Style Plaza Camel Coat20

 

Kerroin meidän vauva-arjesta tässä vanhemmassa postauksessa ja sain teiltä paljon yksityisviestejä aiheeseen liittyen. Kiitos niistä! <3 Vauva arjen raskaus voi tulla yllätyksenä ja vaikka vauvalla ei mitään sen kummempaa vaivaa olisikaan, niin vähäiset yöunet tekevät arjesta haasteellista. Tiesin raskaana ollessani, että huonot yöunet tulee olemaan vaikeinta, sillä tarvitsen (tai tarvitsin) vähintään 8h unet. Sanomattakin on selvää, että vielä ollaan hyvin kaukana siitä ja se alkaa pakostakin tuntumaan. Samalla kuitenkin arki mielestäni helpottuu koko ajan, kun vauva kasvaa ja hän tulee omalla tavallaan ”itsenäisemmäksi”.

Alun haasteista ja lyhyistä yöunista huolimatta tuo pieni mies on maailman ihanin. Jokainen äiti tietää sen pakahtuvan onnen tunteen, kun katsoo omaa täydellistä lastaan. Se tunne ei ole ehkä päällimmäisenä joka hetki, mutta siellä se kuitenkin aina on. Anna Pastak kirjoitti mielestäni hienon postauksen hänen poikansa ensimmäisestä vuodesta ja siihen on helppo samaistua – ihana rehellinen ja kaunis postaus. Suosittelen lukemaan sen täältä!

Olen saanut teiltä ihan mielettömän arvokasta vertaistukea ja teidän kanssa on ollut ihana ”keskustella” viestien välityksellä. Välillä vastaamiseen menee hetki (pahoittelut siitä), mutta pyrin aina palaamaan jokaiselle teistä! Paljon puhutaan ”mom-shaming” ilmiöstä, mutta omalla kohdalla olen saanut tuntea kuinka toiset äidit auttavat ja tukevat. Se on ollut ihana huomata – kiitos siis vertaistuesta!

 

Anna Sofia And Baby5

 

Terveisiä täältä vauva-arjen keskeltä! Poika täytti tänään jo kaksi kuukautta ja on kasvanut hirmuisen paljon. Tässä kuvassa näkyvästä ministä ei enää tietoakaan – nyt ymmärrän miksi kaikki sanoo, että vauvat kasvaa silmissä. Arki on lähtenyt hyvin käyntiin,  vaikka olen todella kiinni vauvassa. Hän on aika vaativa tapaus ja huono nukkumaan (etenkin päikkäreitä) ja parhaiten nukkuu tietenkin sylissä. Tiedän, että osa vauvoista nukkuu 4h päikkäreitä, mutta meidän poika ei todellakaan kuulu tähän kastiin, heh. Mahavaivojen takia hän nukkuisi parhaiten vatsallaan ja vaikka sitä ei suositella, niin päikkäreille lasken hänet usein mahalleen – silloin täytyy toki vahtia vieressä, mutta vapauttaa sentään kädet mikä antaa vähän vapautta. Öisin hän nukkuu useimmiten kohtalaisen hyvin (koputan puuta), vaikkakin aamuyöstä nostan hänet usein viereen, kun hän alkaa ähisemään omassa unipesässään. Oman jaksamisen kannalta on kyllä ollut niin luksusta, että mies työskentelee useimmiten kotoa käsin, joten aamulla vauvan herättyä hän ottaa usein koppia pojasta ja saan jatkaa omia unia. Univelkaa on toki paljon, mutta ajattelin ennen vauvaa, että tämä tuntuisi pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Ihmeellisesti sitä vaan jaksaa eikä omat päikkäritkään enää tunnu pakollisilta.

Muutama asia on kyllä yllättänyt – luulin, että kaikki vauvat tykkää olla vaunuissa ja imeä tuttia. Meidän poika ei erityisemmin pidä vaunuttelusta vaikkakin nukahtaa kyllä lopulta, mutta useimmiten itkun saattelemana. Vaunu-unet jäävät usein myös lyhyeksi, vaikka kuvittelisi liikkeen pitävän hänet syvässä unessa. Tuttia hän ei myöskään huoli, vaikka yritämme edelleen saada hänet totutettua siihen. Olisi niin hyvä pystyä rauhoittamaan hänet muullakin kuin rinnalla, mutta ilmeisesti kaikki vauvat ei vaan yksinkertaisesti huoli tuttia. Hän rakastaa olla pystyasennossa ja tylsistyy nopeasti, jos ei ole mitään virikettä. Vaativa herra siis todellakin!

Muuten pojasta on kuoriutunut ihana hymypoika ja otamme hänestä varmaan sata kuvaa päivässä. Parasta on aamut, kun hän hymyilee taukoamatta ja kohta alkaa jo kikattamaan. Ei taida olla mitään suloisempaa kuin pieni vauva joka nauraa niin paljon, että suu ei suuremmaksi taivu. Hän yrittää myös selvästi jo jutella ja muutenkin persoona tulee päivä päivältä vahvemmin esille.

Tuntuu usein siltä, että raskaus, synnytys ja viimeiset kaksi kuukautta on mennyt yhdessä hetkessä ja on vieläkin jopa vaikea uskoa, että tuo pieni on tosiaan meidän. Tuntuu, että päivä päivältä kaikki muuttuu helpommaksi ja rankan alun jälkeen tästä osaa nauttia ihan eri tavalla. Toki vieläkin huonompia päiviä, mutta niistäkin selviää, kun tietää, että seuraavana päivänä luultavimmin helpottaa. Omalla asenteella ja tukiverkolla on ihan super tärkeä merkitys! Uskon myös, että omaan suhtautumiseen on vaikuttanut se, että loppuraskauden kohdalla teimme NIPT-testin poissulkeaksemme varmuuden vuoksi Down-syndrooman. Yksityisessä ultrassa näkyi yksi Downin soft marker ja se viikko, kun odotimme tuloksia oli elämäni rankin. Se, että nyt sylissä on terve poika on enemmän kuin voisin ikinä toivoa, joten moni muu asia tuntuu pieneltä sen rinnalla.

Tästäkin huolimatta on toki ok valittaa väsymystä tai osoittaa turhautumista niinä huonompina päivinä. Täydellinen vanhempi ei tarvitse olla ja uskon, että edes hetki omaa aikaa (tai miehen kanssa kaksin) tekee itsestäni paremman äidin pojalleni! Ja pojasta puheen ollen…nyt tuo pieni liikehtii tuossa vieressä sen näköisesti, että on heräämässä, joten ei muuta kuin avaamaan maitobaaria, heh. Ihanaa heinäkuuta kaikille ja yritän tulla päivittämään tänne kuulumisia aina kun saan hetken itselleni!