Tässä vielä viimeisiä vinkkejä Nyckistä! Poikaystäväni kaveri joka on asunut Nyckissä viimeiset 6kk suositteli meille baaria nimeltä Le Bain. Hän kertoi että näköala on mieletön sillä baari on hotellin katolla, mutta koska Nyckissä baareihin ja clubeihin on välillä hankala päästä, mentiin sinne aikaisin jotta varmasti päästäisiin sisään ja nähtäisiin auringonlasku. Päästiin sinne lopulta mutta aika jäätävää väkeä ovella…Nyckissä on muutenkin vaikea päästä baareihin jos ei ole tehnyt varauksia hyvissä aijoissa tai tunne oikeita ihmisiä. Mutta Le Bainia suosittelen alkuillasta ihan vaan näköalan vuoksi, mutta eihän yksi kuohuva siinä lomassa pahitteeksi ole 🙂

Käväisin tänään Habitatin myymälässä ja sieltä löytyi kaikkea ihanaa. En varsinaisesti etsinyt mitään mutta muutama juttu jäi kummittelemaan mieleeni. Esimerkiksi yöpöydälleni sopisi loistavasti hopeinen ihana lamppu. Hopean väriset kehykset on aina tyylikkäitä ja varsinkin kun asuu “kaukana” perheen ja ystävien luota, on tärkeää että rakkaat on lähellä edes kuvien avulla. Ihastuin täysin myös juomalaseihin joihin on painatettu kristallikruunu….niitä on varmaankin hankittava! Kuvassa näkyvä peilipöytä itseltäni jo löytyy, ja se on edelleen yksi lempihuonekaluistani.