Huh, miten aika kiitää eteenpäin. Blogin puolella on ollut hiukan rauhallisempaa ja syy siihen on ollut työkuviot ja lähtö takaisin Pariisiin huomenna. Sain tässä kuussa siis opiskeluni suoritettua siihen pisteeseen, että enää on työharjoittelu tekemättä. Sain vihdoin yhden haastattelun joka oli eilen netin välityksellä ja seuraava osa on sitten paikan päällä ensi viikolla. Tällä hetkellä työpaikkoja ei ole tarjolla mitenkään erityisen paljon ja kilpailu niistä hyvistä paikoista on todella kovaa. Tähänkin firmaan joudun tekemään heidän ohjeiden mukaisen projektin jonka sitten esitän heille alkuviikosta. Jokainen hakija joutuu tekemään saman, jotta firma pystyy sitten laittamaan meidät “paremmuus järjestykseen”. Ei ihan helppo homma siis ja nyt puhutaan vielä työharjoittelupaikasta, eikä kunnon pitkäaikasesta työsopimuksesta.

No mutta kokemus näistä haastattelutilanteista on se, mikä tästä jää käteen vaikka paikka ei itselleni aukeaisi. Olen myös valmistautunut käymään useaissa haastatteluissa ennenkuin se oma paikka tulee kohdalle, joten kärsvivällisyyttä tässä varmasti eniten tarvitaan! 🙂

Kuvan asu ei nyt liity tähän tekstiin oikein mitenkään, mutta kävin äidin kaapilla ja laukkuvarastolla ja tykkäsin laukun printistä näiden printtishortsien kanssa. Toimii yhdessä mainiosti vai mitä sanotte? 🙂

Heels, Shorts/Zara, Bag/LV, Knit/Massimo Dutti, Sunglasses/Cheap Monday

In this outfit I liked how the print bag worked with the printed shorts. The bag and the knit are my mom’s, because I only took a few clothes from Paris with me. So I’m basically running out of things to wear! But tomorrow I’ll be flying back to Paris for a few days so I can bring more things back here! The blog has been a bit quiet this week due to some work things and lack of time. Hopefully next week I’ll be back on track 🙂