x Huonosti nukutut yöt. Itselläni on joku ihme vaihe nukkumisen suhteen, sillä kahden viikon ajan olen heräillyt läpi yön ja varmistanut etten ole nukkunut pommiin. Herään vaikka kolmelta ja hetken mietin, että olenko nukkunut pommiin ja tarkistan puhelimesta kellon ja se näyttääkin aamuyötä. Poikaystävänikin herää puhelimen valoon ja siinä molemmat nukumme sitten katkonaisen yön. Todella kummallista ja toivon, että tämä vaihe menee nopeasti ohi!

x Onneksi tilannetta on kompensoinut se, että työmatkani on lyhentynyt huomattavasti ja sen myötä pystyn nukkumaan yli tunnin pidempään kuin mitä aikaisemmin. Ennen työmatkani ovelta ovelle oli lähes 5o minuuttia suuntaansa ja nyt se on kymmenisen minuuttia. Vaikuttaa todella  positiivisesti arkeeni, sillä nyt olen saanut päiviini lähes kaksi tuntia “lisäaikaa”. Ei, että sekään riittäisi, mutta parempaan päin, heh!

x Ystävät! ♥  Näin ystävänpäivänä voin sanoa olevani erittäin onnekas kaikista upeista ystävistäni. On aika katkeransuloista, että juuri kun itse muutin Suomeen, niin moni läheinen ystäväni muutti ulkomaille. Onneksi etäisyyskään ei haittaa, kun on tosi ystävistä kyse. Sitä jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisesti tapaamisesta olisi vierähtänyt kuukausia. Sen lisäksi ulkomaalaisia ystäviäni asuu pitkin maapalloa ja vaikka näen heitä vieläkin vähemmän, niin viestit silti lentävät säännöllisesti maasta toiseen. Onni on myös ihanat työkaverit!

x Altered Carbon Netflixissä. Kuka muu tuskailee aina yhden sarjan päätyttyä, että mitä aloittaa seuraavaksi katsoa? Viime viikolla korkkasimme Netflixiin uuden Altered Carbon-sarjan ja tykkäsimme, vaikka se tuskin on kaikkien makuun. Oli kivan erilainen (ja tykkään naapurimaan Joel Kinnamanista), joten voin suositella sitä jos tykkää futuristisesta setistä. Nyt sitten pohditaan minkä sarjan korkkaamme seuraavaksi…ehdotuksia?

x Valoisuus. Tämä on siitä maaginen vuodenaika, että valoisuuden lisääntymisen huomaa päivä päivältä paremmin. On niin ihana fiilis, kun huomaa, että aamulla tai iltapäivällä on silminnähden valoisampaa. Mieletöntä!

Ja hei ihanaa ystävänpäivää teille upeille naisille siellä ruudun takana!♥

 

For the past two weeks I have been sleeping really badly, as every night I wake up few times to check the time, as I think I’ve overslept. So weird and I hope this will pass soon! Luckily the situation could be worse and what helps is that my commute is a lot shorter since I started in my new job. It means I can sleep over one hour more each morning – helps especially now that I haven’t slept that well. Those are a few things on the list above! Other topics I discussed were my friends, Altered Carbon (a tv show) and the fact that each morning it’s getting lighter and lighter. Love that!

Have a great Valentine’s Day everyone!♥