Style Plaza Esse Hormonaalinen Akne32Kaupallinen yhteistyö Essen kanssa.

 

Olen tehnyt yhteistyötä Essen kanssa jo pidemmän aikaa, joten moni teistä tietää, että vannon näiden tuotteiden nimeen. Uusimmille lukijoilleni tiedoksi, että Esse on ekosertifioitu huippulaadukas probioottinen ihonhoitosarja  Etelä-Afrikasta ja tuotteiden teho perustuu mikrobiomi-tutkimukseen. Essen tuotteissa on käytetty probiootteja ja nämä hyvät bakteerit säilyttävät iholla sen oikean mikrobitasapainon. Probioottisella ihonhoidolla on saatu erinomaisia tuloksia etenkin ihohaasteiden hoidossa ja sen sain nyt itsekin huomata. Lisää mikrobeista ja probiooteista kannattaa käydä lukemassa täältä!

Ihoni on ollut todella hyvässä kunnossa pitkään, mutta kesän lopussa siihen alkoi ilmestymään hormonikierrosta johtuvia näppyjä, joiden hoito ei olekaan ihan niin yksiselitteistä. Itselläni tilanne ei ole onneksi (ainakaan vielä) niin paha, että varsinaisesta aknesta voisi puhua ja heti kun aloin taas käyttämään Essen tuotteita, niin iho rauhoittui silmin nähden jo muutamassa päivässä. Käytin kesällä muita kasvovoiteita (kaapissa oli useita avattuja purkkeja, joita olen saanut blogin kautta), mutta heti kun iho alkoi oireilemaan, vaihdoin taas käyttämään pelkkiä Essen tuotteita. Tuotteiden teho on huomattavasti parempi, kun käyttää vain tämän sarjan tuotteita, sillä kaikki tukevat toisiaan ja näin tuloksetkin ovat paremmat. Tämä on hyvä muistaa etenkin silloin, jos ihossa on enemmän haasteita. Itselläni otsaan ja leukaan on noussut eniten epäpuhtauksia, mutta isot ja kipeät tulehdukset on pysynyt loitolla ja voisin väittää, että se on täysin näiden tuotteiden ansiota.

 

Style Plaza Esse Hormonaalinen Akne28

 

Kävin pari viikkoa sitten Essen Detox-kasvohoidossa Museokadun hoitolassa ja sain samalla vielä tarkemmat kotihoito-ohjeet ihoni tämän hetkiseen tilanteeseen. Suosittelen muuten kaikkia käymään Esse-hoitolassa, jotta kosmetologi voi valita oikeat tuotteet juuri sinun ihollesi. Kaikki hoitolat löydätte täältä. Detox-hoito oli aivan ihana, vaikka kyseessä olikin puhdistava hoito ja siihen kuului myös mekaaninen puhdistus, joka usein on “vähemmän rentouttavaa”. Hoito alkoi kaksoispuhdistuksella ja sen jälkeen kosmetologi tarkisti ihoni kunnon, jonka jälkeen hän päätyi tekemään kevyen kuorinnan ja avaamaan ihohuokoset höyryllä. Sen jälkeen koitti mekaaninen puhdistus, mutta itselläni oli sen verran paljon tukkeumia, että hoitaja päätti poistaa vain suurimmat epäpuhtaudet hellästi. Hän sanoikin, ettei liikaa kannata ärsyttää ihoa, kun pinnan alla on selvästi pientä myllerrystä menossa. Puhdistuksen jälkeen koitti hoidon paras osuus nimittäin ihana savinaamio, jonka vaikuttamisen aikana kosmetologi antoi kasvo- ja hartiahieronnan. Parasta näissä Essen hoidoissa on se, että ne rentouttavat niin kokonaisvaltaisesti. Essen ideologia onkin, että kroppa toimii kokonaisuutena ja myös mieli vaikuttaa ihon kuntoon (esim. stressi). Näin ollen on tärkeää hoitaa kehoa kokonaisuutena ja se tekee näistä Essen hoidoista niin ihanan ylellisiä. Ne ovatkin varsinaisia pakohetkiä arjen kiireistä. Varasin joulu- ja tammikuulle vielä toiset ajat, koska tämä iho tarvitsee kotihoidon lisäksi myös ammattikäsittelyä.

Hormooninappyjen Nitistaminen Essen Tuotteillastyle Plaza34

 

Sain mukaani muutaman tuotteen ja ajattelin kertoa vähän enemmän suosikeistani ja niistä tuotteista, jotka ovat saaneet ns. pysäytettyä aknen ennen kuin se on kunnolla edes puhjennut.

  • Sensitive Cleanser – Olen käyttänyt tätä puhdistusmaitoa vuoden ja vakuuttunut sen tehosta. Se pesee ihon todella hellävaraisesti, eikä kuivata sitä ollenkaan, mutta epäpuhtaudet saavat kyllä kyytiä. Uskon, että normaalikuntoisen ihon saa pelkästään tällä entistä parempaan kuntoon. Näin ainakin itse koin asian, kun aloin käyttämään tätä vuosi sitten ja en ole tästä luopunut sen jälkeen.
  • Toner Plus – Tämä probioottinen kasvovesi parantaa tuotteiden imeytymistä ja se sitoo kosteutta pitkäkestoisesti. Suosittelen vielä kämmenillä painamaan sen hellästi ihoon, jotta se imeytyy vielä paremmin. Sain ohjeeksi suihkauttaa tätä aina kaksi kerrosta tähän aikaan vuodesta kosteuttamaan kuivaa ihoani. Tämä on toinen tuote mistä en luovu, koska olen huomannut, että muut tuotteet todella imeytyvät paremmin, kun iholla on tämä.

 

Style Plaza Esse Hormonaalinen Akne11

 

  • Probiotic Serum – Tämä on mainetta niittänyt ihonhoitotuote eikä muuten syyttä. Yksi millilitra seerumia sisältää nimittäin yli miljardi elävää probioottimikrobia, jotka aktivoituu tullessaan kosketuksiin ihon kosteuden kanssa. Tämä on siis huipputehokas seerumi korjaamaan ihon epätasapainotiloja ja vahvistamaan ihon omaa suojabarriääriä. Veikkaan, että tämä on auttanut ihoani valtavasti ja on yksi syy siihen miksi akne ei ole kunnolla päässyt puhkeamaan, vaikka yritystä on ollut. Kosmetologi suositteli, että käytän tämän kuurina loppuun ja sen jälkeen siirryn tehokosteuttavaan hoitoseerumiin.
  • Eye Contour Cream – En ole löytänyt luonnonkosmetiikan puolelta yhtä tehokasta silmänympärysvoidetta kuin tämä ja siksi olenkin niin iloinen, koska olen kokeillut niin monia tuotteita. Aivan ihanan täyteläinen voide, joka kosteuttaa hyvin ja vähentää mm. turvotusta. Tämä on todella riittoisaa kamaa ja ihan pieni nokare riittää hyvin.

 

Style Plaza Esse Hormonaalinen Akne29

 

  • Rich Moisturiser – Essen valikoimassa on monta erilaista kosteusvoidetta ja itselläni on käytössä tuhdimpi versio tähän aikaan vuodesta. Tuhdista koostumuksesta huolimatta se imeytyy hyvin ja sopii myös meikin alle. Tätä laitan aina paksumman kerroksen yötä vasten ja aamulla on pehmeä ja hyvin kosteutettu iho. Voide (kuten oikeastaan kaikki Essen tuotteet) tuoksuu aivan taivaalliselle, joten tätä on ilo laittaa kasvoille aamuin ja illoin!
  • Protect Oil – Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on tämä ravitseva ja suojaava öljy. Käytän öljyjä vuoden ympäri ja tämä on ihan mieletön uusi tuttavuus! Jättää ihon niin pehmeäksi ja samalla suojaa sitä muodostaen iholle suojaavan kerroksen mm. ilmansaasteita vastaan. Käytän tätä muutaman kerran viikossa seerumin tilalla ja etenkin nyt, kun ilmat ovat viilentyneet niin laitan tätä aamuisin kosteusvoiteen alle. Kosmetologi sanoi, että öljyä voi myös lisätä kosteusvoiteen päälle, jos on esimerkiksi menossa ulkoilemaan viileään ilmaan. Silloin se suojaa viimalta vielä tehokkaammin. Tämä on muuten uskomattoman riittoisa tuote ja ensin ihmettelin pientä kokoa, mutta huomasin nopeasti, että 2-3 tippaa riittää erinomaisesti koko kasvoille.
  • Body Oil – Oli tähän loppuun vielä pakko suositella tätä vartaloöljyä. Niin mieletön tuote, että olen ihan koukussa. Öljy jättää ihon niin silkkisen pehmeäksi, että poikaystävänikin kommentoi asiaa. Oli itse asiassa pakko valehdella hänelle mikä tuote oli kyseessä, koska muuten tästä ei olisi jäänyt mitään jäljelle – olisi humahtanu miehen kroppaan aika nopeasti…Öljy tosiaan imeytyy hetkessä suihkun jälkeen, eikä jätä yhtään rasvaista tuntua ja tuoksuukin vielä raikkaalle. Tälle tuotteelle suuret suositukset ja se on lahjaideana mitä mainioin. Jos ei ole varma mitä hankkisi lähimmäiselleen, niin kannattaa pitää tämä mielessä. Ehkä ostan tämän poikaystävälleni, niin ei tarvitse pelätä, että hän käyttää omaani…

 

Style Plaza Esse Hormonaalinen Akne31

 

Tässä on siis Essen tuotesarjan omat suosikkini ja näillä olen saanut tuloksia aikaan. Ehkä vaikuttavinta on ollut se, että tuotteet heti auttoivat epäpuhtauksiin ja olen melko varma, että niiden ansiosta varsinainen akne ei ole vielä puhjennut. Tuntuu, että iho on  hallittavissa ja meikkivoiteella saan sen siihen kuntoon, että itselläni on itsevarmempi olo. Voin siis lämmöllä suositella Essen tuotteita kaikille, mutta etenkin jos on haasteita ihossa, niin kannattaa harkita kääntymistä tämän sarjan puoleen. Ja eritoten tässä tapauksessa kääntymään Esse-hoitolan puoleen, jotta kosmetologi voi vielä tarkistaa ihon kunnon.

Tähän loppuun haluisin vielä vinkata Essen joulukampanjasta, eli ostaessasi yli 160€:lla Essen tuotteita, saat hellävaraisen Special Edition Body Cleanserin kaupan päälle (tarjous koskee hoitolakohtaisesti tuotteita ja/tai Esse-tuotteita). Huomioittehan, että tuotteita on rajoitettu erä.

Tämän lisäksi saan arpoa yhdelle teistä Essen tuotteen teidän oman ihon tarpeiden mukaan. Arvontana voi osallistua Insta-tililläni täältä, kommentoimalla Esse-postaukseeni millainen ihon haaste sinulla on. Essen kosmetologi valitsee sitten oikean tuotteen juuri sinulle, eli kannattaa käydä osallistumassa! Arvontaan voi osallistua maanantaihin saakka. Otan yhteyttä voittajaan tiistaina 2.päivä yksityisviestillä Instassa.

Ihana viikonloppua kaikille!