Style Plaza Nordic Fashion 13

 

Hyppy tuntemattomaan

Instagramin puolella nämä asut ovat keränneet eniten tykkäyksiä vuoden aikana. Se, että kaikki ovat loppuvuoden asuja selittänee seuraajamäärän kasvulla loppuvuotta kohden, mutta veikkaan, että näistä muutama on todella ollut teidän suosikki tältä vuodelta.

Tämä ensimmäinen asu oli vähän erilainen, kuin mitä minulta on totuttu näkemään ja siksi nimesinkin tuon asupostauksen “hyppynä tuntemattomaan”. En kuvitellut ikinä pukeutuvani vihreään väriin, mutta niin menin vaan ihastumaan tähän takkiin. Tästä takista olen myös saanut kehuja ihan kadullakin, joten selvästi säväytti monia muitakin.

 

Shothecurated Camel Coat Style Plaza6

 

Mikä vaate sai ennätysmäärän kyselyitä?

Tämä takki oli vuoden oma suosikkini ja tuntui, että moni teistäkin ihastui The Curated-merkkiin ja tähän ihanaan takkiin. Merkin perustaja Nicola on keksinyt vaikka mitä ihania tuotteita ensi vuodelle, joten kannattaa käydä katsastamassa merkin uutuuksia aina tasaisin väliajoin!

 

Style Plaza Ellos Lovie Takki 2

 

Mitä kaipaan Etelä-Ranskasta?

Tämän musta-valkoisen asun paras osuus on mielestäni nämä nahkasaappaat, jotka tuovat kivasti ryhtiä tähän ja moneen muuhunkin asuuni. Harmi, että tällä hetkellä kadut ovat kuin luistinradat, eli jätän korot suosiolla odottelemaan kuivempia katuja.

 

Style Plaza The Curated Camel Coat

 

The Curated kamelitakki

Tämän asun pääpaino on tuossa kamelitakissa, mutta se on muutenkin sellainen, jossa tunnen oloni kaikista kotoisimmaksi. “Less is more” kuvaa tätä asua ehkä parhaiten. Kädessäni on vielä koko vuoden suosikkiasusteeni – poikaystävältä saatu laukku ja jalassa on jo useamman vuoden vanhat korkobootsit, jotka edelleen ilahduttaa yhtä paljon kuin ostohetkellä.

 

Style Plaza Selected Femme Coat1

 

Ajatuksia Blac Friday-viikonlopusta

Second Femalen ruututakki on ihana bleiserimäisyydellään ja tämä merkki tuli tutummaksi tämän vuoden aikana. Merkin vaatteita tullaan näkemään ensi vuoden puolellakin, sillä teen pientä yhteistyötä heidän kanssaan.

 

Style Plaza Nordic Blogger Camel Coat 12

 

Kamelitakki

Beige väri oli varmasti tämän vuoden kuumin sävy ja itsekin ihastuin siihen palavasti – kiitos näiden takkien. Ennestään kaapissani oli vain muutama kamelinvärinen vaatekappale, mutta uskon, että tämä väri on tullut jäädäkseen kaappiini. Löysin vielä alesta Totemen kamelinvärisen huivin ja se sopii näiden kanssa kivasti yhteen.

 

Tällainen katsaus siis tämän vuoden tykätyimpiin asuihin. Nyt toivotan kaikille ihanaa uuden vuoden aattoa ja parasta alkua vuodelle 2019!