hyeres-winners-250416-03

 

Olin eilen Ranskan suurlähetystössä skoolaamassa Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen menestykselle Hyères Festivaaleilla. He voittivat Chloé-palkinnon merkille suunnittelemastaan asusta (kuvassa) ja saivat myös miestenmallistostaan kunniamaininnan. Ei yhtään hullummin kahdelta Aalto-ylipiston oppilaalta! Kaksikko vaikutti vielä niin sympaattisilta ja heiltä selvästi löytyy intohimoa tätä alaa kohtaan, eli en voi muuta kuin toivottaa onnea ja menestystä. Jään ehdottomasti seuraamaan kaksikon tarinaa ja uskon, että heistä kuullaan vielä paljon!

Tuntuu hauskalta päästä Suomesta käsin Ranskalaiseen tunnelmaan, vaikka kotiin ei ole vielä ikävä. Poikaystäväni lähettämät ankeat kuvat olohuoneemme ikkunoista, eivät välttämättä saa kovin suurta ikävä-reaktiota aikaan. Hänkin sanoi, että parempi minun on olla täällä ja nauttia kunnon kesästä, kuin Ranskassa neljän seinän sisällä sadetta paossa. Etenkin kun työt kulkevat mukanani mihin vain. Onneksi Ranskassa näyttää loppuviikolle tulevan muutama kunnon kesäpäivä, jotta ihmiset eivät täysin menetä toivoaan. Ja ranskalaisille vinkiksi – jos haluaa nähdä aurinkoa, niin bienvenue à Helsinki!

 

Yesterday I participated in a soirée at the French embassy to honor two Finnish fashion design students of Aalto University. Hanne Jurmu and Anton Vartiainen stood out with their collection at the Hyères Fashion Festival and won the Chloé prize for this outfit above (it definitely has a Chloé vibe to it). Their menswear collection was also a success. They incorporated nature in the outfits and I loved their inspiration of using local resources in their designs. I wish Hanne and Anton all the best and I’m sure we’ll hear much more about them in the future!

It was my second time at the embassy and it’s always nice to get in the French atmosphere when I’m in Helsinki, even if I’m not homesick (yet at least). My boyfriend has been sending me some pictures from Orléans and the view is really depressing. Rain, rain and rain. I think I’m better off in sunny Helsinki for now, especially since my work follows me where I go. Luckily it looks like end of this week might be sunny in France and I’m hoping this is true, so that all my French readers get a break from the rainfall, but in case not – bienvenue à Helsinki!

 

*Image: Giovanni Gionanni @ WWD.

stock4

 

Kerroinkin teille, että kävin Stockan pressitilaisuudessa Ranskan suurlähetystössä tällä viikolla ja esittelyssä oli Pariisin kevät-teema, joka saapuu tavarataloihin maaliskuussa. Tuntui harvinaisen kodikkaalta olla tilaisuudessa ranskalaisessa ympäristössä ja vielä kun teemana oli Pariisi! Illan aikana oli myös pieni muotinäytös, jossa esiteltiin muutamia tavaratalon uusia merkkejä. Iro on varmasti monelle teistä tuttu ja tämän pariisilaismerkin vaatteita saa pian Stockalta – hieno uutinen! Sen lisäksi mm. American Vintage ja Busnelin tuotteita tulee valikoimaan. Innolla odotan, että miten tämä kevät kamppis lähtee käyntiin ja toivon tietenkin, että nämä uudet merkit otetaan hyvin vastaan. Oli kyllä hieno tapahtuma arvokkaassa ympäristössä, eli iso kiitos vielä Stockmannin teamille kutsusta!

Täällä vietetään viimeistä viikonloppua Suomessa ennen maanantain lähtöä ja kuten sanottu, viihtyisin täällä aina pidempään, mutta omaa kotiakin alkaa olla jo sopivasti ikävä. Olen ollut reissussa nyt melkein kolme viikkoa, joten tuttuun rytmiin palaaminen tuntuu ihan hyvältä. Pariisissa alkaa sitten reilun viikon kuluttua taas muotiviikot, joten hulinaa riittää Ranskankin päässä.

Hyvät viikonloput kaikille!

 

As I already told you, this week I had the pleasure of attending an event by Stockmann (Finnish department store) at the French Embassy. Stockmann is launching a new campaign called Parisian Spring next month and they are bringing in some new brands as well. One of them being Iro, which I’m sure most of you know. I’m happy the fashion scene in Helsinki is evolving and Stockmann is widening their brand offer!

This is my last weekend in Finland before heading back hom on Monday. I always wish to stay longer, but I’m missing home already. I’ve been traveling almost three weeks soon, so getting back to France is nice. Luckily the FW in Paris is starting soon and I have at least one show planned up and one shoot. Looking forward to both!

Enjoy your weekend everyone!

 

stock5stock8stock3stock9stock2