Palasin Tukholmasta myöhään sunnuntai iltana ja Helsingissä oli vastassa mitä kaunein auringonlasku. Täydellinen päätös mahtavalle viikonlopulle. Lisää siitä myöhemmin puhelinkuvien muodossa! Kameran jätin suosiolla kotiin ja nautin täysillä ystäväni seurasta ja ehkä siitä maailman cooleimmasta kaupungista. Lentokentältä päätin sitten näin uutena stadilaisena ottaa bussin rautatieasemalle ja meinasin kyllä sen jälkeen loikkia häntä koipien välissä takaisin Espooseen, heh. Niin levotonta siinä rautatieasemalla jopa sunnuntai-iltana! Pidin kyllä kahdella kädellä laukustani kiinni ja toivoin, että kukaan ei ryöstäisi. Päätin urhollisesti ottaa sporan siitä vielä kotiin, mutta päädyin varmuuden vuoksi kuitenkin taksiin. Better safe than sorry! Itselläni on todella harvoin turvaton tai epämukava olo, mutta siellä kyllä oli. Thumbs down rautatieasemalle!

Asusta vielä sen verran, että päälläni on meidän valkoinen pidempi kauluspaita. Se on pre-fall mallistoa, eli uusi tulokas. Matilda antoi kivasti inspiraatiota siihen miten sitä voi käyttää myös helteellä (itselleni hyvä idea Italian matkaa ajatellen)!

 

I got home from Stockholm late Sunday night and the most beautiful sunset welcomed me back to Helsinki. The light is just so magical this time of the year. I mean when you see the entire sun still at 22.30 it feels like the most beautiful thing. We need to enjoy this now, because already next month we can see a difference (and not a good one)!  I’ll share some moments from Stockholm later with a “through my phone” post.

This outfit is something I can easily still wear, as the temperatures are not that warm. This long white shirt is a new comer from Andiata’s pre-fall collection and I love the length. I’m taking it to Italy with me and Matilda gave me some outfit inspiration of how to wear it!

 

Photos / Thomas D.

Blazer / Andiata

Shirt / Andiata*

Leather pants / H&M

Shoes / Flattered

Bag / Céline

Earrings / Chanel

Sunnies / Ray Ban*

*Gifted/Commercial links.

You May Also Like

2 comments

Reply

Your earrings and blazer are major pieces! Love your elegant and minimalistic style. 🙂

https://lartoffashion.com/pandora-summer/

Reply

Thank you Natali and this blazer is one of my new favorites! Even if it’s one size too big for me I love the cut 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *