Style Plaza Linen Dress8

 

Täällä blogissa on ollut aika hiljaista, sillä nyt on ollut sellainen väsymys päällä, että olen suosiolla nipistänyt kaikesta mistä pystyn ja käyttänyt sen ajan leväten. Eilen kävin vähän tutkimassa asiaa lääkärillä (olipa muuten ihana nuori naislääkäri) ja otettiin muutamia näytteitä, joten toivottavasti niistä selviää jotain. Vaikea uskoa, että tämän tasoinen väsymys ja muutama muukin oire olisi ihan normaalia, mutta helpottaa ainakin ajatus siitä, että asian selvittäminen on alkanut. On myös hyvä muistutus itselleni siitä, että välillä on ihan ok levätä ja kuunnella omaa kroppaansa – terveyttä tärkeämpi kun ei kovin moni asia tässä maailmassa ole. Nyt siis töiden jälkeen lepoa ja unta palloon niin paljon kuin tekee mieli ja jos se tarkoittaa sitä, että kivoille asioille pitää joskus sanoa “ei”, niin sitten se vain on niin!

Nämä asukuvat otettiin Ranskassa ja kyseinen kuvauspäivä oli muuten meidän reissun ainoa hellepäivä. Olin oikeastaan erittäin huojentunut, että ohitimme helteet lähes kokonaan ja samalla tavalla nautin suunnattomasti nyt sateesta täällä Helsingissä. Miten raikkaalta sade tuntuukaan – en jaksanut edes kaivaa sateenvarjoa pariin otteeseen ja kastuminen ei haitannut ollenkaan. En muista milloin olisin osannut iloita sateesta näin paljon! Ne pienet ilot, usein juuri ne suurimmat.

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

Style Plaza Linen Dress1Style Plaza Linen Outfit26Style Plaza Linen Dress19 Style Plaza Linen Dress9Photos/Thomas D.

Dress / Zara

Sandals / Les Tropeziennes

Sunglasses / Le Specs