Sain lukijalta postaustoiveen jakaa vinkkejä kevääseen sopivista toimistotyyleistä! Oma uniformuni toimistolla on pitkälti farkut ja neule, eli meillä ei ole mitään tiukkaa pukukoodia. Toki kevään (ja etenkin lämpöasteiden kohottua) tulee valittua kaapista muutakin, mutta näin vilukissana käytän neuleita pitkälle kevääseen asti. Käännyin siis tässä(kin) Pinterestin puoleen ja valitsin muutamia kivoja asuideoita tähän vuodenaikaan ja etenkin sellaisia, joita voi oikeasti soveltaa tänne pohjoisen ilmastoon. Muistan, että Ranskassa pukeutuminen oli niin paljon vapaampaa, kun kevät tuli huomattavasti aikaisemmin ja ei talvellakaan tarvinnut miettiä millä kengillä jaksaa kahlata työmatkan lumessa. Meillä on täällä siis huomattavasti haastavampi ilmasto mitä tulee pukeutumiseen, mutta onneksi olemme jo voiton puolella! Tässä siis muutamia ideoita kevään toimistotyyleihin:

Hame, pitkävartiset saappaat + neule/bleiseri

Käytän itse harvemmin hameita, mutta kevättalvella tämä on kiva kombo, sillä hameen alle voi pukea paksut sukkahousut ja pitkävartiset saappaat suojaavat sääriä kylmyydeltä. Asuun voi lisätä paksun neuleen, mutta jos haluaa jotain kevyempää, niin silkkipoolo tai kauluspaita sopisi tähän myös. Mekon kanssa bleiserikin toimii kivasti!

 

Toimistotyyli

 

Bleiseri, t-paita + vaaleat farkut/mustat suorat housut

Neuleiden ja farkkujen lisäksi yksi suosikkivaatteistani ovat bleiserit. Rakastan sitä miten ne tekevät asusta heti skarpimman ja koska tyylini on hyvinkin rento, niin bleiseri tuo kivaa kontrastia moneen asuun. Itse tykkään yhdistää bleiseriin yksinkertaisen t-paidan, mutta jos toimistolla on tiukempi pukukoodi, niin silloin valitsisin esim. silkkisen version. Vaaleat farkut on ihanan raikkaat aina keväisin, mutta jos ne ovat liian arkiset toimistoon, niin mustat suorat housut toimivat aina! Jos haluaa jotain vaihtelevuutta mustien suorien housujen rinnalle, niin suosittelen tarkistamaan mustat culottes-malliset housut. Ne näyttävät todella kivalta esimerkiksi pidempien saappaiden kanssa.

 

Toimistotyyli2

 

Kamelin värinen puku

Beigen eri sävyt jatkavat voittokulkuaan tänä keväänä ja jos yhteen pukuun kannattaa satsata niin se on kamelin väriseen. Hyvä puoli tässä “trendissä” on se, että kyseessä on hyvinkin ajaton ja klassinen trendi, eli puvun voi hankkia ajatuksella, että sitä tulisi käytettyä seuraavat vuodet. Näin olleen laatuunkin kannattaisi satsata ja mm. Max Maran puvut kestävät käytössä vuosia.

Itse yhdistäisin pukuun tennarit, niin asusta tulisi astetta rennompi. Kävelen lähestulkoon päivittäin töihin ja mukavuus asuissani on tärkeää. Toki kengät voi aina vaihtaa toimistolle tullessa, mutta tykkään tuosta kontrastista skarpin puvun ja arkisten tennareiden välillä.

 

Toimistotyyli3

 

Valkoiset farkut

Valkoiset rennommat farkut ovat tänä keväänä ajankohtaiset ja ne löytyvätkin omalta ostoslistaltani. Etenkin tuo kollaasin ensimmäinen asu ihastuttaa; kameli yhdistettynä valkoiseen on jotenkin super ylellinen kaksikko. Toimistokelpoisen farkuista saa yhdistämällä ne esimerkiksi siistiin silkkipaitaan tai tuttuun ja turvalliseen bleiseriin. Rapakeleillä nämä eivät ehkä ole ihanteellisin vaihtoehto, mutta heti kun asteet ovat kunnolla plussan puolella (tai kunnolla miinuksella), niin valkoiset farkut voi ottaa käyttöön!

 

Toimistotyyli4

 

Tässä oli siis astetta arkisempia vaihtoehtoja toimistoon, mutta jos pukukoodi on erittäin tiukka, niin sitten suosittelen tutustumaan esimerkiksi juurikin Max Maran mallistoon, josta löytyy perinteisempää asuinspiraatiota. Muita hyviä asuvaihtoehtoja löytyy esim. Suistudiolta ja ruotsalaisen StyleIn:in valikoimasta.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

 

*Kuvat/Pinterest & Style Du Monde.