Right Now2

 

Me vietämme tänään lomaa omassa kotikaupungissa, eli staycation on tämän viikonlopun teema. Meillä on ollut yksi hotellilahjakortti käyttämättä ja nyt se oli jo umpeutumassa, niin varasimme huoneen täksi yöksi. Tuntuu vähän oudolta mennä hotelliin (etenkin koska asumme parin korttelin päässä), mutta toisaalta odotan innolla hotellilakanoita ja huonepalvelua. Ajattelimme myös vähän kierrellä kaupoissa ja käydä kahvilla. Harvemmin tulee enää ajan kanssa haahuiltua kaupungilla, vaikka tällä asunkin ja olen vielä ydinkeskustassa töissä. Lounastauolla hoidan yleensä juoksevat asiat, joten muuten ei kaupoille tee mieli. Toisaalta varmasti ihan rentouttavaa tällainen “turistina” olo omassa kotikaupungissa, joten nyt ei muuta kuin yökamat kasaan ja kirjautumaan hotellille.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Venice 10

 

Itse en ole Venetsiassa (I wish), mutta käyköön tämä vanhempi kuva kuvituksena. Poikaystäväni on parhaillaan Etelä-Ranskassa häissä ja itse en päässytkään sitten lähtemään työkiireiden takia. Siellä on lähemmäs +30 astetta ja aurinkoa, joten kesä sen kun jatkuu. Itse tulin eilen landelle ja vaikka syksyn kylmin päivä on takana, niin se ei ole haitannut yhtään. Nyt vielä saunaan ja siellä onkin ihan oma tunnelmansa, kun ulkona on kylmää ja hieman myrskyistä. Illalla ajattelin lukea pitkästä aikaa ja laittaa puhelimen hyvissä ajoin lentokonetilaan. Viikonloppuisin olisi hyvä pitää edes yksi some-vapaa päivä, sillä usein puhelinta tulee selattua vain selaamisen vuoksi ja siitä tavasta yritän päästä eroon. Täällä on niin paljon parempaakin tekemistä ja se puhelin ei tosiaan aina tarvitse olla liimattuna käteen. Some-vapaa ilta siis tiedossa täällä ja toivotan kaikille ihanan rentouttavaa viikonloppua!