trianon-palace-hotel-6

 

Viikko sitten yövyimme tässä upeassa Trianon Palace:ssa, joka on yksi Waldorf Astorian hotelleista. Hotelli sijaitsee vain kivenheiton päässä Versaillesin palatsista ja hotellin kulmalta alkaa julkinen puiston, jonka kautta voi oikaista palatsin puutarhaan. Mieletön sijainti siis jos on menossa Versaillesin palatsiin tai muuten vain haluaa päästä hetkeksi pois Pariisin keskustan melusta.

Meidän huone oli tilava ja etenkin kylpyhuone oli kaunis. Sänky oli vielä aivan mielettömän mukava, sekä valtavan kokoinen. Siihen olisi valehtematta mahtunut neljä aikuista. Meille todellista luksusta, sillä kotona jaamme 140cm sängyn, joka on kieltämättä kahdelle hieman ahdas. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin tilasimme huonepalvelusta ruoat ja söimme ne omassa rauhassa. Ruoka oli aivan mielettömän herkullista (aivan kun olisi syönyt huippuravintolassa) ja palvelu pelasi. Hotellin aamiainen ei myöskään pettänyt!

Hotellin iltapäivätee näytti olevan suosittu myös muiden, kuin hotellin vieraiden keskuudessa. Ainoa asia mitä ihmettelen, (jopa) näissä hienoimmissa paikoissa, on se miten usein vihreä tee pilataan liian kuumalla vedellä. Tee-hifistelijänä tiedän, että vihreä tee kitkeröityy jos vesi on liian kuumaa ja tuntuu, että useammissa paikoissa se on. Pieni miinus siis siitä, heh. Mutta se taitaakin olla meidän vierailun ainoa miinus, eli voin siis lämmöllä suositella tätä hotellia myös teille!

 

A week ago we stayed at the beutiful Trianon Palace, which is a Waldorf Astoria hotel. It’s located just a short walk from the palace of Versailles and next to a public park.  The location is great and if you have bought your ticket to the garden in advance, you can access the palace area from an entrance, which is right next to the hotel. So if you’re hoping to visit Versailles, or just want a relaxed day away from Paris, this is your place! The room was nicely decorated (I loved the bathroom), the food was excellent (we ordered room service) and the service is great. Definitely worth visiting!

 

right-now-5

trianon-palace-hotel-4

trianon-palace-hotel-7trianon-palace-hotel-8trianon-palace-hotel-9

Mainoslinkki.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

h10-art-gallery-hotel-barcelona-6

 

Sain paljon kyselyitä Barcelonan hotellistamme ja koska olimme siihen niin tyytyväisiä, ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Kyseinen hotelli on siis H10-ketjun Art Gallery*. Luimme siitä hyviä arvosteluita ennen varaamista ja päädyimme lopulta tähän hotelliin muutaman muun vaihtoehdon joukosta.

Huone

Olimme varanneet ihan perushuoneen, mutta kohteessa päätimme vaihtaa sen superior-huoneeseen, jossa oli oma parveke. Tämä perushuone oli hyvinkin pieni, eli siihen kannattaa varautua, mutta superior-huone oli tilava ja parveke oli ihana lisä. Kylpyhuone oli iso ja valtavan kokoinen suihku oli todella ylellinen. Ainoa miinus on se, että kylpyhuoneen ovi on maitolasia, joten kaikki äänet kuuluvat selvästi. Tämä meidän huone oli sen verran tilava, että asia ei häirinnyt, mutta siinä ahtaassa perushuoneessa homma olisikin ollut toinen.

 

h10-art-gallery-hotel-barcelona-4

 

Hotellin terassit

Hotellin katolla on ihana terassi, josta löytyy uima-allas, sekä aurinkotuoleja. Tämä terassi on kauniisti laitettu ja todella rentouttava. Jos haluaa yhdistää lepo ja -kaupunkiloman, niin tämä on oikea hotelli siihen. Rentouttava musiikki, mukavat aurinkotuolit ja näkymät Barcelonan kattojen ylle olivat kyllä upeat.  Toinen terassi löytyy alakerrasta hotellin sisäpihalta ja siellä nautimme niin kahvit, kuin illalla drinkitkin. Todella tyylikäs tila tämäkin!

Aula

Aula on kauniisti sisustettu ja sieltä löytyy mm. baari ja aamiaishuone on aivan vieressä.  Aulasta löytyy myös useampi tietokone asiakkaiden käyttöön, sekä monia kauniita sohvaryhmiä, joissa voi lukea ja rentouta pitkän päivän jälkeen.

 

h10-art-gallery-hotel-barcelona-2

 

Palvelu

Palvelu oli todella hyvää ja ystävällistä. Saimme neuvoja niin hyvistä ravintoloista, kuin nähtävyyksistäkin. Aulassa oli aina vastassa hymyilevä työntekijä ja aina sai apua jos jokin asia askarrutti. Check-out on klo.12, mutta matkatavarat saa toki jätettyä hotellille siihen asti kun lento lähtee.

Sijainti

Hotellin sijainti on aivan täydellinen. Se sijaitsee n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Passeig de Gràciasta, joka on kaupungin ns. pääkatu (ja ostoskatu). Art Gallery sijaitsee Eixample-aluueella, joka on täynnä ihania pieniä putiikkeja ja mitä parhaimpia ravintoloita ja brunssipaikkoja. Alueella on pääsääntöisesti paikallisia, mikä on mielestäni aina kiva kun tutustuu uuteen kaupunkiin. Täydet pisteet sijainnista!

 

h10-art-gallery-hotel-barcelona-5

 

Jos lähtisimme nyt takaisin Barcelonaan, niin varaisimme taas saman hotellin. Niin loistava se oli muutaman päivän reissulle ja hinta-laatusuhde on mitä parhain. Voin siis lämmöllä suositella sitä teillekin!

 

I can warmly recommend the Art Gallery hotel in Barcelona. The location is just perfect, the hotel is elegantly decorated and the service is great. On top of that, the price-quality is excellent!

 

*Mainoslinkki.

Save

Save

Save