Kalevala on varmasti kaikille tuttu ja omat muistoni brändistä kulkevat vuosia taaksepäin, kun sain nuoruudessani usein lahjaksi merkin koruja. Kalevalan vanhempi tuotanto ei enää puhuttele itseäni samalla tavalla, mutta uusin Modern-mallisto kylläkin. Tästä nimensä mukaisesti modernimmasta mallistosta löytyy todella tyylikkäitä ja näyttäviä koruja ja oma suosikkini niistä on Vetovoima-sarja jonka on suunnitellut Juslin-Maunula. Sain muuten vasta vähän aikaa sitten tietää, että Kalevalan korut tehdään käsityönä täällä Helsingissä merkin omalla tehtaalla! Kyseessä siis oikeasti suomalainen koruvalmistaja ja näin stadilaisena voidaan puhua ihan lähituotannosta. Aika hienoa! Tulee vähän samanlainen fiilis kuin Lumenen meikkivoiteiden käytöstä, jotka valmistetaan Kauklahden tehtaassa.

Vetovoima-korujen lisäksi Art by Kaleva-sarjasta löytyy toinen toistaan upeampia koruja. Sanoisinkin, että Kalevalan mallistosta löytyy nykyään jokaiselle jotain – valikoima on varsin monipuolinen. Ainakin itselläni oli pitkään ehkä liian vanhentunut mielikuva merkin koruista, joten on ollut ihana huomata kuinka monta tuotetta nappaisin mielelläni omaan korurasiaan. Ehkä se suurin kuolaamisen kohde on tämä Björn Weckströmin Timanttioksa-sormus. Todellinen katseenvangitsija!

P.S. Kannattaa kurkata Instagram-tilini puolelle, sillä siellä on parhaillaan menossa Kalevalan 100€:n lahjakortin arvonta! Arvonta päättyy 6.12. ja julkaisen voittajan postauksen kommenttikentässä silloin.

 

*Korvikset saatu osana yhteistyötä.

 

Olen innolla odottanut Balmuirin uuden myymälän avajaisia ja tänään illalla pääsen katsastamaan tämän uutukaisen. Virallisesti liike aukeaa huomenna klo.12 ja avajaisten kunniaksi saan arpoa teidän kesken ihanan kosmetiikkasetin. Voittaja saa valita haluamastaan tuoksusta käsi- sekä vartalotuotteet. Itse vannon Meadow-tuoksun nimeen ja etenkin vartalovoide (maailman paras) ja käsisaippua ovat päivittäisessä käytössä! Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta aina sunnuntai-iltaan saakka.

Uusi myymälä avaa ovensa siis huomenna 3.8. klo.12 osoitteessa Pohjoisesplanadi 25-27.

Tuhannesti onnea koko Balmuirin tiimille!

Save

Save

Save

Save

Save

Save