Befunky Collage 1 Copy

 

Tämän kertainen viikon valinnat-postaus on vähän erilainen, sillä olen kasannut muutamien kotimaisten yrittäjien ja verkkokauppojen tuotteita/lahjakortteja tähän. Tilanne on nyt erityisen vaikea yrittäjille ja vaikka kaikkea lähikontaktia pitää välttää muiden kanssa, niin onneksi verkkokaupat toimivat normaalisti ja lahjakortteja voi hankkia myöhempää ajankohtaa varten. Ranskassahan päätettiin tänään sulkea ihmiset koteihinsa, kun viime viikon suositus välttää kontaktia muiden kanssa ei toiminut. Toivotaan siis, että täällä noudatetaan tätä suositusta, jotta kotikaranteeni ei tulisi pakolliseksi. Uusimpien tietojen valossa sairastuneet voivat tartuttaa muita jo ennen kuin heille ilmenee ensimmäisiä oireitakaan, joten pelkästään tämän takia nyt on todella syytä miettiä niitä omia valintoja.

Onneksi kuitenkin jokainen meistä voi tehdä jotain pitääkseen rullat edes jotenkin pyörimässä ilman, että täytyy fyysisesti olla liikkeellä ja tässä muutamia omia suosituksiani;

Anni Ruuth

Ystäväni Annin brändi on ihan mieletön ja nyt jos koskaan suosittelen tukemaan nuorta kotimaista suunnittelijaa! Annilla on myös oma verkkokauppa ja sitä kautta voi tehdä ostoksia normaalisti. Itse ihastuin etenkin tähän upeaan silkkipaitaan!

Gauhar Helsinki

Tällä kotimaisella merkillä on oma myymälä Punavuoressa, mutta heillä on myös erinomainen verkkokauppa. Itse bongasin sieltä mm. nämä ihanat korvikset.

Hálo

Tältä kotimaiselta merkiltä löytyy mitä upein mallisto; ihania neuleita, takkeja ja mekkoja. Esim. tämä yllä oleva kaftaani on sellainen jossa voisin elää koko kesän, vaikka normaalisti printtikuosiset vaatteet eivät nappaa. Verkkokauppaan pääset tästä!

Kosmetologi Riikka Aaltonen / Flow21

Jos etsit hyvää kosmetologia, niin voin lämmöllä suositella Riikkaa. Hän on yksityisyrittäjä ja pitää vastaanottoa Flow21-tiloissa Kampissa. Hän on harvinaisen tarkka työssään ja super miellyttävä muutenkin! Toinen suositukseni on Jolie Spa, vaikka taustalla onkin hieman isompi organisaatio.

Joogastudio Manipura

Olin varannut mammajoogan Manipurasta ja yksi tunti ehdittiin pitämään ennen tilanteen muuttumista. Nyt saamme videot ja materiaalit verkon välityksellä ja toivon, että kukaan ei pyydä rahojaan takaisin pitämättömistä tunneista. Yhden tunnin perusteella voin jo kuitenkin suositella tätä joogasalia, sillä ohjaaja oli harvinaisen ihana ja tunnelma muutenkin rauhallinen! Kun tilanne siis tasaantuu, niin suosittelen testaamaan kyseistä salia.

Q Hair

Q Hairin kampaamoita on useampia Helsingissä ja olen ollut heidän asiakas jo vuosia. Kampaajani Sedin on yksi perustajista enkä ole koskaan tavannut yhtä ihanaa ja ahkeraa ihmistä. Nykyinen tilanne vaikuttaa suoraan kampaamoihin ja muihin palvelualan yrityksiin, joten suosittelen ostamaan lahjakortteja tai käyttämään verkkokaupan palveluita tukemaan näitä paikallisia yrityksiä! Q Hairin verkkokaupan löydät täältä ja lahjakortin voi ostaa tästä.

Schoffa

Schoffa on kotimainen miestenvaatemerkki ja myymälä sijaitsee Kämp Galleriassa Helsingin keskustassa. Valikoima on täynnä tyylikkäitä ja ajattomia vaatteita, jotka on tehty laadukkaista materiaaleista. Naisetkin voivat tehdä sieltä löytöjä ja suosittelen etenkin kauluspaitoja! Schoffan verkkokauppaan pääset tästä.

Arela

Ihana kotimainen yritys, joka on tunnettu etenkin laadukkaista kashmirtuotteista. Myymälä löytyy Kämp Gardenista ja verkkokauppaan pääset tästä. Tämä musta merinovillakaftaani pääsi heti wish listilleni – täydellinen!

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *