivisesti tarkastella jos sinne tulisi uusia asuntoja.

Muuten en oikein osaa neuvoa, koska me päästiin aika helpolla eikä tarvinnut käyttää hirveän montaa eri kanavaa. Katselimme kylläkin netistä privaatti ilmotuksia, mutta niinkuin tuossa postauksessa mainitsin, harva vastasi puhelimeen eikä monessa ollut kuvia.

En tiedä ootko täällä töissä vai opiskeletko, mutta kannattaa myös kysellä esim. työtutuilta tai opiskelukavereilta jos he tietäisivät lähikuukausina vapautuvista asunnoista. Hyvällä tuurilla sen kautta voisi avautua joku asunto?

Paljon tsemppiä asunnon etsintään 🙂 Pidän täällä peukkuja pystyssä ja toivon, että löydät sellaisen asunnon mitä etsit!

Sofia

Reply

Moikka taas 🙂
Oltiin jo yhteydessä tonne agencyyn ja nyt vaan odotellaan että sinne ilmaantuisi jotain ihanaa. (Mulla on myös [yllätys-yllätys] ranskalainen poikaystävä)
Työkaverit ja vanhat opiskelukaverit ollaan jo aktivoitu auttamaan asunnon etsinnässä, mutta pidetään silmällä myös netin tarjontaa koska, noh, asunnon löytäminen Pariisissa on mitä on 🙂

Asutaan nyt Boursen vieressä ja tuntuu että kaikki muut alueet on “kauhean” kaukana, vaikka lopulta Pariisikin on aika pieni pinta-alataan. Asiaa ei myöskään helpota se, että toimisto jossa olen nyt töissä on 500m kävelymatkan päässä, eli ei tarvitse edes kulkea metrolla. Mutta voi olla että jossain vaiheessa on pakko joustaa sijainnista ettei jäädä koditta 🙂

Sun viimeisen postauksen perusteella teillä todellä kävi tuuri kun asunto vaikuttaa valoisalta ja on remontoitu! Käytkö sä töissä vai opiskeletko Pariisissa?

–Julia

Reply

Heippa Julia,

Toivotaan, että tärppää 🙂 Pidän teille peukkuja pystyssä! Täällä tottuu varmasti nopeasti tiettyyn olinpaikkaan ja muuttaminen tuntuu nihkeältä. Jos voisin itse kävellä kouluun (eli siis opiskelen täällä) ja siihen olisi tulossa muutos, niin tuntuisi kyllä vaikealta. Onneksi nyt on 40min metroajelu, joten voiko se tästä enää pahemmaksi muuttua? 😉

Ja meillä kävi tosi hyvä tuuri asunnon kanssa, viihdytään täällä hyvin ja voin tosissaan suositella tätä aluetta 🙂 Rauhallinen, turvallinen ja viihtyisä, plus lyhyen matkan päässä kaupoista yms.

Onnea vielä teidän etsintään ja vinkkaa täällä kun ootte löytäneet etsimänne 🙂

Sofia

Leave a Reply to Anonymous Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *