Dsc 6798bd

 

Tämän postauksen piti tulla ulos jo viikkoja sitten, mutta onnistuin hukkamaan kaikki kuvani tästä hotellista. Pidin toivoa yllä, että löytäisin ne vielä jostain meidän monista muistikorteista tai ulkoisista kovalevyistä, mutta nielin nyt tappioni ja käytin tässä postauksessa hotellin omia kuvia. Voin kyllä sanoa, että ne kertovat totuuden varsin hyvin, joten ei sen puoleen! Näillä siis mennään.

Hotelli Amastan on kohtuullisen uusi boutique hotelli Pariisin 8. kaupunginosassa. Sijainti onkin sen yksi parhaita puolia, sillä sieltä on suora yhteys kauppoihin ja hyviin ravintoloihin. Etenkin jos shoppailu on mielessä, niin tämä on täydellinen valinta! Hotellin lähellä on vielä paljon suurlähetystöjä, joten kaduilla on paljon poliiseja ja turvamiehiä, joten tämän turvallisempaa aluetta tuskin löytyy. Élysée-palatsi sijaitsee myös muutaman korttelin päässä,  joten se kertonee alueen turvatoimista.

Hotellin design on tyylikäs ja moderni ja palvelu on hyvää – asia mitä ei voi  ikinä ottaa Pariisissa itsestäänselvyytenä. Varsinainen aula on hyvin pieni (kuten itse hotellikin), mutta baari ja sisäpihan pieni terassi ovat kivat.  Itse huoneet ovat myös todella pienet, mutta ihanaa on se, että monessa huoneessa on ihmeen tilavat parvekkeet. Ja ihmeen tilavilla tarkoitan, että parvekkeelle mahtuu pöytä ja tuolit, eli siellä voi syödä aamiaista, kuten me teimme joka aamu. Olimme vielä neljännessä kerroksessa, joten näimme hieman muutakin kuin betoniseinän edessämme, joten ei voinut muuta kuin tykätä. Kuten sanoin, huone itsessään oli pieni, mutta se on Pariisin hotelleissa lähes aina ongelma. Kylpyhuone oli kylläkin ihan tilava, joten siitä pisteet!

 

Dsc 6719Dsc 0503 LandscapeDsc 0504 Landscape

 

Meillä meni kaikki varsin hyvin, mutta yksi yö meni vähän harakoille, koska alakerran naapurimme melusivat parvekkeella vielä aamukuudelta. Poikaystäväni on todella kärsivällinen ja jos hänen hermonsa menee, niin silloin on tosi kyseessä. Itse laitoin korvatulpat jo kahdelta yöllä, mutta havahduin puoli seitsemältä aamulla, kun poikaystäväni oli parvekkeella käskemässä alakerran naapureita pitämään suunsa kiinni. Amerikkalaiset naiset olivat jatkaneet juhlintaa siis aamuun asti ja mieheni pinna meni siinä vaiheessa kun 6.30 aamulla naislauma laulaa edelleen Britney Spearsin klassikoita täydellä teholla.

 

Dsc 6761 Dsc 6810 Landscape

 

Olisimme tässä tilanteessa toki toivoneet, että hotelli olisi puuttunut tähän jo aikaisemmin ja annoimmekin tästä palautetta. Negatiivinen asia oli myös se, että naapuritaloa remontoitiin, joten klo.9 aamulla alkoi armoton poraus. Se otti kieltämättä päähän (etenkin, kun alla oli katkonainen yö) ja olisimme toivoneet, että siitä oltaisiin kerrottu sisäänkirjautumisen yhteydessä.  He ottivat palautteen kuitenkin hyvin vastaan ja antoivat pientä kompensaatiota, eli siltä osin jäi hyvä mieli.

Kahden hengen huoneiden hinnat vaihtelevat ajankohdasta riippuen, mutta ne heiluvat 150-250€ välissä. Suosittelen myös varaamaan huoneen suoraan hotellin omien sivujen kautta, sillä he yleensä antavat upgraden jos suurempia huoneita on saatavilla.

Voin siis suositella tätä hotellia, jos tie vie Pariisiin! Hotellin sivuille pääsette tästä.

 

*All photos: www.amastanparis.com.

restaurant-tres-honore-paris-01

 

Olen ihan unohtanut kertoa teille yhdestä ihanasta ravintolasta jossa tavattiin ystäviämme joulukuussa Pariisissa. Très Honoré sijaitsee Place du Marché St.Honorélla, lähellä Place Vendomia ja tunnettua ostoskatua Rue Saint-Honoréa. Tämä koko aukio on itseasiassa todella symppis ja sen läheisyydestä löytyy muutamia kivoja ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Très Honoré muistuttaa viboiltaan vähän Hotel Costesia ja asiakaskuntakin vaikuttaa samalta. Ravintolan edustalla on pieni terassi ja katutasossa on itse ravintola ja alakerrasta löytyy vielä baari.

Ravintola on viihtyisä ja palvelu oli todella ystävällistä ja rentoa. Ruoka oli myös hyvää, mutta ei mitään mullistavaa tai niin hyvää, että palaisin sinne pelkästään ruoan takia. Sisustus, palvelu ja tunnelma on ne asiat mitkä saisivat palaamaan vielä takaisin. Ja sitten tietysti se baari, jota voin suositella teille kaikille…

 

I have totally forgotten to tell you about this great restaurant that I went to in Paris a while back. Très Honoré is located on Place du Marché St.Honoré, close to Place Vendome and the famous shopping street of Rue Saint-Honoré. The square itself is very cute and has some nice restaurants and some boutiques. The restaurant features a small outdoor terrace, the restaurant itself and the bar downstairs.

I love the decor of the restaurant and we had a very friendly waiter. The food was good, but nothing that amazing that I would go back just for that. I would definitely go back for the combination of the interior, the crowd, food and service. Oh, and of course the downstairs bar…

 

restaurant-tres-honore-paris-rdc restaurant-tres-honore-paris-salon

 

Ravintolan alakerrasta löytyy ihan toinen maailma. Baari on aika iso ja maanantai iltanakin se oli suhteellisen täynnä. DJ oli myös soittamassa vanhoja klassikoita ja se nostatti hyvin tunnelmaa. Me nähtiin ystäviämme pitkästä aikaa, joten meillä oli paljon juteltavaa ja kova musiikki teki siitä vähän hankalaa. Ei siis ehkä oikea paikka meille juuri sinä iltana, mutta ihastuin muuten tuohon kokonaisuuteen, että palaisin ehdottomasti takaisin. Seuraava kerralla tosin korot jalassa ja pikkumusta päällä.

Drinkkilista oli hyvä ja juomat erinomaisia. Cocktailit on hyvin mietittyjä ja kaikki meidän seurueessa nauttivat omistaan. Ystäväni oli ollut tuolla yksi ilta Great Gatsby-teemabileissä ja hän kertoi, että meno oli ollut mieletön ja kaikki olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Voin vaan kuvitella, että oli mahtavat juhlat! Jos kaipaa siis vähän menoa ja hyviä drinkkejä mielenkiintoisessa ympäristössä niin suosittelen Très Honorén baaria! Ja jos nälkä iskee niin ravintola löytyy kätevästi yläkerrasta.

 

You would never know what to except when you go down since the bar area is a completely different world from the upstairs part. We came here on Monday night and we loved it. The cocktails are great, the music good and I loved the space. You feel like you went back in time.

Definitely a great place to enjoy a drink, party little and enjoy life!

 

THB-9-tres-honore-bar-paris-cocktailTHB-5-tres-honore-bar-paris-prive

 

Très Honoré

35 Place du Marché St-Honoré
75001 – Paris
Tel: 01 44 86 97 97
www.treshonore.com

 

*All images: Très Honoré website.