mmn1

 

Ihana muodintäyteinen viikonloppu on siis takana, mutta palataan kuitenkin vielä Pariisin tunnelmiin ja sunnuntaiseen asuuni. Kuten näkyy, perus uniformulla taas mentiin. Ei ole farkkujen ja neuleen voittanutta komboa. Aina kun mietin, että mitä pukisin muotiviikoille, niin tulen aina siihen tulokseen, että juuri sen missä itselläni on hyvä olla. Olisi se sitten kuinka “tylsä asu” tahansa. Pariisissa näkyy muotiviikkojen aikana upeita ja aika erikoisiakin asuja, mutta osa pukeutuu herättääkseen huomiota, eikä välttämättä liiku vastaavissa asuissa “siviilissä”. Monella on myös merkkien lainavaatteita päällään ja kevätmalliston asuissa poseeraaminen muutaman asteen lämpötiloissa vaatii jo omistautumista, heh. Muotiviikot on kyllä parasta aika istua kahviloissa tuntitolkulla tai käydä drinkeillä pintaliitopaikoissa (esim. Costesissa), sillä silloin Pariisi kuhisee tyylitaitureita.

Pakko myöntää, että Pariisia tuli hieman ikävä tämän viikonlopun aikana. Olin unohtanut miten tyylikkäitä ihmisiä Pariisissa onkaan (luulo siitä, että kaikki ranskalaiset ovat tyylikkäitä on suuri harha) ja kuinka kansainvälinen kaupunki se loppupeleissä on. Kansainvälisyyttä ja on ehkä eniten ikävä. En kuitenkaan kaipaa sinne asumaan (siitä on ihan tarpeeksi kokemusta), mutta viikonloppu kerran kuussa tekisi varmasti hyvää. Ja itselläni on mahdollisuus mennä sinne vaikka joka perjantai, joten ei tässä paljon ikävää kannata potea, heh.

 

So the fashion filled weekend is long gone, but let’s get back to one of my fashion week looks. As you can see, I chose to wear something very casual and comfortable. I’m always thinking if I should wear something crazy and out of the box, since it’s fashion week, but why would I? My style is simple and I’m okay with that. So the usual jeans + knit combo was my choice. I absolutely love this black cashmere cropped knit from Andiata, as the length is perfect to be worn with high-waisted jeans.

I have to admit I started missing living in Paris just a bit. I just love the international vibe, the fashion and the architecture there. Not enough to move back, but I think I need to visit this beautiful city more often. In the end I’m just a one hour train ride away, so I can go there every week if I want to, heh!

Enjoy your day everyone!

 

mar3

mar10

mar2

mar11

mar6

mar5

Coat / Zara (similar here*)

Cashmere knit / Andiata*

Jeans / Mango (here*)

Silk scarf / Marimekko (here*)

Boots / & Other Stories

Bag / Chanel

*Commercial links / Gifted.

m15

 

Perjantaina olin Pariisissa Balmuirin kuvauksissa ja sunnuntaina oli sitten vuorossa Marimekon FW16 näytös. Koska tämä presentaatio oli sunnuntaina, päätimme kutsua poikaystäväni kanssa pariisilaisen ystäväpariskunnan lounaalle ennen näytöstä ja paikaksi valikoitui Monsieur Bleu, joka sijaitsee Palais de Tokyossa, eli samassa rakennuksessa kuin itse Marimekon näytös. Ei ollut ollenkaan hullumpi idea, sillä oli ihana aloitella päivää hyvän ruoan ja viinilasillisen merkeissä. Siitä matka jatkui sitten itse näytökseen. Ulkosuomalaisena oli ihanaa nähdä niin monia suomalaisia yhdessä tilassa ja nauroinkin, että ihan kuin olisi ollut Helsingissä, sillä tuttuja tuntui olevan joka puolella.

Itse näytös oli upeasti toteutettu, mallisto oli kaunis ja tykkäsin erityisesti asujen stailauksesta (rakastuin etenkin näytöksen kenkiin). Myös mallien meikki kolahti! Kuten tiedätte, aivan kaikki Marimekon tuotteet eivät uppoa, mutta tämä mallisto on ehdottomasti suosikkini kaikista aikaisemmista. Mallisto oli sopivan moderni, joukossa oli meille harmaan ja mustan ystäville yksivärisiä vaatekappaleita, sekä seassa oli myös sopivin määrin Marimekon printtejä ja väriloistoa.

Valitsin tähän suosikkiasuni näytöksestä. Suosikkivaatekappaleeni olivat taas tuo harmaa teddy-takki (sitä olenkin hehkuttanut jo monesti), nahkaiset culottes-housut, harmaa neule ja mokkaiset bootsit. Näen jo itseni tuossa kombossa kävelemässä pitkin Orléansin katuja. Aika ylpeänä saisi astella kotimaisen merkin vaatteet yllään!

Miten teihin kolahti tämä mallisto? Tällä viikolla ajattelin vielä laittaa kehiin muutamia kuvia näytöksen takahuoneesta, sekä muista näytösvieraista jos teitä kiinnosta? Iso kiitos vielä Marimekolle kutsusta!

 

On Sunday I had the pleasure to attend Marimekko’s FW16 show in Palais de Tokyo. This collection was my favorite so far (ever from them) and I loved how even a minimalist like me could find things to wear. The collection was more modern and contemporary than before, but they still were easily recognizable as Marimekko. I chose my favorites below and I guess nobody is surprised by what color palette was closest to me liking. I’m now dreaming of this grey teddy coat (my absolute favorite of the entire collection), those leather culottes, that grey knit and the black suede boots. Beautiful!

What did you think about this collection? Thank you Marimekko for having me!

 

mar1

mari2

mar3

mar4

marm5