helein-3

Yhteistyössä Verman ja Suomen Blogimedia.


Heleä, lumoava ja luonnollinen.

Uskon vakaasti siihen, että kauneus tulee sisältäpäin (lauseen kaikissa merkityksissä). Olen teini-ikäisestä asti tehostanut ihonhoitoani ravintolisillä ja luottanut niihin ravintorikkaan ruoan ja muun ihonhoidon lisäksi. Olen huomannut ravintolisien vaikutuksen etenkin silloin, kun olen pitänyt niiden käytöstä taukoa tai kun ruokavalioni on ollut retuperällä kiireen takia. Voin käsi sydämellä vannoa, että mm. sinkillä on ainakin ollut omaan ihooni todella myönteinen vaikutus. Olen kokenut ihoni kanssa ongelmia laidasta laitaan (lievempää aknea, kuin nyt jylläävää suunympärysihottumaa) ja noin kymmenen vuotta sitten hiukseni reagoivat vahvasti stressiin ja ohentuivat huomattavasti. Akneen ja hiustenlähtöön löysin aina avun ravintolisistä. Etenkin sinkki ja biotiini olivat niitä avainosia saamaan takaisin hyväkuntoisen ihon ja terveet hiukset.

 

helein-4

 

Sen takia lähdinkin innolla kokeilemaan Helein-merkin Biotin+ kauneusravintolisää (saatavilla vain apteekeista). Olen käyttänyt tätä ravintolisää nyt kuukauden verran ja huomannut myönteisen vaikutuksen niin kynsissäni, hiuksissani, kuin ihossanikin. Yksi tabletti sisältää C-vitamiinia, biotiinia, sinkkiä ja kysteiiniä. Biotiinihan on vitamiini, jolla on kynsiä ja hiuksia vahvistava vaikutus, sekä aineenvaihdunnallinen merkitys. Kysteiini oli itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta tämä aminohappo on tärkeä osa iholle joustavuutta ja kestävyyttä antavaa tukirakennetta.

 

helein-8

Ihoni ja hiukseni olivat jo suhteellisen hyvässä kunnossa ennen kuurin aloittamista, mutta suurin ongelma oli kynsieni huono kunto. Tuntuu, että jo pidemmän aikaan kynteni ovat liuskoittuneet ja heti kun ne ovat kasvaneet hitusen pidemmiksi, niin ne ovat katkeilleet. Heikot ja hauraat kynnet ovat siis olleet yksi näkyvistä ongelmistani. Nyt neljän viikon käytön jälkeen voin sanoa, että kynteni ovat huomattavasti vahvemmat, kuin aikaisemmin. Huomaan sen etenkin siitä, että ne kasvavat nopeammin, eivätkä lohkeile enää samaan malliin. Kuukauden aikana en ole siis muuttanut ruokavalioitani mitenkään, eli tämä Biotin+ ravintolisä on oikeasti tehnyt kynsistäni vahvemmat. Koen myös, että hiukseni ovat kasvaneet pituutta tämän kuukauden aikana huomattavan paljon. Jopa liiankin paljon, sillä pian tämä polkka muuttuu pitkäksi polkaksi, heh. Kertoo tosin vain siitä, että tuote lunastaa lupauksensa, eli en voi kyllä valittaa.

 

helein-6

 

Parasta tässä Biotin+ ravintolisässä on se, että kaikki oleelliset ravintoaineet löytyvät yhdestä pilleristä. On niin helppoa, kuin ei tarvitse muistaa ottaa, kuin sen yhden tabletin päivän aikana. Helein Biotin+ ravintolisät ovat nyt osa päivittäistä kauneudenhoitoani ja uskon niillä olevan ratkaiseva merkitys kauneudenhoidossani. Reilun vuoden kuluttua siirryn sitten Helein Skin-ravintolisään, joka on tarkoitettu 30+ vuotiaille (niin, ne kolmekymppiset häämöttävä jo horisontissa…). Valikoimasta löytyy myös Helein Anti-Aging Premium-ravintolisä, joka on tarkoitettu 40+ vuotiaille.

 

helein-7

Photos: Thomas D.

Voin lämmöllä suositella tätä Helein Biotin+ kauneusravintolisää kaikille yli parikymppisille, jotka haaveilevat näyttävimmistä hiuksista ja vahvemmista kynsistä. Ihanaa on myös se, että valmisteessa on lisäksi sitä sinkkiä (15mg), mikä auttaa niin hiusten, kuin ihon hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Omalla kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että monen eri pillerin kanssa pelaamisen sijaan, yksi riittää. Kerroin myös tuossa postauksen alussa, että taistelen tällä hetkellä suunympärysihottumaa vastaan. Onneksi punoitus on omalla kohdallani lievää, mutta uskon juurikin sinkin ja muiden ravintoaineiden olevan avain siinä, että ihottuma ei ole puhjennut sen pahemmaksi. Sanomattakin on siis selvää, että kauneusravintolisistä en luovu hevillä!

Käytättekö te ravintolisiä kauneudenhoidossanne?

 

/ Just talking about my beauty routines and how zinc and biotin (among others) are essential for healthy skin and thick hair!

 

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save