Kuvista huomaa, että nämä on otettu ennen kuin lumi iski tänne etelään – eli taitaa olla viime vuoden puolelta. Kuivista kaduista saadaan vielä hetki haaveilla, mutta onneksi kevät näkyy jo horisontissa! Helmikuussa valon määrä onneksi lisääntyy kohisten ja nyt ollaan jo todellakin voiton puolella, kun saamme nauttia auringosta ja näistä ihanista valoisammista illoista.

Kohta on jo vuosi siitä, kun jäin äitiyslomalle ja muistan, että vietimme paljon aikaa landella koronapaossa. Oli kyllä harvinaisen ihanaa viettää ne viimeiset viikot kahdestaan siellä. Luonto, hyvä ruoka ja yhdessäolo teki niistä viikoista ikimuistoiset. Uskomatonta, että kohta voimme taas korkata mökkikauden ja tällä kertaa mukanamme kohta vuoden ikäinen vauva! Mietin joka viikko, että miten voi olla taas perjantai – viikot ja kuukaudet lentää ohitse, joten yritän ottaa kaiken irti tästä keväästä, kun poika on vielä virallisesti “vauva”. Kohta hän on jo taapero ja tällä menolla armeijakaan ei ole kovinkaan kaukana. Sitä tiedostaa jo nyt, että tulee päivä kun poika ei enää halua syliin samalla tavalla eikä halua, että äiti pusuttelee jatkuvasti, joten nyt keskityn 100% häneen ja yritän nauttia joka hetkestä. Onni on pitkä äitiysloma mikä mahdollistaa tämän!

Ihanaa aurinkoista pakkasviikonloppua sinne!

 

Photos/Thomas D.

Coat / Viccolo (similar here*)

Scarf / Toteme

Leggings / Toteme (similar here*)

Earrings / Dior

Boots / Pomar*

Bag / Chloé

*Gifted/Commercial link.

 

Rakastan ylisuuria takkeja ja etenkin maxi-pituudet puhuttelevat. Ne näyttävät erityisen hyvältä korkojen kanssa (joita tosin enää harvoin käytän – hello vaunulenkit), mutta sopivat toki myös bootsien ja tennareidenkin pariksi. Talvella ne suojaavat hyvin myös viimalta, vaikkakin tämä COS:in* versio on liian kevyt pakkasilla käytettäväksi. Alle mahtuisi kylläkin kevytuntuvatakki, eli sillä tavoin tätäkin maksitakkia voisi käyttää syksystä kevääseen. Nyt ulkona on kyllä sen verran talvista, että ehkä jätän tämän takin kaappiin odottamaan kuivempia kelejä!

Talvi tosiaan saapui tänne eteläänkin ja vaikka kevät saisi tulla mahdollisimman nopeasti, niin tuohan lumi niin paljon valoisuutta näihin sysipimeisiin päiviin. En ole oikeastaan moneen vuoteen haaveillut Lappiin matkustamisesta, mutta kieltämättä tänä vuonna olisi ollut ihana päästä sinne lumen keskelle. Nyt sai vähän helpotusta Lappi-kuumeeseen lumen myötä!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

 

Photos/Thomas D.

Coat / COS*

Jeans / Mango

Boots / Zara

Bag / Balenciaga

*Commercial link/Gifted.