Picks Of The Week2Lampaantalja   /   Maljakko   /   Vartalovoide

Hajuvesi   /   Neule   /   Juliste

Korvakorut   /   Pussilakana   /   Korvakorut

 

Viikonloppu meni taas nopeasti ohitse, mutta nämä viimeiset työpäivät jaksaa vielä painaa täysillä, koska perjantaina alkaa joululoma. Ihanaa, että reilun viikon saa levätä ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Eilen koristelin jo kuusen vanhemmillani, joten käytännössä kaikki on nyt valmista aattoa varten. Ihan parasta, että voi ottaa tämän viikon vähän iisimmin ja virittäytyä tunnelmaan!

Blogia olen päivitellyt aika verkkaiseen tahtiin, mutta jos saan edes muutaman päivityksen ulos viikossa, niin se riittää tähän kiireiseen vuodenaikaan. Tuntuu, että kaikilla on paljon menoja ennen jouluaattoa, joten tämä on hyvä aika ottaa vähän happea itsekin blogista. Sitten on taas mukavampi jatkaa, kun on antanut inspiraatiolle tilaa.

Tsemppiä kaikille viimeisiin joulukiireisiin ja ihanaa viikkoa!

P.S. Muistutuksena, että tänään Sofia järjestää pre-shopping tilaisuuden Gauhar Helsingin myymälässä Punavuorenkadulla klo. 17-19. Pääsette siis ensimmäisenä hankkimaan Sofian suunnittelemat korvikset Gauharille ja sitten huomenna ne tulevat myyntiin verkkokauppaan!

 

*Mainoslinkkejä.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *