Viime perjantaina yövyimme Långvikissä ja saimme viettää poikaystäväni kanssa kaivattua laatuaikaa. On se kumma miten yksi yö toisissa maisemissa rentouttaakaan ihan eri tavalla, kun pääsee siitä normaalista arjesta hetkeksi pois. Meilläkin on ollut aikamoiset pari kuukautta takana, joten pieni irtiotto teki ihmeitä! Olin ensimmäistä kertaa Långvikissä ja ravintola oli mielestäni parasta tässä hotellissa. Illalliselle pukeuduinkin tähän ihanaan pitsipaitaan, joka näkyi ensimmäisen kerran tässä vanhemmassa asupostauksessa. Nyt puin paidan astetta arkisemmin farkkujen ja bleiserin kanssa, mutta halusin kuitenkin tuoda nuo kauniit hihat esille. Ne tekevät tästä paidasta harvinaisen upean!

Täällä aloitellaan uutta viikkoa flunssaisena ja eilen heräsin jo klo. 7.30, kun pää oli niin tukossa, että unikaan ei enää maistunut. En ole tainnut ikinä nousta niin aikaisin sunnuntai-aamuna, heh. Toivotaan, että tilanne ei tästä pahennu, sillä sairastamiselle ei olisi kyllä nyt aikaa (tai onko sille ikinä?). Nyt liikenteessä taitaakin olla kaiken maailman pöpöjä, eli pitäkää itsenne terveinä!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

 

Last Friday we stayed in a hotel and spent some quality time together with my boyfriend. It really makes a difference to spend a night somewhere else, as you can relax way faster that way. We went to a spa and then had a great dinner in the hotels restaurant. I wore this lace shirt to our dinner date and it’s such a beautiful piece. It’s very feminine, but still edgy and I love especially the sleeves!

Have a great new week everyone!

 

Photos/Thomas D.

Blazer / Prada (similar here*)

Lace shirt / Andiata* (similar here*)

Jeans / Lindex (similar here*)

Boots / & Other Stories

Bag / Céline

*Commercial links/Gifted.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

4 comments

Reply

Beautiful, elegant and minimalistic combo, the ones that always look impeccable on you!
Sounds like you had a great weekend so I’m wishing you an equally great working week ahead. 🙂

https://lartoffashion.com/tropical-safari/

Reply

Thank you dear! I’m wishing you a great week as well 🙂

Reply

Moikka! Kävin selaamassa edelliset postaukset läpi ja ihania asuja ollut taas kuvissa! Tämä deittiasu on kyllä upea, varsinkin nuo pitsipaidan hihat! Huomasin myös uudet hiukset! Upea! Itse menossa huomenna kampaajalle. Edellisestä käynnistä on kohta kolme kuukautta ja hiukset kasvanut ihan hirveesti, taidan pyytää pätkäisemään lyhempään polkkaan kun viimeksi. Yritän epätoivoisesti vielä pysyä vähän vaaleammassa värissä vaikka juurikasvu tunkee tummaa esiin minkä kerkiää, heh 😀

Reply

Kiitos Henna! Kiva kuulla, että olet tykännyt asuista 🙂 Tiedätkö polkassa on oikeasti tekemistä, sillä se kasvaa niin nopeasti ulos siitä mallista. Siksi päätin nyt vähän kasvattaa hiuksia taas vaihteeksi, mutta syksyllä varmasti taas palaan siihen lyhyempään malliin! Ja sulle polkka sopii todella hyvin, joten pätkäise vieläkin enemmän, varmasti upea myös niin. Heh, taistelu juurikasvua vastaan – it never ends 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *