ht14

 

Maanantaina oli puhetta siitä, että tällä viikolla tulee ulos kolme eri asukokonaisuutta mihin jokaiseen olen yhdistänyt Chanelin rintaneulan hieman eri tavalla. Tässä siis toinen asuni rintaneulan kera! Tällä kertaa tupla-C pääsi takin hihan varteen. Tuo sijainti on mielestäni todella kiva, eikä ihan niin “in your face” kuin mitä se on näkyvämmällä paikalla. Mitä mieltä siellä ollaan?

Tämä hattu on Pariisin tuliainen ja löysin sen Le Bon Marchésta. Pitää muuten kehua sitä loistavaa palvelua mitä siellä sain (taisi olla ensimmäinen kerta kun palvelu jäi mieleen, vaikka olen asioinut kyseisessä tavaratalossa useasti). Iäkkäämpi myyjä oli todella sympaattinen ja palvelualtis ja hänen avullaan löysin juuri sen mallin mitä etsinkin. Sen lisäksi hän vielä teki pienen korjaustyön, jotta hattu istuu mahdollisimman hyvin päähäni. Korjaustyön jälkeen hän vielä paketoi ostoksen niin huolella, että ei voinut muuta kuin kiitellä hyvästä palvelusta. Tuntui muutenkin, että palvelu oli kaikkialla jopa yllättävänkin hyvää…Mitäköhän Pariisin ilmassa leijui tuona kyseisenä päivänä?

Täällä vedellään viimeisiä päiviä ennen lomalle lähtöä ja vielä pitäisi jaksaa pusertaa yksi koe. Neljäs ja viimeinen tällä viikolla. Sitten voinkin jäädä hyvillä mielin lomalle. I can do this!

 

As I told you on Monday, this week I’m posting three outfits and for each look I’ve combined the Chanel brooch differently. This is my second look and this time I placed the brooch on the sleeve of the coat. This spot is less obvious and more discreet. I probably like it there the best! What about you?

This hat is a purchase I made in Paris from Le Bon Marché. This time the service was amazing as the lovely sales lady was super helpful. She helped me choose the correct model and then made small changes to make it fit better. It was for sure the best customer service I have received ever in Paris. That day I actually got very good service from most places…suspiciously good for Paris standards. I wonder what was it the air that day, heh…

I have my last few days in Uni before heading back to Finland for my Fall break. One more exam and then I’m done…I can do this!

 

ht5ht13ht8

ht9ht12

ht4

Hat / Le Bon Marché (similar here and here)

Coat / All Saints (similar here and here)

Shirt / Stella McCartney (similar here)

Jeans / Mango (similar here)

Heels / Zara

Bag / Céline

Brooch / Chanel

*Mainoslinkkejä.

bhl23

 

Yksi syksyn tärkeimmistä asusteista ovat huivit. Balmuirin kaunis kashmirvillainen Highland-huivi on kaikin puolin täydellinen toveri minkä tahansa asun seuraksi. Kiljahdin riemusta, kun lähetti toimitti kauniin paketin kotiovelleni ja sisältä paljastui tämä pehmoinen lämmike. Sen lisäksi, että huivi on yksinkertaisesti upea, on ihanaa, että päälläni on jotain suomalaista. Olen saanut paljon kehuja huivista ja joka kerta aloitan hehkuttamaan Balmuiria unohtamatta mainita tietenkään, että merkki on suomalainen. Onneksi Suomesta löytyy upeita merkkejä ja hienoja yrityksiä, joita on helppo kannattaa ja suosia. Etenkin tällaisina vaikeina aikoina se on erityisen tärkeää!

Meidän viikonloppu meni sitten hieman toisenlaisissa suunnittelmissa, sillä tajusimme, että kaikki valtion omistamat nähtävyydet ovat ilmaisia lauantaina ja sunnuntaina (myös Versailles), joten jätimme suosiolla vierailun toisen kertaan tietäen millaiset jonot siellä olisi ollut tänä viikonloppuna. Jo täällä rauhallisessa Orléansissa kävi kuhina, joten voin vaan kuvitella sitä väenpaljoutta näissä suuremmissa ja suosituimmissa nähtävyyksissä…

Tänään itselläni on taas pitkä koulupäivä, sekä ensimmäinen koe. O-ouuu…siitä on pitkä aika kun viimeksi tein kielioppikokeen. Hyvä kun osaan kunnolla kirjoittaa edes suomenkieltä, puhumattakaan sitten ranskankieltä, heh. Fingers crossed everyone!

Aurinkoista alkuviikkoa kaikille!

 

One of the most important Fall accessories is a good scarf. This cashmere version from Balmuir is everything I could want from a scarf. It’s the perfect size, 100% cashmere and super warm. Besides this Highland-scarf being beautiful, it’s also from a Finnish brand, which makes it even better. I love wearing Finnish brands (more so now that I live abroad…what’s up with that?). I have received many complements when wearing this scarf and of course I always mention that it’s from a Finnish brand. I’m so happy there are great brands and companies in my country, which I’m proud to represent. Especially now that we are living difficult times, it’s super important to support local brands/products!

So this weekend we were supposed to visit Versailles, but we had a change of plans, as we found out that all the major sights had free entry, meaning the lines were huge everywhere. There was already a  lot of people in Orléans, so I can only imagine how many people were at the more popular sights!

Today I have a long day at university and I also have my first exam. O-ouuu, it’s been a long time since I had an exam in grammar. I can hardly write correctly in my own mother tongue, so you can imagine how hard writing perfect French is, heh. Fingers crossed!

Enjoy this new week everyone!

 

bhl25

bhl20bhl26

bhl15bhl24

Scarf / Balmuir (gifted)

Blazer / Prada

T-shirt / COS

Jeans / Mango

Heels / Zara

Bag / Chanel

Hat / Pimkie

Save