31815 1

 

Valkoinen pitkähihainen hellemekko on sellainen vaate, jota olen aina kaipaillut kaukolomilla. Talvisin matkustaessa hellevaatteita ei Suomesta löydy ja kesällä sellaisia harvemmin tarvitsee (ainakaan Suomessa). Seuraan Lindexiä Instagramissa ja löysin sieltä kuvan heidän mallistonsa mekosta. Kriteerini olivat valkoinen väri, vilpoinen materiaali ja pitkät hihat. Tässä mekossa yhdistyivät kaikki nämä, joten etsin sitä Ranskasta käsin Lindexin Suomen myymälöistä. Yhden kappaleen onnistuin viimein löytämään ja onnekseni kyseessä oli vielä oma kokoni. Ihana äitini kävi ystävällisesti sen hakemassa, joten uusi hellemekkoni odotti minua Suomeen palatessani.

Luonnollisesti se matkusti muiden tavaroideni mukana uuteen kotiini tänne Ranskaan ja viime viikonloppuna vedin sen ensimmäistä kertaa päälleni. Halusin yhdistää siihen tämän paksun neuleen ja mustat nilkkurit kaveriksi, jotta se toimisi vielä tämän kuukauden vaikka lämpötilat viilenisivätkin. Mitä mieltä te olette tästä yhdistelmästä?

Ja sitten asiasta kolmanteen…Tänään itselläni alkaa ranskankielen intenssiiviopinnot. Tai oikeastaan vietän koko päivän kielikokeessa, jonka perusteella meidät laitetaan ryhmiin. Loppuviikko onkin sitten tutustumista yliopistoon ja muihin kurssilaisiin ja virallinen opetus alkaa  ensi viikolla. Tulossa on siis varmasti tapahtumarikas viikko.

Hyvää syyskuuta kaikille! Lempikuukauteni alkakoon.

 

A little white dress is something I’ve been looking for and missing especially on my trips during winter. I wish I would have had it already in Seychelles last winter, because it would have been perfect there. I wanted a white dress made of cotton and with long sleeves and I finally found it at Lindex. This dress was sold out online and almost in all the stores, so I spent a day calling Lindex boutiques in Finland looking for it. Finally I found it in my size and my helpful mother picked it up as I was still in France at the time.

Naturally I brought it back to France with me and this weekend was the perfect occasion to wear it. I wanted to combine it with a heavy knit and black boots so it would be less girly. Now I also know it works during fall as well, when combined with warmer pieces!

And then onto something different…I’ll spend all of today in exams to test my French level as my French classes start next week and they need to know which group to place me in. The rest of the week is then getting to know the university and my classmates a little better. Next week the actual lessons start. I’m sure it’s going to be an interesting week for me to say the least.

And happy 1st of September everyone. Let my favorite month of the year finally start!

 

31815 16

31815 431815 331815 15 31815 17

Dress / Lindex

Knit / & Other Stories

Boots / H&M

Bag / Chanel

Sunnies / Vintage Luxottica

Bracelets / Saint Laurent and & Other Stories

You May Also Like

8 comments

Reply

Oh wow! Everything is perfect about this outfit, just “my kind” of look!!
I love your boots and cardigan!

http://lartoffashion.com

Reply

Thanks Natali! Glad to hear you like it 🙂

Reply

Perfect outfit!
http://www.lecomptoirdelilou.com/

Reply

Thanks!

Reply

Tutunnäköinen mekko. 🙂 Ostin tuon itselleni kesäksi ja olen kyllä tykännyt. Sehän meni tunikana heinäkuun “helteissä”, kun pelkällä mekolla ei pärjännyt.

Nuo tupsurimpsut lähtivät muuten omasta mekostani pois alta aikayksikön. Kannattaa ommella uudelleen kiinni asap, etteivät katoa. 🙂

Reply

Heh, todellakin! Villahousut vaan alle niin sillä pärjää jopa Suomen kesässä. 😉 Ja hei kiitos vinkistä. Täytyykin ommella ne paremmin kiinni samantien!

Reply

Näyttääpä hyvältä! Himoitsin tuota mekkoa koko kesän ja sovitin sitä monta kertaa, mutta näytin aina yhtä ääliöltä. Pienin kokokin oli yksinkertaisesti liian suuri ja helmasta leveä :/ Minullakin on boheemi valkoinen kesämekko etsinnässä, näyttäisi niin kivalta nahkatakin kanssa!

Reply

Kiitos! 🙂 No itseasiassa, en pukisi tuota hametta kaupunkioloissa ilman pidempää neuletta/takkia juuri sen takia, että malli on aika telttamainen. Nyt tuo neule “painoi” sen helman hyvin kasaan. Tropiikissa taas telttamaisuus on pelkästään plussaa kun ihoa on nihkeä ja hiki virtaa 😉

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *