Style Plaza The Curated Camelcoat 41

 

Nämä kuvat ovat jääneet pyörimään koneelleni ja vaikka ne on otettu jo syksyllä, niin näissä (ja tässä asussa) on jotain keväistä fiilistä! Eilen olikin ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun tuntui siltä, että ehkä talvi ei olekaan ikuinen. Kevät on lempivuodenaikani ja jotenkin se antaa niin paljon energiaa, mikä tulee aina talven jälkeen enemmän kuin tarpeeseen. Ihana, ihana kevät!

Asiasta kukkaruukkuun, kävin eilen poistamassa muutaman itseäni pitkään häirinneen luomen ja ihmettelin jälkikäteen, että miksi en ole tehnyt sitä jo aikaisemmin. Ne poistettiin kyllä muutenkin kuin vain esteettisistä syistä ja nyt toivon, ettei niistä löydy mitään epäilyttävää. Suosittelen kuitenkin kaikkia (etenkin runsasluomisia) käymään tarkistuttamassa omat luomet vuosittain! Monessa lääkärikeskuksessa luomitarkastus ei paljoa maksa ja on sen arvoista.

Saan muuten edelleen viikoittain kyselyitä tästä The Curated takista ja siitä, onko merkin tuotteet oikeasti laadullisesti hyviä. Voin käsi sydämellä sanoa, että heidän takit (niistä itselläni on kokemusta) on kyllä täyttä laatua. Materiaali on laadukasta kashmiria ja villaa ja livenä takit näyttävät yhtä hyviltä kuin verkkokaupassa. Onhan se aina vähän kuumottavaa tilata uudesta verkkokaupasta ja etenkin uudelta merkiltä, mutta voin kyllä lämmöllä suositella! Nyt kun ilmat ovat lauhtuneet ja viikonlopuksi on luvattu aurinkoista säätä, niin yritän saada uusia kuvia purkkiin ja esitellä toisen näistä merkin kamelitakeista.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

 

Style Plaza The Curated Camelcoat 42

Style Plaza The Curated Camelcoat 14

Style Plaza Outfit The Curated Camel Coat1Style Plaza The Curated Camelcoat 20

Style Plaza The Curated Camelcoat 13 Style Plaza The Curated Camelcoat 36 Photos/Thomas D.

Coat / The Curated

Cashmere knit / H&M*

Jeans / Totême

Sneakers / Tod’s (similar here*)

Bag / Céline

Headband / Gauhar Helsinki

*Mainoslinkkejä.

Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza1

 

Tuntuu, että kaappini kamelitakkien määrä on saanut muutamat teistä kummastelemaan, että eikö yksi riitä (hyvää keskustelua tuli käytyä tämän postauksen kommenttiboksissa). Myönnän, että kaapissani on kolme saman väristä takkia ja vähemmälläkin pärjäisin. Enhän oikeastaan tarvitsisi yhden yhtä kamelitakkia, sillä kaapissani on sen verran muitakin takkeja, että niilläkin pärjäisin loppuelämäni “mutta”. Vaikka kuinka mielessäni pohdin ja puntaroin hankintojani, niin täydellinen en ole ja muoti on yksi suurimmista kiinnostuksen kohteistani, joten en tule yhtäkkiä lopettamaan uusia muotihankintoja. Tästä syntyikin “yksi muotihankinta kuukaudessa” idea, jota yritän parhaani mukaan toteuttaa tämän vuoden. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin pistää miettimään jokaista ostosta vielä erityisen tarkasti. Tässä kuussa olen tosin jo huomannut kuinka haastavaa tämä on, sillä syntymäpäivälahjana sain juuri uudet tennarit ja blogiyhteistyön kautta sen kolmannen kamelitakin. Tämän lisäksi ostin talvikengät alesta, eli kaappiin on tullut yhteensä kolme uutta tavaraa (jaiks). Kiertoonkin on mennyt paljon, mutta idea on lähinnä pohtia niitä uusia hankintoja vieläkin kriittisemmin.  Kovin hyvin ei siis ole tämä haaste lähtenyt käyntiin, mutta toivottavasti ensi kuussa paremmin.

Vaikka tämä kuvissa näkyvä maksipituinen takki on upea, niin vähän harmittaa, että se Curated-merkin yhteistyön kautta saamani  takki saapui vasta näitä kuvauksia seuraavana päivänä. Olisin niin halunnut ikuistaa sen heti asukuviin, mutta nyt on pakko odotella pakkasten lauhtumista ja valoisaa viikonloppua. Takinhan piti saapua minulle alunperin mustana, mutta pakkauksesta kuoriutui kameli ja en kyllä valita, koska se on niin upea. Olen iloinen, että saan nyt tehdä yhteistyötä tuon ihanan brändin kanssa, koska siitä on tullut ihan suosikkini! Toivottavasti siis pystyn pian esittelemään teille The Curated malliston uuden tulokkaan.

 

Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza45

Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza41Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza38

Camel Coat Style Plaza2 Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza13Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza25Vicolo Coat Nordic Blogger Style Plaza39Photos/Thomas D.

Coat / Viccolo

Knit / Davida Cashmere*

Jeans / Gina Tricot*

Boots / & Other Stories

Scarf / Totême

Bag / Balmuir*

*Saatu blogin kautta/Mainoslinkki.