Screen Shot 2014-11-03 at 13.23.57Screen Shot 2014-11-03 at 13.26.11

[dropcap custom_class=”normal”]Vitsi mikä aamu mulla oli eilen. Nukuin pommiin ja kun heräsin jäin makaamaan sänkyyn sellaisen fiiliksen kanssa, että olin unohtanut jotain…Samaan aikaan sain ystävältäni viestin, että hän on vähän myöhässä tapaamisestamme. Olin täysin unohtanut meidän treffit, joten tuli aika kiire ja lopulta olin lähes tunnin myöhässä. Ei siis paras aloitus tälle viikolle! Tuntuu, että päässä pyörii niin miljoona juttua, että musta on tullut ihan hajamielinen. Tästä edespäin mun täytyy siis kirjoittaa kaikki kalenteriin kun omaan päähän ei näköjään voi luottaa, heh…[/dropcap]

MUTTA, tästä pääsenkin siihen, että vaikka viikko alkoi huonosti niin omalla asenteella voi muuttaa suuntaa ja tehdä loppuviikosta hyvän. Marraskuu on myös monelle se inhokki kuukausi (niin myös mulle), mutta senkin voi viettää nauttien sen sijaan, että jämähtäisi sinne koti sohvalle peiton alle. Itse ainakin yritän pitää mielen positiivisenä ja  muistaa tehdä kivoja juttuja ja suunnitelmia. Jos edes kerran viikossa on joku odottamisen arvoinen juttu, joka eroaa siitä normaalista arjesta niin viikot menee vauhdilla ja pian on jo joulukuu.  Mietinkin, että mitä voisin tehdä konkreettisesti niin, että marraskuu tuntuisi kivemmalta ja mieli pysyisi positiivisempana. Keksin muutamia juttuja joista ainakin osan pystyn helposti toteuttamaan:

  • Liikkua ulkona enemmän tuli sitten vettä tai lunta. Raikas ilma virkistää aina mieltä.
  • Tavata ystäviä drinkkien merkeissä vaikka sohva tuntuisikin sillä hetkellä paremmalta vaihtoehdolta.
  • Kokeilla jotain uutta hyvää ravintolaa ja pukeutua sinne viimeisen päälle.
  • Käydä leffassa ja luonnollisesti syödä popcornia luvattoman paljon.
  • Järjestää kunnon girls night in (tai out).
  • Suunnitella reissua alkuvuodelle (jo pekkä suunnittelu piristää vaikka reissu ei ikinä toteutuisikaan).
  • Löytää hyvä kirja johon voi uppoutua.
  • Käydä kampaajalla (mikä sen piristävämpää?).
  • Aloittaa uusi harrastus.
  • Kokkailla kotona ystävien kanssa kuunnellen samalla vanhoja levyjä (kuka nainen ei saisi hymyä huulilleen kuunnellessä Spice Girlsin levyä?).

Tuntuu, että mä olen vihdoin alkanut miettimään positiivisemmin koska tämä kulunut vuosi on pitkälti mennyt stressissä ja negatiivisyyden kierteessä. Ihan suoraan sanottuna tämä vuosi on ollut elämäni paskin monestakin syystä, mutta sen sijaan, että niille huonoille asioille antaisi yhtään enempää sijaa niin pitäisi osata keskittyä siihen hyvään. Sitäkin löytyy lähes joka tilanteesta vaikka tuntuisi kuinka epätoivoiselta. Nyt siis haluan lopettaa tämän vuoden hyvällä mielellä ja toivottavasti seuraava vuosi olisi edes hitusen helpompi! Joten tästä lähtien…Focus on the good!

//

My week didn’t start on the best possible note. I slept through my alarm and when I finally woke up, I had this feeling that I had forgotten about something. That second my friend sent me a message saying she’ll be a few minutes late to our meeting. A meeting I had completely forgot about, which meant I was eventually 45 minutes late from our date. Not a good start to the week at all. However, I started thinking about the power of positive thinking. I totally believe that positivity attracts positive and good things. That said, I’m going to turn this week around and have a great one. It’s all about your mindset and attitude.

This brings me to the next point. I don’t know about you guys, but for most Finnish people November is one of the toughest months. We can have days (even weeks) without any blue sky or sun and most of the time it’s grey or pitch black. This obviously affects the mind, but I have decided to fight this. Instead of complaining about the darkness and how tired I feel, I’m going to make the best of this month by doing this I really enjoy. This way November will pass by quick and then Christmas is around the corner. So what things could I do to make my November more enjoyable?

  • Go for a walk everyday no matter if it’s raining or snowing. Fresh air always makes you feel better.
  • Meet your friends for drinks even though the couch would feel like a better option on a dark rainy night.
  • Try out a new restaurant and wear your best outfit for dinner.
  • See a great movie and eat tons of popcorn.
  • Organize a girls night in (this involves champagne of course) or a wild night out.
  • Start planning a trip for the beginning of next year.
  • Find a book, which you don’t want to put down.
  • Go the the hairdresser. Is there anything more uplifting than that?
  • Start a new hobby. Something that you’ll actually love doing.
  • Cook together with your friends and play old school songs in the background (I mean listening to Spice Girls will surely make you smile!).

I feel like I have finally found a positive switch in my life, because up to now I have been very stressed and have worried about a million things. To be honest, this year has probably been the hardest for many reasons, but I want to end it on a good note so that next year will be easier and hopefully full of positive things. As I said, positive people attract good things, which is why now is a good time to turn things around.  Focus on the good!

 

 

You May Also Like

10 comments

Reply

Olet niin oikeassa positiivisen fiiliksen keräämisestä! Se on niin omasta asenteesta kiinni!
Täytyy vaan keksiä itselleen kivaa puuhaa; allekirjoitan täysin kaikki listaamasi kohdat! Omaa mieltä piristää lisäksi -välillä raskaatkin- työreissupiipahdukset Helsinkiin, tottakai kiva shoppilu, erityisesti kosmetiikkaa, vaikka kiva syksyinenhuulipuna ja kynsilakka, ystävien tapaaminen, kunnon salitreeni jne.
Oikeastaan samat jutut mitä muutoinkin teen! No, tärkeintä varmaan on pitää itsensä käynnissä, eikä lösähtää sohvalle. Utuisesta ja harmaan pimeästäkelistä huolimatta. Jos sille apealle fiilikselle antaa vallan, niin se tosiaan vie mennessään!
Kohtahan sitten jo mennäänkin valoisampaan, ei siihen kauaa enää ole 🙂

Reply

Positiivinen fiilis on kyllä siitä omasta asenteesta kiinni ja omilla valinnoilla voi saada paljon aikaan! Ja niinkuin sanoit, ei sitä tarvitse mitään niin erikoistakaan tehdä kunhan ei vaan jää juuri sinne sohvalle koko kuukaudeksi makoilemaan 😉 Ja totta puhut, kohta aletaan taas mennä valoisampaan suuntaa, eli sekin kannattaa pitää mielessä jos mikään muu ei auta! 🙂

Reply

Asiaa! 🙂 Marraskuu on kyllä aika paha mutta ehkä myös jollain tapaa asennekysymys. Mun mielestä päivät/viikot/kuukaudet menee kuitenkin niin nopeasti että kohta nämäkin neljä viikkoa on selätetty.
Ikävää kuulla että tämä vuosi ei ole mennyt sulle ihan nappiin… Toivon että jo seuraava menee paljon paremmissa merkeissä!
Veera x
PS. tämä uusi blogipohja on tosi kiva, myös kommenttia kirjoittaessa. Ten points ja papukaijanmerkki!

Reply

Näin se on, viikot menee kyllä ihan itsestäänkin hurjaa vauhtia! Toisaalta mielummin niistäkin nauttii kun vaan toivoo, että “voi kun marraskuu olisi jo ohi” 😉 Helpommin sanottu kun tehty, mutta oikealla asenteella pääsee jo pitkälle!

Kiitos Veera, odotan kyllä seuraavaa vuotta innolla!

Ja ihana kuulla, että tykkäät tästä uudesta pohjasta, kiitos 🙂

Reply

Hyviin asioihin kannattaa keskittyä ja tehdä sellaisia juttuja, jotka tuntuu itsestä kivoilta. Mulla vaan on valitettavasti taipumus “suorittaa” myös noita kivoja juttuja: jos en ehdikään tällä viikolla nähdä kaveria, niin petyn itseeni ja suunnittelen kaikki illat täyteen jotain periaatteessa kivaa, mutta suurina annoksina voimia vievää. Joka päivä ei tarvitse olla menossa, eikä kannatakaan 🙂 Kerran tai pari viikossa yritän pitää sellaisen päivän, jolloin en tee yhtään mitään. Mulla ei siis ole suunnitelmia sille päivälle ja yritän niitä olla hankkimattakin. Haahuilen koko päivän menemään ja vaikka tuntuisi tyhmältä ja tuottamattomalta viettää päivä ilman mitään “hyödyllistä” puuhaa, on se akkujen latautumisen ja aivojen rentouttamisen kannalta mulle ihan elintärkeä juttu. Suosittelen! 🙂

Reply

Mä tunnistan itseni tosta “suorittamisesta”, mutta olen oppinut sen, että itseltä ei saa vaatia liikoja. Kyllä sitä levätäkkin täytyy ja kuunnella omaa ääntä siinä mitä oikeasti haluaa tehdä ja mitä ei. Eikä sitä kalenteria kannata liiankaan täyteen ängetä…siitä vasta stressi tulee. Olen siis samaa mieltä siinä, että on hyvä pitää niitä päiviä milloin kalenterissa ei lue mitään. Silloin yleensä tekee just sitä mitä sillä hetkellä haluaa, eikä “pakolla” sitä mitä on sovittu. Haahuilu päivät siis kunniaan! 😉

Reply

Really nice and really true post! Thanks for the motivation 🙂

Reply

I’m glad you found it useful! Every now and then I need to give myself a little kick in the butt and this is a great way of doing it 🙂

Reply

Niin totta tämä postaus! Positiivisuus ja elämän pienet jutut kantavat pitkälle! 🙂 Itellä on kulunut vuosi sisältänyt myös kaikenlaista, niin päätin alottaa positiivisen ajattelun konkreettisesti ja nyt kirjotan joka ilta päivän ajalta vähintään yhden onnellisen asian ja laitan paperilappusen lasipurkkiin. Niitä on kiva myöhemmin lueskella ja oon oikeesti huomannu, et on alkanu keskittyy yhä enemmä niihi hyviin juttuihin 🙂

Reply

Hei vitsit kuinka hyvä idea! Munkin täytyy kokeilla tota 🙂 Sitten jos on huono päivä (niitä on varmasti yritti olla sit kuinka positiivinen tahansa) niin ei muuta kun purkki auki ja lukemaan niitä lappuja! Ja piristys on taattu ja mieli viety takaisin sinne ilosiin asioihin 🙂 Kiitos vinkistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *