DSC_8012

[dropcap custom_class=”normal”]Viikonloppuna kävin hakemassa Hermèsin Jour d’Hermès-tuoksun, jonka ostopäätös oli muhinut takaraivossa jo muutaman kuukauden. Kävin merkin liikkeessä parisen kuukautta sitten ja sain silloin keraamisen valkoisen laatan mukaan, johon oli ruiskutettu kyseistä hajuvettä. Laatta tuli kotiin ja ihastuin tuoksuun jo silloin, mutta ostopäätös tuli tehtyä vasta nyt. Olen nimittäin pärjännyt Hermèsin tuoksunäytteillä jo jonkin aikaa (sieltä saa mukaan lasituubissa haluamansa tuoksun), joten tarvetta uudelle hajuvedelle ei ole ollut. Nyt kun näytteet loppuivat, oli oikea aika hankkia tämä.[/dropcap]

Tuoksu on ihanan pehmeä ja tyylikäs. Se kestää myös iholla todella hyvin, mikä on itselleni tärkeätä koska en halua kanniskela tuoksua päivittäin mukanani. Suomesta tätä ei saa, mutta merkin oma nettikauppa toimittaa myös sinne ja tuoksun pääsee tilaamaan tästä.

Mitä tuoksuja te käytätte ja mikä on ehdoton lempparinne?

My new favourite scent; Jour d’Hermès. 

DSC_8013DSC_8020

You May Also Like

25 comments

Reply

Minulla ei ole yhtä suosikkituoksuja, tosin on muutamia, jotka kulkevat vuosia toiseen mukanani, mutta rakastan vaihtelua ja valitsen tuoksujani paljon fiiliksen mukaan.

Reply

Jos itsellani olisi useampi tuoksu niin aamulla suihkauttaisin juurikin ihan fiiliksen mukaan. Joskus kevyet ja raikkaat tuoksut tuntuu paremmilta ja sitten toisinaan tummat ja vahvemmat tuoksut on sen paivan juttu! Saa nahda jos tama Hermèsin tuoksu saa rinnalleen jonkun toisen viela joku paiva.

Reply

wow, i just tried this perfume on last week in Tallinn. I absolutely love it, definitely on my wish-list.

Reply

It’s the perfect scent! 🙂

Reply

Onhan noita ollut vuosien varrella, esim. Chanel Allure, YSL Cinema. Jo vuosia olen käyttänyt kuitenkin ainoastaan Guerlainin tuoksuja, tällä hetkellä löytyy mm. Samsara, Mitsouko ja Insolence, ja näin kesäisin aina yksi heidän Aqua Allegoria tuoksuistaan, jotka ovat ihanan kevyitä ja joita voi suihkutella pitkin päivää aina kun haluaa raikastaa itseään ilman että tarvitsee pelätä tuoksuvansa liikaa. Suosittelen.

Reply

Aitini luottotuoksu on juurikin YSL:n Cinema ja se onkin jo ihan klassikko. Eika syytta silla tuoksu on mielettoman hyva!

Taytyykin kokeilla noita Guerlainin tuoksuja, kiitos siis vinkista!

Reply

Kuin tiedät mulla on Se sama tuoksu käytössä ja sen lisäksi Diptyyquen Tam Dao ja Bulgarin Jasmin Noir.

Reply

Diptyquen tuoksuja en ole kokeillut (niiden omassa liikkeessa tulee valinnan vaikeus), mutta ensi kerralla pitaa tutustua niihinkin kynttila shoppailun lomassa!

Reply

joo kannattaa tutustua. mullakin oli todella vaikeaa valita (kävin kolme kertaa viikon aikana Nizzan liikkeessa) ja lopulta myös upea ranskatar omistaja auttoi valinnassa. Hei muuten Filippa K musta silkkipaita oli TODELLA hyvä ostos. oli tänään ensimmäisen kerran päällä (mustan pitsihameen kanssa ja napitettuna ylös asti) ja sain paljon kohteliaisuuksia ja olo oli erittäin mukava. laadukas paita. stockalla on se sama vielä marjapuuro värisenä. luulen että sen on pakko ostaa varsinkin kun saan niitä kantaasiakasseteleitä. kiitos vinkistä!

Reply

Kiva kuulla, että olet ollut siihen tyytyväinen 🙂 Huomenna luvassa asukuvaa missä olen yhdistänyt sen kynähameeseen! Stay tuned 😉

Reply

tänään se oli mullakin siis kynähameen kanssa ja leopardi kuviollisten korkkareiden kanssa. 🙂 olisi hauska nähdä millaisen hameasun sinä keksit sille. 🙂

Reply

burberry brit. sitä lexintonin uutta haisulia koetan päästä tuoksuttaan

Reply

Itselleni tuo Burberryn Brit ei ole tuttu tuoksu, joten sita taytyy kayda kokeilemassa!

Reply

Nice pictures and I love the perfume too!

xx Karolina
CARAMODE

Reply

Thank you Karolina! 🙂 And yes, it’s a very nice scent!

Reply

Hermès’n Un Jardin sur le Nil. Toisena Diorin J’adore.

Reply

Ei huonommat suosikit! Molemmat hyviä tuoksuja ja itsekin tykkään 🙂

Reply

Itse taidan olla melkoinen kummajainen, en ole koskaan käyttänyt mitään tuoksua, enkä myös omista yhtäkään. Olen hyvin tuoksuherkkä ja päätä alkaa usein särkeä jo melkein vain tuoksuosaston ohi kävellessäni 😉 Ystävälläni on Giorgio Armanin Acqua di Gioia, ja se on yksi niistä harvoista, josta pidän, ja joka ei ole liian vahva. Eli jos joskus ostan itsellenikin, hankin luultavasti sitä. Tosin, Hermès’n tuoksuja en ole tainnut koskaan edes haistaa, joten täytyykin joskus kokeilla 🙂

Reply

Osa ei voi lähteä kodista jos ei ole suihkauttanut tuoksua ja osaa ei tuoksut niin kiinnosta 🙂 Itse taidan kallistua tähän jälkimmäiseen vaikka hajuvedet tuo sitä sopivaa luksusta arkeen ja niistä tykkäänkin. En käytä kuitenkaan ihan päivittäin tuoksua ja sen takia se laittokin usein unohtuukin. Ehkä nyt kun hankin tuon ihana Hermèsin tuoksun niin muistan joka aamu sitä suihkauttaa? 🙂 Armanin Acqua di Giosta olen kuullut aikaisemmin, mutta en ole tainnut sitä ikinä huolella kokeilla! Ensi kerralla kun olen liikenteessä niin täytyy käydä tuoksuttamassa.

Reply

Kuulostaa aika täydelliseltä tuoksulta! Harmi, kun ei myydä Suomessa, koska tuoksuttelematta en kyllä uskalla ostaa millään… Ehkä joskus törmään tuolsuun ja Hermesin putiikkiin matkoilla 🙂

Mulla on tuoksujen suhteen käynyt viime aikoina aikamoinen vallankumous, kun ennen olen käyttänyt DKNY:n ja Bossin tuoksuja. Jonkin aikaa sitten löysin Body Shopin tuoksut, jotka osoittautuivat yllättävän hyviksi. Osa on liian makeita, mutta pari helmeä on joukossa ja lompakkokin kiittää 😉 sain nimpparilahjaksi myös Ralph Laurenin numeroilla varustetut tuoksut matkakoossa ja ne on kanssa ihan huippuja arkeen. Jotain vähän tyylikkäämpää tuoksua kyllä kaipailisin. Yhdellä naisella, joka tulee aamuisin samalla bussilla, on aivan ihana tuoksu. Olen monta kertaaa miettinyt, että täytyisi kysyä mikä se on, mutten ole vielä kerännyt rohkeutta… Kohta se varmaan vaihtaa bussilinjaa ja tuoksu jää mysteeriksi 😀

Reply

Se on ihan totta, että netistä on aika mahdoton ostaa tuoksua jos se ei ole entuudestaan tuttu! Ja sama tuoksu voi vielä olla hyvä yhdellä ja toisella hieman erilainen. Mutta suosittelen kokeilemaan tota jos esim. ulkomailla lentokentällä törmäät siihen, se on nimittäin tosi hyvä!

Mä käytin pari vuotta sitten Zaran tuoksua ja makeudesta huolimatta se oli tosi hyvä! Hintakaan ei todella kirpaissut, joten sitä pystyi laittamaan vähän runssaaminkin illalla ulos mentäessa 😉 Hih, taisi puolet ihmisitä mun ympärillä saada jonkun tuoksuhalvauksen!

Ja arvaa mulla on ihan sama juttu! Monesti joku tuoksuu ihan taivaalliselta, mutta en ikinä saa itsäni kysymään mikä tuoksu voisi olla kyseessä. Sama pätee vaatteisiin-joskus näkee maailman ihanimman takin esimerkiksi, mutta en vaan saa itseäni koputtamaan tuntematonta olkapäästä ja kysymään…hih, ehkä sitten kun se todellinen mielettömyys tulee vastaan niin on sitten pakko kerätä rohkeutta enemmän 😉

Ja tsemppiä sen sun salaperäisen tuoksun selvittämiseen! Varmasti tämä nainen olisi vaan otettu kun kysyisit 🙂

Reply

Hei! Voisitko kertoa vähän tarkemmin koulustasi jossa opiskelet/opiskelit? Eli millainen koulu, miten pääsit, mitä aineita siellä on yms? Itse haluaisin myös opiskella jotain muotiin liittyvää ja ajattelinkin kysyä sinulta kun käsitin että sen pariin olet suunnannut opintojasi!

Reply

Heippa! Laitatko mulle sun maili osoitteen niin lähetän sulle pidempää mailia aiheesta 🙂

Reply

Mun ehdoton suosikki on Diorin Miss Dior Cherie Leau! Maailman paras:) Myös se Escadan uusi kirsikka tuoksu (nimi ei nyt tule mileen…) on ihana, ja sitä tässä himoitsenkin…

Reply

Diorin Miss Dior on mulle entuudestaan tuttu ja se onkin hyvä! Olen myös saanut näytteen siitä Escadan kirsikka tuoksusta ja sekin on ihanan raikas (vaikkakin makea, mutta ei mun makuuni liian) 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *