Ajattelin kirjoittaa enemmän ulkomaille muutosta näin omasta näkökulmastani.

Itse tiesin hyvin nuoresta asti, että muuttaisin vielä joku päivä ulkomaille. Olen saanut syntymästä saakka matkustaa perheeni kanssa monissa maissa ja siitä on varmaankin jäänyt sellainen himo ja mielenkiinto ulkomaita kohtaan. Vanhempani myös petasivat tulevaisuuteni hieman helpommaksi sillä noin viisivuotiaana aloitin englannin kielisessä leikkikoulussa jossa opin kielen. Sieltä sain eväät jatkaa englannin kieliselle ala-asteelle ja siitä koko loppukoulutus täällä Suomessa tapahtui englanniksi ihan ylioppilaaksi asti. Tämä takia oli luontevaa lähteä ulkomaille hakemaan jatkokoulutusta. Lukion jälkeen tein kaksi vuotta töitä Helsinkiläisessä vaateliikkeessä ja sain rahaa kerättyä sen verran, että oli hitusen helpompi vihdoin lähteä maailmalle.

Ensimmäiset viikot yksin ulkomailla oli aika haastavat, mutta sen jälkeen heti helpotti. Koskaan en ole joutunut katumaan sitä, että lähdin aikoinaan ulkomaille ja tällä tiellä olen edelleen. Ulkomaille muuttoon ei oikein voi täysin valmistautua ja täytyy säilyttää avoin mieli. Asiat voi muuttua tai siellä voi olla hyvinkin erilaista kuin mitä aluksi ehkä oletti. Kärsivällisyyttä vaaditaan kyllä roppakaupalla ja itselläni on siinä vieläkin opittavaa.

Itse sopeuduin uuteen ympäristöön nopeasti ja suurin syy siihen oli se, että opiskelin kansainvälisessä yliopistossa jossa oppilaita oli ympäri maailmaa. Samoilla kursseilla tutustuin niin ruotsalaisiin, tanskalaisiin, ranskalaisiin, bulgarialaisiin, italialaisiin, saksalaisiin, amerikkalaisiin jne. Kaikki meistä oli samassa veneessä, joten side rakentui nopeasti. Ainut huono juttu tässä oli se, että yhteinen kielemme oli englanti jolloin se todellinen ranskaan integroituminen muuttui hankalammaksi.

Pariisissa sitten koin vasta, että tutustuin ranskalaisiin ja ranskalaisten tapoihin paremmin. Toki poikaystäväni on ranskalainen ja häneen tutustuin jo ensimmäisen ulkomailla vietetyn vuoden aikana, mutta ranskalainen kultturi jäi silti vähän vieraaksi. Nyt vasta Pariisissa tuntuu, että olen päässyt tähän kulttuuriin paremmin sisälle. Toisaalta Pariisissa en ole viihtynyt niin hyvin, että haluisin asua täällä vielä useamman vuoden. Tulevaisuudessa on siis mitä varmemmin muutto muualle. Haastetta tilanteeseen tuo se, että halutaan poikaystäväni kanssa luonnollisesti jatkaa elämää yhdessä, joten muutto sun muut on aina hiukan hankalampia kuin se, että päätöksiä tehdessä olisin yksin. Monen asian yhteentuominen ei aina ole kovin helppoa, joten ollaan jo totuteltu siihen ajatukseen, että mahdollisesti voi tulla hetki kun joudutaan asumaan eri paikoissa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Ulkomailla on nyt tullut vietettyä jo vuosia (mihin aika oikein katoaa?) ja siihen on mahtunut paljon hyviä sekä huonoja hetkiä. Yksi asia on kuitenkin varma; ikinä en ole katunut sitä, että lähdin ja niitä hyviä hetkiä on moninkertaisesti niitä huonoja enemmän. Toki ikävä Suomeen tulee usein, mutta onneksi Helsinki on ainoastaan muutaman tunnin lentomatkan päässä. Vanhempieni luona tulee aina olemaan toinen kotini, jonne tiedän olevani aina tervetullut. Ja eihän sitä tiedä jos jossain vaiheessa muutto takaisin Suomeen olisi ajankohtainen. Rakastan Suomea ja se on hyvä paikka elää (toivon, että voisin ainakin viettää tämän kesän siellä), mutta jää nähtäksi mihin päädyn. Päädyin sitten minne tahansa niin maailma on loppujenlopuksi aika pieni paikka, joten missä ikinä sitä on niin kaikki on kuitenkin suhteellisen lähellä. Niin perhe kuin ystävätkin.

Tiedän, että täällä blogin puolella on muitakin ulkosuomalaisia. Olisi kiva kuulla teidän tarinoita siitä miksi te aikoinaan lähditte ulkomaille ja olette katunut sitä ikinä? Entä löytyykö täältä ketään kuka haluisi muuttaa ulkomaille, mutta ei ole vielä syystä tai toisesta päässyt lähtemään?

/ Just some reflections on the time I’ve lived abroad!

You May Also Like

15 comments

Reply

Minä opin jo lapsena sekä englannin että ruotsin suomen lisäksi, ja koulun jälkeen opiskelin yliopistossa ja olin töissä Saksassa, Itävallassa ja Englannissa, joten puhun lisäksi sujuvaa saksaa sekä suht sujuvasti tanskaa, ranskaa ja italiaa. Kuvittelin jääväni maailmalle valmistuttuani, mutta sitten tuli suurien ratkaisujen aika: hyvä työpaikkatarjous Suomessa ja vanhempieni ikääntyminen sekä jääminen yksin pienen lapsen kanssa. Ne kaikki painoivat vaakakupissa ja päädyin takaisin Suomeen. Tällä hetkellä tuntuu, että hyvä näin, ja vaikka mieli halajaakin välillä takaisin maailmalle, vanhempien sairastelu ja lapsi ovat opettaneet tajuamaan, että joissain tilanteissa se muutaman tunnin matkakin on liian pitkä :-(. Lapseni on lisäksi vanhempieni ainoaksi jäävä lapsenlapsi, joten olen ajatellut, että ehkä uusien askelien vuoro on sitten joskus myöhemmin, en tiedä, koska, sillä minulla ei ole sisaruksia, joiden kanssa jakaa vastuuta vanhemmista (jotka saivat minut aika myöhään ja ovat kymmenisen vuotta vanhempia kuin monien ystävieni vanhemmat) ja kun lapsi on kyllin vanha pärjäämään omillaan. Nyt hänellä on täällä Suomessa ne tärkeimmät asiat, isovanhemmat, kaverit ym., enkä halua lähteä sitä hajottamaan. Mutta koskaan ei tiedä, minne elämä vie, joten ehkä palaan eläkepäivikseni Berliiniin tai hankin haaveilemani kakkosasunnon Italiasta… Olen kuitenkin onnellinen, että aikoinani lähdin kokeilemaan siipiäni ja että maailmassa on monia paikkoja, joihin aina palaan kuin kotiin.

Reply

Voi olla hyvin itsellänikin edessä muutto takaisin Suomeen mikä ainakin nyt tuntuisi ihan hyvältä, mutta epäilen etten viihtyisi siellä enää pysyvästi…tai eihän sitä ikinä tiedä. Huoli läheisistä on tietty aina läsnä ja tiedän millaista se on kun läheinen on vakavasti sairas ja itse asuu toisessa maassa. Ei kovin helppoa. Onneksi itselläni on kuitenkin kaksi veljeä ja koko perheeni, isovanhemmat mukaanlukien, asuu pääkaupunkiseudulla, joten turvaverkko on onneksi aika suuri eli jos en itse ole juuri sillä hetkellä Suomessa niin apu on lähellä. Vanhempien vanheneminen on sitten asia erikseen, mutta sitä mietitään sitten kun sen aika on 🙂

Mutta joo, paljon on mietittävää ja tilanteetkin muuttuu kokoajan, joten varmasti nekin tulevat vaikuttamaan tulevaisuuden päätöksiin!

Reply

päivääkään en ole katunut ! minuutteja ehkä, mutta sitten se onkin mennyt ohi yhtä nopeaa kuin on tullutkin, heh :p

ulkomaille muutto ja täällä asuminen on opettanut mulle enemmän musta itestäni ja elämästä yleensäkin niin hurjan paljon – ihan kauhistuttaa miettiä millainen mahtaisin olla jos en olisi ikinä lähtenyt. kuten sanoitkin niin toki on niitä huonojakin hetkiä matkaan mahtunut, mutta niitä on kuitenkin niin paljon vähemmän kuin niitä hyviä hetkiä että turha niitä on enää muistella. huonoja hetkiä mahtuu elämään aina, oli sitten kotimaassaan tai jossain muualla päin maailmaa. eniten tämä on ehkä opettanut itsenäisyyteen, kun ei ole äiti aina apuna vaikka kuinka haluaisi. lisäksi kielitaito ja etenkin se varmuus suunsa avaamiseen on karttunut. uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusia kokemuksia – kaikkea sitä on ulkomailla asuminen ainakin mulle tuonut 🙂

Reply

Hih, sama täällä! Monesti on tullut kirottua Ranskaa ja ranskalaisia, mutta loppujenlopuksi en ole ikinä katunut tänne muuttoa 😉 Ja niinkuin sanoit, ulkomailla asuminen avartaa mieltä ja kaikki ne kokemukset, ihmiset, paikat jne. tekee tästä ulkomailla asumisesta niin sen arvoista!

Reply

Kuinka hyvin puhut tällä hetkellä ranskaa? Osasitko sitä ennen Ranskaan muuttamistasi? Ja oliko kansainväliseen yliopistoon vaikea päästä sisään? Jatko-opiselu on tällä hetkellä ajankohtainen asia minulle ja ulkomailla opiskelu kiinnostaa kohtalaisen paljon. Etenkin Ranskassa opiskelu kiinnostaisi, sillä olen käynyt Ranskassa lähivuosien aikana monta kertaa ja ranskan kieltä olen lukenut yhdeksän vuotta ala-asteelta lähtien, jonka lisäksi kirjoitin sen tänä keväänä. 🙂

Reply

Olin opiskellut koulussa useamman vuotta saksaa, joten kun tänne muutin niin ranskan kielitaito oli todella heikko/lähes olematon. Toisaalta se ympäristö missä vietin ensimmäiset kolme vuotta oli niin kansainvälinen, että tuntui kun olisi asunut jossain ihan muualla kun Ranskassa. Ranskaa en oikeastaan tarvinnut arjessa (poikaystävältä sain apua virallisten asioiden hoitamiseen), joten silloin motivaatio oli enemmänkin pakollisten kurssien suorittamisesta kuin ranskan kielen oppimisessa. Sitä kadun nyt, sillä täällä olisi ollut helpompaa jos puhuisin sujuvaa ranskaa. Arjessa pärjään hyvin, mutta heti kun keskustelu kääntyy vähänkin vilkkaammaksi/vaikea-aiheiseksi niin tilanne muuttuu haastavammaksi. Tilannetta ei ole myöskään helpottanut se, että työkokemukset täältä on kahdesta kansainvälisestä firmasta jossa yleinen kieli on englanti eli töissäkään en ole päässyt ns. “harjoittelemaan” kieltä.

Sun tilanteessa varmasti nappaisit kielen todella nopeasti kun olet opiskellut sitä niin monta vuotta! Ranskaan muuttaminen kuullostaisi siis aika hyvältä päätökseltä 🙂 Täällä kouluihin ei ole samanlaista hakuprosessia kuin Suomessa ja jos oikein ymmärsin niin se voi vähän vaihdella yliopistosta toiseen. Kannattaa siis tutkailla vaihtoehtoja ja käydä koulujen sivuilla lukemassa enemmän infoa!

Reply

Kiitos hyvästä postauksesta! 🙂

Reply

Kiva kuulla, että tykkäsit! 🙂 Hyvää viikonloppua!

Reply

Kiitos samoin! 🙂

Reply

Kiva postaus Sofia!

Ma oon asunut ulkomailla viimeiset 12 vuotta suoraan putkeen, sita ennen myos muita aikoja. Olen kokenut elamaa Usassa, Pariisissa ja nyt Kanadassa. Taman elamantyylinvalinta on maksanut minulle mutta on myos antanut. Kun paatin menna naimisiin ranskalaisen poikaystavani kanssa, tiesin, etta paluuta Suomeen ei luultavimmin enaa olisi. Talla hetkella kaipaan lahinna kotiin Pariisiin tai anopin luona tutuksi tulleelle Ranskan Rivieralle.

Suhteet Suomen-perheeseen etaantyvat vaistamatta – ainakin mun perhe ei ole mun isaa lukuunottamatta innokas pitamaan yhteytta “tanne kauas”. Se pitaa ainakin mun vain hyvaksya. Tilalle saa ystavia uusista maista ja elamaa toisilla kielilla. Tarkeinta on, etta kun on valinnut – Suomen tai muun maan – taytyy ottaa vastuu paatoksestaan ja yrittaa elaa tassa ja nyt.

Reply

Kiva, että tykkästi ja kiitos kommentista! Tosi mukava lukea muiden ulkosuomalaisten kokemuksia.

Harmi kuulla, että suhteet perheeseen Suomessa on etääntynyt, mutta ehkä kun välimatka on niin pitkä (aikaerosta puhumattakaan) niin suhteita on entistä vaikeampi pitää yllä? Toisaalta siellä on sun koti, ystävät ja oma perhe, joten ehkä se on silloin helpompi hyväksyä niinkuin sanoitkin?

Itselläni on se tilanne, että Pariisi ei tunnu kodilta eikä ole tuntunut siltä koko 1,5 vuoden aikana, joten “oma koti” Suomessa on usein mielessä. Uskon, että vasta sitten kun asetutaan poikaystävän kanssa kaupunkiin/maahan/asuntoon joka tuntuu oikeasti omalta ja jossa viihdytään niin tilanne helpottuu. Päätöksiä, päätöksiä…

Hyvät viikonloput! 🙂

Reply

Meiltä löytyy hyvinkin samanlaiset taustat, joten hirmu kiva oli lukea tämä postaus! 🙂 Myös minut laitettiin 5-vuotiaana kansainväliseen päiväkotiin (olisikohan jopa samaa lafkaa kuin sinun päiväkotisi? 😀 ), josta jatkoin kaksikieliselle ala-asteelle ja IB (tai no PYP taitaa olla oikea nimi tälle IB:n esiasteelle) ylä-asteelle ja siitä sitten Ressun IB:lle lukioon ja nyt ulkomaille opiskelemaan 🙂 Välissä tosin asuin muutaman vuoden Etelä-Amerikassa ja opin espanjan, sekä ranskankielisessä Kanadassa ja sain ranskani erittäin sujuvaksi 🙂

Itselleni muutto ulkomaille oli hyvinkin luonnollinen asia, eikä kukaan perheessämme asiaa mitenkään ihmetellyt: päinvastoin, Suomeen jäämistä olisi varasti ihmetelty paljon enemmän, sillä olen varmaan 13-vuotiaasta asti toitottanut, että lähden sitten opiskelemaan lakia Lontooseen. Ja minähän lähdin! 😀 Olen myös asunut ulkomailla yhden neljäsosan elämästäni yhteensä kolmella eri mantereella, matkustellut aina paljon, puhunut eri kieliä ja ollut mukana kaikenlaisissa kansainvälisissä toiminnoissa ja tehtävissä. Niinpä itselleni muutto Lontooseen on ainakin jokseenki verrattavissa muuttoon toiseen kaupunkiin Suomessa: kaupunki tämäkin on muiden joukossa ja kun laittaa asiat tapahtumaan niin mikäs siinä. En siis oikein osaa antaa näkökulmaa “ensimuuttajan” näkökulmasta, sillä sen verran monta kertaa olen jo pakannut kimpsut ja kampsut, että tästä on tullut melkein jo rutiini hehe. Mutta sen myönnän auliisti, että jokaisessa paikassa olen oppinut todella paljon; kulttuurista, kielestä, ihmisistä, tavoista ja perinteistä. Uskoisin, että tämä on pitkälle syy minkä takia aina haluankin olla menossa, sillä rakastan uusien ihmisten tapaamista, tykkään oppia uusia kieliä ja oppia tuntemaan uusi kulttuureja. Mielestäni nämä ovat yksiä elämän suurista rikkauksista ja sen vuoksi haluan ahmia tätä tietoa niin paljon kuin vain suinkin mahdollista 🙂

Mielestäni yksi “tavallisen” suomalaisen koulutuksen puutteista on ehdottomasti kielten suppea opetus. Ja nyt tarkoitan nimenomaan interaktiivisella tasolla, sillä esim. yo-kokeethan eivät mitenkään testaa kielen puhumista – vain ymmärtämistä ja kirjoittamista. Ja tämä ongelma tulee nopeasti vastaan sitten kun “tositilanteessa” joutuukin yhtäkkiä käyttämään kieltä, jota on opiskellut monta vuotta. Sama homma minulla pelkän peruskoulun jälkeen. Olin “opiskellut” ranskaa neljänneltä luokalta lähtien, mutta muuttaessani Québeciin ei verbien taivutukset kyllä paljon auttaneet kun en ollut koskaan elämässäni joutunut käymään ihan “oikeaa” keskustelua ranskaksi kenenkään kanssa. Itse siis ainakin koen, että olen oppinut vasta “oikeasti” kaikki kielet joita puhun, puhumalla ja kuuntelemalla. Mielestäni avain uuteen kulttuuriin on nimeomaan se kieli, joten sen vuoksi olen kokenut tärkeäksi oppia kunkin maan kielen hyvin, jossa olen asunut. Joten käytähän hyväksesi sitä ranskalaista poikaystävää 😉 Minäkin laitoin suomenruotsalaisen poikaystäväni puhumaan minulle ruotsia kuukauden etukäteen ennen työhaastattelua, johon vaadittiin hyvä ruotsin kielen taito hehe.

Tämä on ehdottomasti asia, josta olen super passionate about, joten ehkäpä sen takia tuli näin paljon juttua 😀 Olisi myös tosi mielenkiintoista kuulla tulevista suunnitelmistasi nyt Pariisin jälkeen – minneköhän haluaisit asettautua seuraavaksi? 🙂

Maria, Petite Living

Reply

Omani kävin Lauttasaaressa eli onkohan kyseessä sama päiväkoti? 🙂 Mun aikana (kirjoitin 2007) kutsuttiin IB:n ensimmäistä vuotta Pre-IB:ksi. Varmasti niistä aijoista muuttunut!

Kiitos pitkästä kommentistasi! On tosi mielenkiintoista lukea muiden tarinoista siitä miten ulkomaille on alunperin lähdetty ja miten siellä ollaan viihdytty 🙂 Itsekin voisin kuvitella joskus asuvani Lontoossa (ainakin muutaman vuoden), joten kiva kuulla, että olet viihtynyt siellä ja muissakin kaupungeissa!

Joo, olen samaa mieltä sun kanssa tuosta kielten opetuksesta Suomessa. Tärkeintä omasta mielestäni on osata kommunikoida muiden kanssa sen sijaan, että osaa vääntää verbit täydellisesti mutta sitten ei puhuessa osaa soveltaa niitä. Tosin ymmärrän senkin, että Suomessa halutaan varmasti, että kaikki kielen perusteet on hyvin hallinnassa ennen mitään muuta, mutta kielenpuhumisen kannalta se ei aina ole se paras keino. Toisaalta sitten juuri ulkomailla tai vaihdossa ollessa voi harjoitella ihan paikallisten kanssa jolloin se puhuminenkin alkaa sujumaan kun kielen perusopintoja on takana! 🙂

Rentouttavaa sunnuntaita!

Reply

Moi Sofia,

Superkiva postaus! Mäkin valmistuin IB-lukiosta Suomesta ja muutin heti sen jälkeen Britteihin, Edinburghiin. Tosta ajasta mulla on vähän kaksipuolisia fiiliksiä. Brittiläinen yhteiskunta ei ole ehkä se helpoin sopeutua. Mulla oli koko ajan sellainen fiilis, että ei ole väliä miten englantilainen aksenttini on, tai miten hyvin tunnen maan historian ja kulttuurin, mä tulen aina olemaan ulkopuolinen. Tai sitten kyseessä oli vain yksinkertaisesti väärä kaupunki ja väärät tyypit ympärilläni! Edinburghista mä muutin Alankomaihin ja olen täällä tosi tyytyväinen. Mun yliopisto on tosi kansainvälinen, enkä oikein ole integroitunut hollantilaiseen kulttuuriin. Tai sanotaanko pikemminkin niin, että elelen “international bubble life”. Mun kaikki ystävät ovat vähän kaikkialta, ja tosi monelle tämän hetkinen elämä on vähän sellaista väliaikaelämää. Me kaikki tiedetään, ettei jäädä tänne valmistuttuamme. Parin kuukauden kuluttua mä muutan Italiaan, Roomaan. En malta odottaa! Mutta juu, mulla on ihan sama fiilis kuin sulla. Ulkomailla asuminen on niin…no, jännittävää. Ja niin erilaista, vaikka asuisikin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa. Mä oon oppinut ja muovautunut ihmisenä tosi paljon, ja olenkin tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Välillä mä aina mietin, että mitäs jos Suomessa tapahtuu jotain ja mä en ole siellä. No, sitten mä lennän sinne! Skype, whatsapp ja Facebook mahdollistaa yhteydenpidon realiajassa. Pari viikkoa sitten tapasin perheeni Espanjassa ja kesäkuussa menen käymään Suomessa. Loppujen lopuksi tällaiset asiat on järjestely- ja tottumiskysymyksiä. Joskus tulee sellainen fiilis, että voi vitsi jos voisin vain soittaa äidille ja mennä hänen kanssaan kahville! Ratkaisuksi me juodaan yhtä aikaa teetä omissa kodeissamme ja skypetetään.

Toki välillä on vaikeita aikoja, mutta en sitten tiedä johtuvatko ne tästä elämäntyylistä vai elämästä yleensä. Yhden asian olen tosin huomannut, romantisoin Suomea alati. Fiilisteleen juhannusta, Sibeliusta, Suomen luontoa ja puhdasta ruokaa. Muistan yhden tapahtuman viime keväältä tosi selkeästi. Olin ollut innoissani Suomeen matkustamisesta kuukausia. Sitten Helsingin rautatieasemalla myöhään illalla koin kulttuurishokin (v-sana tuntui olevan kaikkien huulilla) ja mä olin ihan että voi ei, viekää mut metsän keskellä, emmä tätä halua! No, kaikella on puolensa!

Kivaa kevättä!

Reply

Heippa!

Kiva, että tykkäsit! 🙂 Itse valmistuin IB:ltä 2007 ja sen jälkeen tosissaan pari vuotta tein töitä Suomessa. Osa vanhoista luokkalaista lähti heti silloin maailmalle ja jos en nyt ihan väärin muista niin muutama lähti myös Edinburghiin opiskelemaan?

Tiedän sen fiiliksen kun tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Täällä on vähän sama juttu ja sen takia en Pariisissa olekaan viihtynyt niin paljon, että haluisin jäädä tänne pidemmäksi aikaa! Toki Pariisi on kaunis kaupunki ja 1,5 vuotta on mennyt täällä siivillä ja ollut ihanaa aikaa, mutta nyt on alkanut tökkiä.

Ja on ihan totta, että nykyään teknologia on helpottanut yhteydenpitoa huimasti. Puhuttiin myös vanhempien kanssa siitä, että pidetään varmasti tiiviimmin yhteyttä kun asutaan eri maissa kun, että asuisin esimerkiksi Helsingissä. Se yhteyden merkitys kasvaa kun on kauempana mun mielestä. On myös ystäviä keitä näen useammin (käyn parin kuukauden välein Suomessa) kun mitä he näkevät samassa kaupungissa asuvia kavereitaan.

Niin tuttua toi Suomen romantisoiminen! Siksi Suomi ja kaikki siellä tuntuukin niin paljon paremmalta kun saa etäistyyttä, mutta kyllä sekin fiilis sitten väistyy kun viettää siellä taas hetken 😉 Tosin rakastan Suomea ja voisin hyvin kuvitella joku päivä vielä asuvani siellä, mutta faktahan on, että siellä tulee niitä huonoja päiviä ihan samalla tavalla kuin ulkomailla. Hih, Helsingin rautatieasema iltaisin voi olla pieni kulttuurishokki ihan Helsingissä asuvillekin 😉

Kiitos vielä kommentista ja hyvää kevättä myös sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *