celine phantom bag outfit 2

 

Nämä asukuvat on hyvä esimerkki niistä haasteista mitä tämä vuodenaika tuo kuvaamiseen. Valon määrä hupenee minuutti minuutilta ja juuri kun pääsee asemiin, niin räntää alkaa satamaan taivaan täydeltä. Pinna menee saman tien kireälle ja tulee kirottua koko talvea. Tässä tapauksessa päivän piristys tuli Chef & Sommelier ravintolan keittiöstä, kun kokit valmistelivat iltaa varten ja avonaisesta ikkunasta huusivat tsemppikommentteja, heh. Siinä oli kundeilla nauramista, kun yritimme epätoivoisesti saada kasaan jotain käyttökelpoisia kuvia. Onneksi kevät on pian täällä ja valon määrä kasvaa päivä päivältä. Silloin asukuvia ehtii napata myös töiden jälkeen, sillä tällä hetkellä siitä ei ole toivoakaan. Helpottaa huomattavasti, kun viikonloput eivät ole enää ainoa hetki saada kuvattua materiaalia!

Phantom on ollut nyt muutaman päivän käytössä ja se tuntuu olevan mitä täydellisin arkilaukku. Pohjalle voi heittää läppärin, huivin tai mitä ikinä sitä haluakaan kantaa mukanaan ja ne tärkeimmät asiat saa piiloon vetoketjullisen taskun taakse. Töissä olen käyttänyt lähinnä Belt bagia, mutta läppäri ei mahdu siihen kunnolla, joten hyvä, että tässä Phantomissa on paremmin tilaa. Jossain vaiheessa hankin varmasti kunnollisemman työlaukun, jonka saa myös olalle, mutta näillä mennään siihen asti. Juuri kun puhuin, että laukkuja ei nyt hetkeen tarvitse miettiä, niin taas se alkaa…

Eilinen oli mitä rentouttavin päivä, joten sain kerättyä energiaa uutta viikkoa varten. Huomaan muutenkin nyt kun toinen työviikko on ohi, että energiaa on hiljalleen enemmän, kun mieli alkaa olla tottuneempi uusiin kuvioihin. Ensimmäisen viikon jälkeen olin nimittäin niin poikki, että ei mitään järkeä, mutta tästä se tasaantuu. Energistä viikkoa siis kaikille ja hei ensi viikolla vaihdetaan jo helmikuun puolelle – jees!

 

These pictures are a good example of the challenges this time of the year brings to blogging. You’re fighting the light all the time (it’s getting darker by the minute) and then just when you’re ready to shoot, it starts raining wet snow, so you start being pissed off. This then shows in the pics and you have almost no material to use in the blog, heh. Finnish winters are definitely not a paradise for bloggers, but we try to manage!

I’ve worn my new bag now for a few days and it really is the perfect everyday bag. It fits everything I need (and a bit more) and the side pocket fits all the valuable things, so you can hide them. Now I use my Belt bag at work, but it doesn’t fit my laptop, so this will be a better fit. I do think however, that I still need to get one proper work bag, which I can also carry on the shoulder…I just told myself that no more bags, but here we go again…

Have a great new week everyone and next week it’s already February, which means Spring is getting closer and closer!

 

celine phantom bag outfit 3celine phantom bag outfit 4Photos/Thomas D.

Coat / Zara (similar here*)

Cardigan / COS (similar here*)

Jeans / H&M (similar here*)

Boots / Zara (similar here*)

Earrings / Chanel

Bag / Céline

*Commercial links.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

10 comments

Reply

Samanlaisen työlaukun metsästys on täälläkin, eli jos keksit jotain, niin laitahan postausta aiheeta! Pitäis just saada melkeinpä olalla kannettua ja läppäri mahdutettua messiin 🙂

Reply

Joo, mun täytyy alkaa tutkimaan, että mikä voisi olla hyvä työlaukuksi! Vinkkaan täällä sitten löydöistä 🙂

Reply

Toivottavasti kahden viikon päästä ei tule loskaa, tullaan kahdeksi yöksi Helsinkiin lomailemaan… jotenkin sääjumalat ovat ihan sekaisin kun täällä Itävallassa on melkein -20 ja Suomessa plussaa 😀

Reply

Orléansissakin on ollut melkein -10 astetta, mikä on todella epätavallista! Hassua, että siellä tosiaan kylmempi, kuin täällä 🙂 Joo, toivotaan, että loskaa ei sataisi enää tänä vuonna ollenkaan, mutta se taitaa olla toiveajattelua heh!

Tervetuloa Helsinkiin!

Reply

Fantastic, as always! I have always been in love with Celine bags and have few of them myself but Phantom is one which I have never grown to like because it’s not the most “user friendly” kind of bag for me, but I adore my belt and Nano bags. 🙂

http://lartoffashion.com

Reply

Thanks Natali! Well I love the Nano bag as well and wouldn’t mind having it my collection…maybe one day? 😉

Reply

ihana laukku, onneksi olkoon!! <3 Mä kaipaan sun Ranskan asukuvia..!!

Reply

Kiitos Henna!<3 Tässä räntäsateessa kuvatessa tuli kyllä itsellänikin pieni ikävä niitä Orléansin kuivia katuja, heh...

Reply

kuivat ja kauniit.. Sulla oli tosi ihania kaikki Ranskan kaduilla otetut asukuvat!

Reply

Kiitos! Mutta onneksi stadissakin on ihania katuja ja kuvauslokaatiota, eli kun tämä ilma tästä parantuu, niin eiköhän tämä tästä 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *