march111. Pre-loved (here)   /   2. Poncho it is (here)

Viimeiset pari päivää on tullut taas viiletettyä tukka putkella ja sen takia blogissakin on ollut normaalia hiljaisempaa. Eilen meillä oli Sedinin kanssa kuvaukset (muistatteko kun kerroin aikaisemmin, että suunnittelimme kuvaavamme muutaman polkkatukka kampauksen?) ja oli kyllä hauskaa! Meillä oli hyvä porukka kasassa ja vaikka itse lämpenin kameran edessä aika hitaasti, niin saimme kuvat lopulta purkkiin! Studiossa kuvaaminen on aika erilaista hommaa verrattuna asukuviin, mutta ihanaa päästä kokeilemaan uusia juttuja. Lounaaksi söimme muuten Soman sushiburritoja ja rehellisesti sanottuna yllätyin erittäin positiivisesti. Sushiburrito kuulostaa aika erikoiselta, mutta lopputulos oli todella herkullinen! Nyt harmittaa, että sushiburittoja ei saa Orléansista ja tuskin Pariisistakaan?

Tänään meillä oli sitten vuorossa kiva kuvauspäivä Galleria Esplanadissa ja stailasin toisen henkilön elämäni ensimmäistä kertaa. Ei muuten ollut niin helppoa kuin alkuun kuvittelin. Täytyy ehkä vielä vähän treenata tuota stailausta (etenkin jos sitä alkaisi tekemään enemmän), mutta hauskaa meillä ainakin oli. Lisää tästä päivästä ja stailauksen lopputuloksesta ensi viikolla.

Nyt lähden vielä drinkeille ystäväni kanssa ja sitten tämä viikko on purkissa. Niin ja mikä näistä viime kuun asuista kolahti teihin eniten? Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

I’m like a crazy person running around Helsinki. These past few days have been quite busy, which is why I haven’t even had time to update the blog as often as usual. Yesterday I had a fun shoot in which my hairdresser styled my hair in four different ways. We had a great day and it was interesting to shoot in a studio for a change!

Today I then had another collaboration at Galleria Esplanad, where I styled a fellow blogger and you’ll see the result next week. Styling someone else (who I actually met for the first time yesterday) wasn’t as easy as I thought, but at least we had an interesting day!

Now I’m off to drinks with my friend and then this week is done. Have a great weekend everyone!

P.S. And which look was your favorite from last month?

march23. PFW outfit (here)    4. Wearing it (here)

march35. Importance of accessories (here)   /   6. Keeping it together (here)

march47. Grateful (here)   /   8. Lausanne (here)

march59. A favorite (here)   /   10. The trench is out (here)

march611. Smoking blazer (here)

Screen Shot 2015-03-29 at 18.08.44

1. Casual in stripes (here) / 2. The classic of the classics (here)

 

Maaliskuu on nyt takanapäin ja itselläni se vierähti ennätysnopeasti ohi. Luultavasti sen takia, että edellinen kuukausi tuli vietettyä niin Helsingissä, Pariisissa, Orleansissa kuin Monacossakin. Tämä näkyy asuissakin ja Ranskassa oli onneksi viime kuussa ihanan lämmin, joten pystyin pukeutumaan hyvinkin keväisesti. Lämpö on sen jälkeen karannut muille maille, mutta ehdin saada varsinaisen varaslähdön kevääseen. Siksi on tuntunut entistä nihkeämmältä kun trenssit ja kevyemmät vaatteet on joutunut laittamaan takaisin kaapin perälle täällä Suomessa.

Näistä asuista oma suosikkini on asu numero kaksi, jossa pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa uutta trenssiäni. Päivä oli silloin muutenkin niin kaunis ja aurinkoinen ja kuvat vievät takaisin siihen tunnelmaan. Toivotaan, että kohta saadaan nauttia samanmoisesta fiiliksestä täällä Suomessakin.

Mikä asu kolahti teihin parhaiten?

Ihanaa huhtikuun alkua kaikille!

[spacer]

March is now behind us and for me it went by so quickly. Probably because I spent last month between Helsinki, Paris, Orleans and Monaco. Now wonder it went fast, heh! Most of these outfits were shot in France and I was lucky as the weather was warm and sunny during most days. Now I’ve heard it’s not that warm anymore, so I had perfect timing.

The weather is Finland has been almost wintery so it seems like a million years that I was walking around in heels and a trench coat. Can’t believe that was only last month. But as said, I was very lucky with the weather in France.

What’s your favorite look of March?

Happy 1st of April everyone!

[spacer]

Screen Shot 2015-03-29 at 18.00.12

3. Kingston sweatshirt (here)  / 4. Blinding light (here)

Screen Shot 2015-03-29 at 17.55.09

5. Tomboy (here ) / 6. The perfect flared jeans (here)

Screen Shot 2015-03-29 at 17.50.14

7. Million memories (here) / 8. Hint of leopard (here)