Meidän pieni poika täyttää huomenna 9kk enkä voi uskoa, että hän on jo niin iso! Nautin suuresti pienen seurasta ja päivisin meillä on oikeasti hauskaa yhdessä. Perässä en meinaa enää pysyä, kun vauhti on niin kova, mutta on ihan huikeeta nähdä kuinka nopeasti nämä pienet kehittyvät

Äitiys on kyllä ollut aikamoinen kasvunpaikka monella tapaa ja tähän lyhyeen aikaan on mahtunut ihan valtava määrä uusia asioita ja haasteita. Aloinkin miettimään, että mitä haluisin sanoa sille tuoreelle äidille, joka toi pienen käärön kotiin 9kk sitten.

Älä stressaa unista niin paljon. Pienellä oli mahavaivoja etenkin ensimmäiset 3kk ja hän nukkui parhaiten sylissä. Stressasin sitä, että opetan vauvan “huonoille tavoille” mikä näin jälkikäteen tuntuu hullulta ajatukselta. Nyt tiedän, että ihan sama missä ja miten vauva nukkuu, kunhan nukkuu. Myöhemmin vauvalle pystyy kyllä opettamaan itsenäisempää nukkumista ja valmiudet siihenkin on ihan erilaiset kun vauva on vähän vanhempi. Nyt oikeastaan mietin kaiholla sitä aikaa, kun poika nukahti rinnalle ja jäi syliin tuhisemaan illalla ja me pystyimme mieheni kanssa katsomaan leffaa siinä samalla. Loppupeleissä sekin oli hyvin lyhyt vaihe ja unikoulun avulla saimme hänet “vieroitettua” rinnalle nukahtamisesta muutamassa päivässä.

Luota vaistoosi. Kolmen kuukauden kohdalla aloin miettimään, että vauvan tukala olo ja tyytymättömyys missään muualla kuin sylissä voisi olla jotain allergiaa tai ruokayliherkkyyttä. Onneksi otimme yhteyttä allergialääkäriin ja aloitinkin imetysdieetin ja pojan olo muuttui todella nopeasti niin paljon paremmaksi. Nyt olen saanut hyvin palautettua lähes kaiken takaisin omaan ruokavaliooni, joten en sitten tiedä oliko kyseessä enemmänkin kypsymätön suolisto vai vain yksi ruoka, joka oli sitten se suurin ongelma. Rehellisesti sanottuna imetysdieetti oli ehkä haastavin asia tässä 9kk ajassa. En ole ikinä joutunut katsomaan mitä suuhuni laitan, joten jokaisen tuotepurkin syynääminen huolella ja rajoitettu ruokavalio oli ehkä vaikeinta tässä kaikessa, vaikkakin täysin sen arvoista. Nostan hattua niille äideille, jotka ovat todella tiukoilla imetysdieeteillä monta kuukautta putkeen – se on rakkautta se!

Vauvan itku on tapa kommunikoida – hän ei mene siitä rikki. Niin hullulta kuin se kuulostaa, niin kuulimme vauvan itkua pidempiä aikoja vasta, kun aloitimme unikoulun 5kk iässä. Ennen sitä annoin vauvalle heti rintaa, jos hän hermostui ja näin hän ei oikeastaan ikinä (tai todella harvoin) itkenyt pitkiä aikoja. Luin jostain, että itku on myös vauvan tapa päästää irti asioista eikä pelkästään tapa kommunikoida nälkäänsä, huonoa oloa, väsymystä, likaista vaippaa jne., joten se ei välttämättä ole huono asia. Vauvan itkua on helppo pelästyä, mutta nyt osaan suhtautua siihenkin rennommin.

Älä vertaa itseäsi ja vauvaasi muihin. Vauva asui rinnallani ne ensimmäiset 3kk ja olin käytännössä vankina sohvalla (tai siltä se tuntui). Hän nukkui 30min pätkissä, joten lounastreffit ystävien kanssa ei tullut kuuloonkaan. Silloin harmitti ja yllätyin kuinka kiinni olin vauvassa 24/7. Poika ei myöskään viihtynyt vaunuissa, joten kaiholla seurasin somesta muita äitejä, jotka kärräilivät menemään pitkin kesäisiä katuja. Nyt tiedän, että jokainen vauva on erilainen ja jokaisen äidin tilanne on erilainen, joten on ihan turha vertailla omaa tilannetta kenenkään muun tilanteeseen. Itsekin törmäsin ystävääni, kun vauva oli reilun viikon vanha ja hän ihmetteli miten hehkeältä näytin. Olin laittautunut vain siksi, että aamulla oli newborn-kuvaukset ja todellisuudessa pystyin hädin tuskin kävelemään tikkien takia, rinnat olivat niin kipeät imettämisestä ja aurinkolasien alla oli tummaakin tummemmat silmäpussit.  Tuli siis kunnon huijari olo, mutta muistutti siitä, että kaikki ei todellakaan ole aina siltä miltä ulospäin näyttää.

Voit vain tehdä parhaasi ja se riittää. Nyt tiedän, että olen paras mahdollinen äiti pojalleni – myös silloin kun väsyttää ja toivon, että pääsisin kahdeksi viikoksi lepolomalle. Tiedän, ettei poikani tarvitse täydellistä äitiä, vaan sellaisen äidin joka rakastaa ja täyttää hänen perustarpeensa. Rakkautta häneltä ei puutu ja tuntuu, että päivä päivältä se rakkauden määrä vain kasvaa – jos se on mitenkään enää mahdollista.

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen ei ole heikkouden merkki. Kun neljän kuukauden hulinat laittoivat meidän yöt sellaisiksi, että poika heräsi parin tunnin välein, niin oli pakko heittää kädet pystyyn ja myöntää, että nyt tarvitsemme apua. Onneksi käännyimme unikonsultin puoleen, sillä emme olisi ikinä yksin siinä väsymyksessä pystyneet viemään unikoulua loppuun saakka (kiitos vielä Sleepyn Annukalle). Kaikki asiat mitkä helpottavat arkea on enemmän kuin ok ulkoistaa – oli kyse sitten unikonsultin palkkaamisesta, siivoojasta tai WOLT-tilauksista. Kannattaa mennä sieltä mistä aita on matalin näissä asioissa!

Vauvavuosi menee ohi hetkessä – muista se kun, tuntuu raskaalta. Tämä on ehkä se tärkein oppi tämän 9kk aikana. Niinä ensimmäisinä haastavina kuukausina mietin kauhulla, että tätäkö koko loppuelämä tulee olemaan ja seuraava ajatus oli etten ehkä pysty tähän. Nyt nuo ajatukset tuntuu vain kaukaisilta muistoilta, koska ne hetket olivat ohitse niin nopeasti. Silloin en ymmärtänyt miten nopeasti vauva kehittyy ja miten nopeasti tilanteet muuttuvat. Nyt toivon oikeastaan, että aika menisi hitaammin, sillä tuo pieni kasvaa aivan liian nopeasti. Joka päivä kehun, että äidin iso poika. Hän nimittäin tuntuu niin isolta pojalta, vaikka ikää on mittarissa vasta se 9kk. Toivon siis, että jos siellä ruudun toisella puolella on uusia äitejä kenellä on rankkaa, niin lupaan, että se helpottaa. Ei ehkä auta nyt, mutta pian se kyllä helpottaa. Linda kirjoitti ihan mielettömän rohkean postauksen, johon moni meistä äideistä voi samaistua. Kiitos Lindalle siis avoimuudesta – vertaistuki kun tässä äitiydessä on ihan korvaamatonta!

Kaiken kaikkiaan äitiys on ehkä elämäni hulluin matka, mutta samalla ihan uskomattoman hieno ja ainutlaatuinen. Se, että saa nähdä oman lapsen kasvavan ja kehittyvän on valtava etuoikeus, jota en ota itsestäänselvyytenä. Tuo pieni poika on tuonut niin paljon onnea ja iloa meidän elämään, että kaikki rankat hetket ja unettomat yöt on kyllä heittämällä sen arvoisia.

Äidin iso poika <3

 

Vauvan unikoulu on mielipiteitä herättävä asia, mutta itse olen ehdottomasti sen kannalla. Monella tilanne on pitkään niin paha, että unettomuus ja väsymys alkaa olla jo siinä pisteessä, että unikoulun toteuttamiseenkaan ei riitä energiaa. Itsestäni alkoi tuntumaan siltä, että nyt tai ei koskaan siinä neljän kuukauden kieppeillä, kun hulinat huononsivat unia entisestään. Viiden kuukauden iässä aloitimme unikoulun ja päädyimme ostamaan palvelun Sleepyltä ja voin heitä lämmöllä suositella!

Meidän suurin ongelma unien kanssa oli alusta asti se, että vauvalla oli todella vahva uniassosiaatio rintaan. Hän on aina viihtynyt rinnalla ja koska tuttia hän ei ole ikinä huolinut, niin itsestäni muodostui myös huvitutti nopeasti. Pojalla oli alussa mahavaivoja (johtui ruokayliherkkyyksistä), joten luonnollisesti hän sai rinnasta myös lohtua kipeään mahaan. Sanomattakin on siis selvää, että hän tottui rintaan hyvin nopeasti ja se oli aina yksi asia minkä avulla hän nukahti helposti. Ongelmahan oli kuitenkin siinä, että kun hän havahtui unisyklien välissä eikä ollutkaan siinä missä hän nukahti, niin hän heräsi jatkuvasti. Uudestaan nukahtamiseen hän tarvitsi taas rintaa ja noidankehä oli valmis. Täytyy kuitenkin sanoa, että päiväunet olivat ensimmäisinä kuukausina suurin ongelma (nukkui niitä 30min lyhyitä unia) ja yöt ihan ok, mutta nekin meni lopulta pipariksi neljän kuukauden hulinoiden aikana. Siinä vaiheessa, kun muutamana yönä hän heräsi 1,5-2h välein ja aina tarvitsi rintaa uudelleen nukahtamiseen, niin päätimme, että nyt on unikoulun aika.

Miksi päädyimme lopulta Sleepyyn? Moni teistä suositteli heidän palveluitaan ja heiltä saa apua myös alle 6kk ikäisten vauvojen uniongelmiin. Myös Tiny Twinkle sai suosituksia, eli heidänkin palvelut kannattaa tarkistaa! Valitsimme Sleepyn palveluista Sleep Tight-paketin mikä piti sisällään henkilökohtaisen unisuunnitelman ja kahden viikon jälkituen. Tämä oli juuri oikea vaihtoehto meille, sillä jälkituki oli lopulta korvaamattoman arvokas ja ilman sitä olisimme varmasti luovuttaneet ennen ensimmäistä isoa onnistumista. Paketin hinta oli 299€ mikä tuntui hyvin pieneltä summalta siihen nähden, että koko perhe nukkuu nyt paremmin!

Miten unikoulu sitten toimi meillä? Ensimmäinen askel oli videopuhelu Sleepyn Annukan kanssa, jossa kävimme läpi etukäteen täytettyä lomaketta. Annukka kyseli meiltä vielä täydentäviä tietoja ja puhelun jälkeen hän lähetti meille poikamme henkilökohtaisen unisuunnitelman missä oli otettu huomioon meidän ongelmakohdat ja poikamme luonne. Vauvan luonne vaikuttaa paljonkin siihen, että mikä unikoulumetodi on paras, joten tästäkin syystä henkilökohtainen unisuunnitelma oli meille niin tärkeä. Unisuunnitelman saatuamme pystyimme valitsemaan milloin aloitamme unikoulun ja siitä päivästä lähti käyntiin kahden viikon jälkituki. Valitsimme Annukan kanssa unikoulumetodiksi pistäytymisen ja käytimme siitä “controlled crying” termiä koko kahden viikon ajan (kommunikoimme aina englanniksi, jotta miehelle ei tarvinnut erikseen tulkata) ja tässä postauksessa CC viittaa tuohon termiin.

Koska poikamme oli vielä niin pieni, lempeä unikoulu oli tarpeen ja tästä syystä teimme CC:tä ensimmäisen viikon ajan vain 30min ja pistäytymiset max.3min välein. Jos poika ei ollut rauhoittunut tässä ajassa, niin saimme tehdä “mitä tahansa”, että hän nukahtaisi. Tiesimme, että tällä metodilla tuloksia ei näkyisi välttämättä heti verrattuna “kovempaan metodiin”, mutta tärkeintä oli tietenkin ottaa huomioon vauvan ikä ja valmius unikouluun. Ensimmäiseen viikkoon poika ei rauhoittunut CC:n aikana ollenkaan. Huusi kuin hyeena eikä meidän pistäytymisillä ollut mitään rauhoittavaa vaikutusta. Päinvastoin, huuto tuntui vain yltyvän (etenkin jos muutaman kerran otimme hänet syliin ja laitoimme takaisin). Ideaalitilanteessa vauva olisi alkanut nukahtamaan itsenäisesti, mutta siitä ei näkynyt mitään merkkejä. Etenkin tässä vaiheessa Annukan tuki meille vanhemmille oli korvaamattoman arvokasta – olisimme luultavasti luovuttaneet tässä kohtaa. Henkisesti rankan viikon aikana unet kuitenkin paranivat heti ensimmäisestä yöstä (vauva nukkui pidempiä pätkiä) ja poika alkoi myös nukahtamaan syliini (rinnan sijaan), mitä ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Heiti ensimmäisestä illasta tapahtui siis parannusta, vaikkakin hysteerisen vauvan rauhoittelu tuloksetta vei voimia.

Viikon jälkeen keskustelimme tilanteesta Annukan kanssa ja hän oli myös käynyt tilannetta läpi muiden Sleepyn tiimiläisten kanssa. Päädyimme pidentämään aikaa 30 minuutista tuntiin ja muistaakseni heti ensimmäisenä iltana tapahtui “breakthrough”, eli poika nukahti ensimmäistä kertaa ikinä itsenäisesti tyyliin 56min kohdalla, heh. Muistamme sen tunteen vieläkin, kun huoneessa hiljeni ja kamerasta näimme pojan nukahtaneen. Oikeastaan siitä illasta lähtien hän on herännyt 1-2 kertaa yössä syömään, eli unet paranivat saman tien huimasti! Takapakkiakin on tullut (hampaita, masuvaivoja), mutta ne kuuluvat elämään ja niidenkin kanssa pitää osata toimia. Ehkä parasta tuossa jälkituessa oli juuri saada ohjeet erinäisten tilanteiden hallintaan,  koska kaikki päivät vauvan kanssa menevät harvoin oppikirjan mukaan. Sanoisin, että tuon kahden viikon jälkeen oli helpompi jatkaa unikoulua, kun “pahin oli takana”. Vieläkin noudatamme samoja ohjeita kun unikoulun alussa ja poika nukahtaa illasta riippuen 5-30min jälkeen itsenäisesti. Joskus tarvitaan useampi pistäytyminen ja toisinaan ei tarvitse pistäytyä ollenkaan. Sanomattakin on siis selvää, että meidän illat on rauhoittunut ihan valtavasti, kun aikaisemmin nukuttaminen (ja etenkin unessa pitäminen) oli aina oma rumbansa. Nyt illalla meillä vanhemmilla on omaa aikaa ja voimme jopa syödä illallista yhdessä samaan aikaan, mikä tuntuu aika luksukselta!

Keskityimme Annukan kanssa yöuniin, mutta saimme unisuunnitelman jatkoa varten missä oli neuvoja ja vinkkejä päiväunien “unikoulusta”. Käytännössä metodi on aivan sama kuin yöllä ja aloitimmekin lounaspäikkäreiden treenaamisen kaksi viikkoa sitten. Niissäkin on tapahtunut valtavaa edistystä vaikkakin vauva ei välttämättä nuku aina ihan täysin sitä kahta tuntia mikä on tavoite. On myös päiviä, kun hän ei malta nukahtaa ja tarvitsee avustusta, mutta sitten on esimerkiksi ollut muutama päivä kun hän on nukahtanut nopeasti itsekseen ja nukkunut niin hyvin, että hänet on pitänyt herättää. Se tunne, kun hän nukkui putkeen kaksi tuntia päivällä omassa sängyssään ja sain itse uppoutua omiin juttuihin tuntui aivan mahtavalta!

Tärkeintä unikouluttamisessa on ollut johdonmukaisuus ja “oikealla polulla” pysyminen – etenkin siinä alussa, kun emme olleet tottuneet vauvan itkuun tässä määrin. Meidän elämä helpottui kuitenkin aivan valtavasti unikoulun myötä ja koko perhe voi paremmin (vauva mukaan lukien). Suuri kiitos siis Sleepyn Annukalle, jolta saatiin ihan valtava määrä tukea ja tietoa, jotta saatiin unien suunta käännettyä parempaan! Tällä metodilla jatketaan siis ja seuraava askel on yöimetyksen lopettaminen muutaman viikon kuluttua. Tällä hetkellä 1-2 herätystä yössä ei tunnu miltään aikaisempaan verrattuna, mutta olisihan ne täydet yöunet aika ihanat. Kerran poika kylläkin heräsi syömään klo. 23  ja nukkui aamuun asti heräämättä, mutta arvatkaan vaan heräsinkö itse kolmen maissa ihmettelemään miksi kukaan ei ole herättänyt, heh.  Pitäisikö Sleepyn siis laajentaa palveluitaan vanhempien unikouluun?

Olen saanut viestejä monelta äidiltä ketkä harkitsevat unikoulua, mutta heitä pelottaa sen rankkuus. Voin luvata, että se “pahin vaihe” kestää ihan hetken ja sen jälkeen elämänlaatu paranee niin huimasti, että se on ehdottomasti sen arvoista. Meidän perheeltä siis suuri suositus unikoululle!