Screen Shot 2019 03 06 At 21 35 24

 

Dirty John

Kerroinkin, että katsoimme tämän sarjan viime viikonloppuna kokonaan ja se oli kyllä todella hyvä. Sarja olisi ehkä jopa ärsyttänyt, jos en olisi tiennyt sen pohjautuvan tositarinaan. Monessa kohdassa mietin päässäni, että ei kukaan toimisi näin oikeasti, kunnes muistin, että kyseessä on täysin aitoon tilanteeseen pohjautuva tarina. Sen kun pitää mielessä, niin ei voi muuta kun hämmästellä kuinka manipuloiva ihminen osaa olla. Tarinassa on kaikesta huolimatta onnellinen loppu, mikä on näissä tarinoissa aikamoinen harvinaisuus.

Amercian Crime Story – Assasination of Gianni Versace

Tämä on uusin tuttavuus, mutta hyvä sellainen. Sarja kertoo ikonisen Gianni Versacen murhasta ja etenkin siitä miten tämä murhaaja päätyi tekoonsa. Kyseessä ei kuitenkaan ole dokumentti vaan ihan tavallinen sarja, joka perustuu tositapahtumiin (samaan tyyliin kuin yllä oleva). Sarja avaa myös Giannin elämää ja hauska fakta on, että hänen pitkäaikaista kumppania esittää Ricky Martin. Livin’ La Vida Loca!

La Mante

Ranskalainen rikossarja, joka on varmasti mieleesi, jos tykkäät esimerkiksi Uhrilampaat elokuvasta. Itse olin ihan koukussa tähän sarjaan ja vaikka se ei ole kevyemmästä päästä, niin se on sen verran yllättävä, että se pitää otteessaan ihan loppuun saakka. Ranskalaiset osaavat kyllä tehdä hyviä elokuvia ja sarjoja ja tämä on hyvä osoitus siitä! Jos olet kovin herkkä, niin silloin suosittelen skippaamaan tämän suosiolla.

Examination of Conscience

Tästä mainitsinkin jo täällä, eli kyseessä on dokumenttisarja, joka käsittelee katolilaisten pappien hyväksikäyttötapauksia Espanjassa. Tähän on kerätty useamman miehen kokemukset ja ne kaikki ovat valitettavasti liian samankaltaisia. Pahinta on se, että kirkko olisi pystynyt ennaltaehkäisemään monet näistä kohtaloista vaatimalla pappeja tilille ja erottamalla heidät virasta, mutta sen sijaan näitä pedofiilejä suojeltiin ja vain siirrettiin kouluista toisiin. Todella sairasta, että tällaista voi tapahtua, mutta hyvä, että näitä asioita tuodaan nyt julkisuuteen. Jo sen takia tämä on “must see” meille kaikille! En usko, että kirkko muuten tekee asialle mitään, joten mitä enemmän aihe on esillä, niin sitä kovempi paine heillä on tuomita nämä tapaukset ja tehdä konkreettisia muutoksia kirkon sisällä.

The Ted Bundy Tapes

Suosikkejani ovat rikossarjat ja -dokkarit mikä näkyykin näissä suosituksissani. Ted Bundy oli yksi Amerikan pahimmista sarjamurhaajista ja tämä sarja koostuu mm. Ted Bundyn haastatteluista ja oikeudenkäyntitaltioinneista. Mikä tässäkin sarjassa koukuttaa on se kuinka “normaalina” ja inhimillisenä Bundy esiintyy, vaikka hänen teot ovat täysin epäinhimillisiä – varsinainen “susi lampaan vaatteissa”.

 

Löytyykö tästä listasta myös teidän suosikkeja?