Screen Shot 2014-11-14 at 20.27.10

 

[dropcap custom_class=”normal”]Ihana, mutta kiireinen viikko taas takana. Täytyy kyllä myöntää, että kaiken uuden oppiminen on vienyt paljonkin energiaa ja aikaa, mutta toisaalta päivät menee ohi vauhdilla. En ole ainakaan ehtinyt murehtia tätä pimeyttäkään liikaa! Nyt yritän saada kaikki yritykseen liittyvät jutut selväksi ennen Pariisiin lähtöä, jotta siellä voin ottaa vähän iisimmin. Ikävä poikaystävää kohtaan on myös hiljalleen alkanut kasvamaan, joten onneksi näen hänet taas pian. Tuntuu todella oudolta olla erossa näinkin kauan sen jälkeen kun on tottunut heräämään toisen vierestä aamuisin. Kiire onneksi auttaa tähänkin asiaan. En ehdi ikävöidä liikaa![/dropcap]

Olen myös miettinyt moniakin asioita ja sitä miten elämä välillä heittelee. Tänä vuonna on ollut niin paljon kaikkea meneillään, niin hyvässä kun pahassa, mutta nyt tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että voi hengittää vähän helpommin. Mä uskon, että se johtuu siitä, että mä uskalsin kuunnella omaa ääntäni ja pysähtyä hetkeksi. Olla stressaamatta sadasta asiasta samaan aikaan. Ei ihan helppoa ihmisille, joka on tottunut suunnittelemaan asiat päivän tarkkuudella vuodeksi eteenpäin. Hetkessä eläminen tulikin varmaan enemmän kuin tarpeeseen. Tällä mennään.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

//

I’ve had a busy week and many new things to learn. At least I haven’t had the time to worry about the dark days here in Finland! I’m trying to get many things sorted out before heading to Paris in a few weeks. Then I’ll be able to relax a bit more and of course keep working on the blog. I’m also starting to miss my Frenchman so I’m happy to see him soon.

Next week I have some meeting and two parties, which I’m very excited about! This weekend however is all about relaxing and tomorrow I’m meeting a friend for some Christmas shopping.

Have a great weekend everyone!

*Quotes from Pinterest.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *