Style Plaza Camel Coat7

 

Nämä asukuvat on jäänyt jakamatta, sillä en ehtinyt saada postausta valmiiksi ennen synnytyksen alkamista. Olin jostain syystä varma, että bebe päättäisi tulla vasta lasketun ajan jälkeen (joka olisi ollut syntymää seuraava päivä), joten muutama asia jäi vielä kesken, kun hän perjantain ensimmäisenä tuntina päätti, että nyt olisi hyvä aika tulla.

Täällä vauvakuplailu jatkuu ja poju on varsinainen ahmatti, joten päivät ja yöt hän on pitkälti rinnalla. Valehtelisin jos sanoisin, että vauvakuplassa oleminen on pelkästään ihanaa, koska onhan tämä myös hemmetin rankkaa. Imettäminen on ihan oma juttunsa ja vaikka tiesin ettei se olisi välttämättä helppoa niin yllätyin silti sen rankkuudesta. Yksi alkava rintatulehduskin on jo koettu ja voin sanoa, että +39 asteen kuumeessa puolikuolleena parin tunnin yöunilla sitä miettii, että miten tästä selviää. Onneksi nyt olen huomannut, että jokainen päivä on erilainen ja bebe kasvaa koko ajan, joten huonot päivät jaksaa sillä tiedolla että huominen on jo parempi. Ja tuo pieni on loppupeleissä täysin niiden huonompien päivien arvoinen ja muutenkin maailman suloisin tapaus<3 Päivisin usein vain tuijotamme häntä ja mietimme miten meistä kahdesta syntyi jotain niin täydellistä. Olen myös kiitollinen että kivuliaasta aloituksesta huolimatta olen pystynyt täysimettämään pojua ja hän on kasvanut todella hienosti. Hän syntyi kolme kiloisena pikkuisena, joten olimme alkuun tiukemmassa painokontrollissa, mutta nyt 2,5 viikkoisena painaa jo yli 3,5kg. Se, että mamman maitobaari on auki 24/7 selvästi toimii!

Olen myös miettinyt paljon miten yksinhuoltajat pystyvät hoitamaan kaiken näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Oma pelastukseni on ollut mies, joka on pitänyt meistä mielettömän hyvää huolta aina päivisin. Itselläni on päävastuu vauvasta yöllä luonnollisesti kun imetän ja päivällä mies hoitaa vauvaa enemmän, jotta saan nukuttua. Hän myös pitää huolta kokkailuista, joten itse voin päivällä keskittyä imettämisen ohella lepäämiseen. Todellista luksusta tässä vaiheessa! Varmasti sitten, kun vauva nukkuu öisin pidempiä pätkiä ja itse saa samalla “kunnon unet”, niin jaksaa arjessakin taas paremmin.

Täällä keskitytään siis täysin tuohon kolme viikkoiseen pojuun, joten postaustahti on luonnollisesti hiljaisempi. Heti kun virtaa on enemmän niin tarkoitus olisi taas päivittää aktiivisemmin. Sitä odotellessa!

 

Style Plaza Camel Coat5Styleplaza Style Plaza Camel Coat6Photos/Thomas D.

Coat / Viccolo

Leggings / H&M

Scarf / Toteme

Sneakers / Veja