dd13

 

Terveisiä Orléansista! Lensin Ranskaan perjantaina ja viikonloppu meni ihan hujauksessa ohi. Oli ihana nähdä poikaystävääni taas monen viikon jälkeen ja nyt on ihana fiilis kun vuoden kestänyt kaukosuhde on ohi. Meidän ei missään vaiheessa pitänyt viettää näin kauaa erillämme, mutta niin siinä vain kävi. Elämästä kun ei aina tiedä mitä se eteensä heittää. Nyt me olemme kokeneet oikeastaan kaikki mahdolliset asumistilanteet kuuden vuoden yhdessäolon aikana. Helpottavaa huomata, että suhde on niin vakaalla pohjalla, että vuosi erossa ei ollut haaste eikä mikään.

Yhdessäolo on kyllä tuhat kertaa erossaoloa mukavampaa ja se tavallinen yhteinen arki tuntuu nyt todelliselta luksukselta. Hassua miten fiiliksissa sitä voikaan olla siitä, että voi käydä ruokakaupassa rakkaansa kanssa, heh.

Orléans näyttää myös parastaan tähän aikaan vuodesta, joten olen todella innoissani uudesta kotikaupungistani! En olisi ikinä kuvitellut löytäväni itseäni täältä asumasta, mutta niin se elämä vaan vie.

P.S. Kommenttien julkaiseminen ja vastaaminen voi olla hidasta, sillä saamme nettiyhteyden vasta viikon lopussa!

 

Bonjour from Orléans! I flew in last Friday and the weekend went by so fast. It was so nice to see my boyfriend again and I’m so happy this one year long distance relationship is over. We never planned to live apart for this long, but life happened. Now we have actually experienced all possible living arrangements during our six years together. It’s actually pretty amazing to see how stable our relationship is, because we handled this year apart really well.

Of course living together is so much better and being able to do the regular things feels amazing. I can’t believe how excited I am just to go to the grocery store with him, heh.

Orléans looks especially beautiful during summer and I’m excited to be here. In all honesty I would never have guessed that I would find myself living here one day, but life has a funny way of making things happen. And it feels right!

Save

Screen Shot 2015-01-25 at 14.11.10

 

[dropcap custom_class=”normal”]Me aloimme seurustella poikaystäväni kanssa vuonna 2009 kun tavattiin Etelä-Ranskassa. Koko ensimmäisen kolmen vuoden ajan meillä molemmilla oli omat asunnot, mutta vietin luonnollisesti paljon aikaa hänen luonaan. Pariisissa vasta muutettiin virallisesti yhteen ja siellä vierähti kaksi vuotta. Tilanne on nyt se, että ollaan poikaystäväni kanssa vietetty noin puoli vuotta eri maissa. Minä täällä Suomessa ja hän Ranskassa. Töiden takia tämä oli meille molemmille paras ratkaisu ja meidän päätöstä helpotti se, että tiedettiin jo muutto vaiheessa, että tämä on tilapäinen ratkaisu. Meidän kohdalla se asenne on siis koko ajan ollut se, että tämä ero ei tule kestämään montaa vuotta, jolloin se on ollut paljon helpompi käsitellä. Tärkeää on myös se, että suhde oli tosi hyvällä pohjalla jo ennestään eikä kummallakaan ole mitään luottamus tai mustasukkaisuus ongelmia. Silloin kaukosuhteesta tulisi huomattavasti vaikeempaa. Me ollaan myös molemmat luonteelta sellaisia, että viihdytään yksinämmekin, joten sekin helpottaa tätä tilannetta paljon. Ja tärkeintä on se, että ei tee tästä liian dramaattista tai vaikeaa. Niin paljon on asenteesta kiinni. Tilanne on mikä se on ja siitäkin voi ottaa ilon irti![/dropcap]

Tässä muutamia pikku kikkoja, joilla me ollaan saatu kaukosuhde tuntumaan helpommalta;

 

  • Skype treffit – Me usein lyödään lukkoon päivä ja aika ja sitten jutellaan vähän pidempään kerralla. Parasta on kun näkee sen toisen ja tulee fiilis, että eihän se niin kaukana olekaan.
  • Viber – Ihanaa, että pystytään soittamaan toisillemme koska tahansa kun tulee se fiilis ja jutella juuri niin kauan kun halutaan ilman, että kumpikin joutuu vararikkoon. Myös se, että saa toisen puhelimen kautta kiinni milloin tahansa luo sellaisen läheisyyden tunteen. Jos on jotain tärkeetä asiaa tai muuten vaan haluaa jutustella niin se onnistuu muutamalla näppäilyllä.
  • Tulevaisuuden suunnittelu – Harvalla erossa olevalla parilla on tuskin ajatuksena, että tilanne ei tulisi koskaan muuttumaan. Siksi on tärkeää tehdä suunnitelmia ja miettiä tulevaa, jotta molemmat on varmasti samalla aaltopituudella.
  • Matkaliput valmiina – Tilannetta helpottaa se, että tietää milloin me nähdään seuraavan kerran. Kun lentoliput on jo hankittu hyvissä ajoin niin se tieto siitä, että päivänä x nähdään, helpottaa kummasti.
  • Käytä aika erossa viisaasti – Se, että me ollaan erossa toisistamme tarkoittaa, että meillä on enemmän aikaa muille tärkeille ihmisille meidän elämässä. Suosittelen siis käyttämään sen ajan fiksusti viettäen vaikka laatuaikaa niiden ihmisten kanssa ketä harvemmin näkee.
  • Pidä itsesi aktiivisena – Se, että jäisi kotiin itkemään tilannetta ei luonnollisesti auta ketään. Siksi on hyvä järjestää itselle kivoja juttuja ja pitää itsensä aktiivisena. Mikä parempi ajankohta aloittaa vaikka uusi harrastus!
  • Iloitkaa toistenne jutuista – On tärkeää muistaa, että kummallakin on se oma elämä ja niitä tilanteita tulee kun toivoo, että olisi toisen luona. Jos toisella on esimerkiksi syy juhlia, niin täytyy muistaa olla onnellinen sen toisen puolesta eikä viedä hänenkin fiilistä vaikka kuinka harmittaisi ettei itse pääsisi paikalle.
  • Hyväksyminen – Täytyy muistaa, että myös niitä päiviä tulee kun kiroaa koko tilannetta, mutta se on ihan normaalia. Tähän pätee se tuttu sääntö siitä, että aamulla on jo parempi olo. Niin se aina menee!
  • Pitäkää toisenne ajantasalla – On tärkeetä kertoo niistä huonoistakin päivistä tai jos joku asia ärsyttää. Me ollaan huomattu, että mitä enemmän tiedetään toistemme ajatuksista niin sitä kivempi on sitten nähdä kun aikaa ei mene vanhojen juttujen kaiveluun tai selittämiseen.

 

Tässä siis muutamia pieniä keinoja helpottamaan kaukosuhdetta. Kaikki suhteethan on täysin erilaisia, mutta nämä kikat toimii ainakin meillä! Onko teistä moni kaukosuhteessa nyt tai joskus ollut? Miten te selvisitte siitä ajasta?

 

Screen Shot 2015-01-25 at 14.25.28

 

Me and my boyfriend have been living in different countries now for around six months. For us both, this was the best option in this situation as we both had work in our own countries. From the start, we knew that it would just be a temporary solution, which made it easier to deal with. We both also are comfortable spending time on our own, which is important. If we were too dependable on each other it would be much harder. Also, to be able to survive a long distance relationship, the relationship needs to be in very good shape to begin with. There cannot be any trust or jealousy issues, because otherwise it will be too much to handle.

There some things that have made the distance easier to handle for us and here are the main ones;

 

  • Skype – Planning dates on Skype and catching up is the closest it gets to being together, when there is distance between you. I love how on Skype you see the other person and can talk as if they were there. 
  • Viber  – The fact that I can call my boyfriend whenever I want from wherever I want without getting broke is amazing. It makes it seem like there is no distance when I can reach him so effortlessly.
  • Make plans  – Always focus on the future and make plans together just so you know both are on the same page. When you make plans and goals together, you are more likely to achieve them and this keeps you driven and working for the same end goal (which is being together).
  • Booked tickets – I find it easier when I know exactly when we are seeing each other again. Even if it’s two months away, it gives me some piece of mind. The worst would be not to know when we would see each other. Then the distance would actually feel even worse.
  • Spend your time wisely – Okay, so you basically have a bit more time for yourself now that you can’t be with him as much. What I suggest you do is spend that time wisely and have some quality time with your friends and family.
  • Keep yourself busy – The situation will only get worse if you spend all your free time crying about it. So instead, keep yourself busy and active. And what better time to start a new hobby than now?
  • Acceptance – There will be days when everything seems too much to handle, but just remember that you will feel much better the next day. Just focus on getting through the day and know you will wake up with a much better feeling.
  • Keep each other posted – We like to talk about everything (even the small things that you think don’t matter or you don’t feel like sharing) just so that when we see each other, we don’t have to go back and start solving some old things. It works for us!

 

Are any of you in a long distance relationship? What are your tips for making it a bit easier?

 

*All quotes; Pinterest.