lumene1-9

 

[Olen kuullut paljon hehkutusta tästä Lumenen uudesta Longwear Blur-meikkivoiteesta. Lumenen CC-voide on yksi suosikeistani, joten toivoin, että tämä uutukainen olisi vähintään yhtä hyvä. Ei onneksi tarvinnut pettyä, sillä tämä on taas jälleen ihan mahtava tuote! Peittää hieman enemmän kuin merkin CC-voide ja jättää mattaisemman pinnan. Itselleni on tärkeää, että meikkivoide ei jätä liian pakkelimaista vaikutelmaa ja tämä sulautuu ihoon niin kauniisti, että mistään tunkkaisesta lopputuloksesta ei ole tietoakaan. Meikkivoide levittyy hyvin ja on muutenkin mukavan samettinen koostumukseltaan. Ei voi muuta kun taas kerran nostaa hattua Lumenelle! Ihan huippua, että täältä koti-Suomesta löytyy merkki, jonka hinta-laatusuhde on näin mahtava.

Kosmetiikasta puheen ollen. Kerroin tässä vanhemmassa postauksessa uudesta kynsilakkasuosikistani. L’Orealin Infallible kynsilakka on ollut ihan mahtava tuote ja kestävyydeltään se pesee esimerkiksi Chanelin lakat ihan mennen tullen. Olen yrittänyt ostaa uutta lakkaa vanhan tilalle ja monesta yrityksesta huolimatta oikea sävy on aina loppunut Stockan pisteestä. Viime kerralla kysyin asiasta ja myyjä kertoi, että lakka oli pelkästään sesonkituote, eli sitä ei ole enää saatavilla. Voi höh, sanon minä. Juuri kun löysin sen täydellisen kynsilakan. Pitää varmaan laittaa tilaus netin kautta menemään ennen kuin ne loppuvat kokonaan!

 

Lumene is a Finnish beauty brand and I just love their products. One of their newest foundations is called Longwear Blur and it’s such a treasure! The price is around 19€ and it leaves the skin looking healthy and good. The texture is light, yet it covers quite well. Definitely a new addition to my make-up bag!

And speaking of beauty treasure, I told you guys in this post about my new favorite nail polish. As it happens, I just heard that is was only a seasonal product and not a fixture in L’Oreal’s offer. I’m sad to hear this, because the nail polish was so great! I’ll try to hunt and collect a few before they’re sold out everywhere. I would advice you to do the same!

 

You May Also Like

2 comments

Reply

Tuo on kyllä hintaansa nähden ihan huikea tuote. Ei turhaan hehkutettu tökötti. Tulee käytettyä silloin, kun kaipaan enemmän peittokykyä, kuin mineraalimeikeillä on tarjota. 🙂

Reply

Niin on! Ja muutenkin Lumenen tuotteen on ihan super hyviä 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *