Venice 10

 

Itse en ole Venetsiassa (I wish), mutta käyköön tämä vanhempi kuva kuvituksena. Poikaystäväni on parhaillaan Etelä-Ranskassa häissä ja itse en päässytkään sitten lähtemään työkiireiden takia. Siellä on lähemmäs +30 astetta ja aurinkoa, joten kesä sen kun jatkuu. Itse tulin eilen landelle ja vaikka syksyn kylmin päivä on takana, niin se ei ole haitannut yhtään. Nyt vielä saunaan ja siellä onkin ihan oma tunnelmansa, kun ulkona on kylmää ja hieman myrskyistä. Illalla ajattelin lukea pitkästä aikaa ja laittaa puhelimen hyvissä ajoin lentokonetilaan. Viikonloppuisin olisi hyvä pitää edes yksi some-vapaa päivä, sillä usein puhelinta tulee selattua vain selaamisen vuoksi ja siitä tavasta yritän päästä eroon. Täällä on niin paljon parempaakin tekemistä ja se puhelin ei tosiaan aina tarvitse olla liimattuna käteen. Some-vapaa ilta siis tiedossa täällä ja toivotan kaikille ihanan rentouttavaa viikonloppua!

Style Plaza Kesa Terassi

 

Me tulimme Espooseen viikonlopun viettoon ja miten ihanaa täällä onkaan ollut! Tulimme pienellä riskillä, sillä äitini sairasti noro-viruksen muutama viikko sitten ja se elää pinnoilla yllättävänkin kauan, mutta ainakaan vielä ei ole kumpikaan saanut mitään mahatautiin liittyviä oireita, heh. Kannatti siis tulla, vaikka pitkään mietimme, että ajammeko landella vai sitten pyörillä tänne vanhemmilleni. Lopulta päädyimme Espooseen ja hyvä niin! Sähköpyörällä tänne ajaa parissakymmenessä minuutissa ja pyörätie on ehkä yksi kauneimmista ikinä, kun saa ajaa meren vieressä lähes koko matkan. Sitä oli pakko pysähtyä muutaman kerran ja vaan nauttia tämän maan kauneudesta.

Itselläni oli myös ihan oikea syy tulla tänne, koska terassi valmistui vihdoin (tai on lähes valmis), joten sain siivottua ja sisustettua sen. Eilen meni monta tuntia kuuratessa, mutta lopussa kiitos seisoi, sillä saimme nauttia loppupäivän ihan mielettömän ihanasta ulko-olohuoneesta. Lisää kuvia terassista ensi viikolla!

Helteistä sunnuntaita!