DSC_0972

 

Kuvittelin, että Ranskassa olisi jotenkin huomattavasti lämpimämpi kuin Suomessa, mutta olin väärässä. Täällä nyt ei sentään mennä nollan alapuolelle, mutta muutama aste yhdistettynä kosteuteen tuntuu usein pahemmalta kuin pakkanen. Onneksi matkassa on kuitenkin jotain lämpimiä vaatteita, joten ei tarvitse koko ajan olla palelemassa.

Tultiin käymään poikaystäväni vanhempien luona ja täällä on jotenkin todella syksyistä. Lehtiä on vielä puussa ja iki-vihreät kukoistaa. Aurinkoisena päivänä täällä on kyllä ihan eri fiilis kun mitä Suomessa tähän aikaan vuodesta, joten toivon, että aurinkokin näyttäytyisi.

Rento kashmir neule on ihan mun ykkösvaate ja asun muutkin palaset on niitä omia suosikkejani. Ei niitä vaatteita nyt niin paljon loppujen lopuksi tarvitse ja niinkuin te tiedätte, mä tykkään panostaa laatuun ja siten vaatekaapin sisältö on aika suppea. Nyt kun tätä blogia tekee kovemmalla tahdilla niin mietin alkuun loppuuko vaatteet kesken, mutta toisaalta on ihan kiva luoda uusia komboja jo niistä kaapissa olevista sen sijaan, että joka asupostauksessa on täysin uudet vaatteet. Sitten kun kaupasta löytää jonkun helmen niin sen voi hyvällä omalla tunnolla hankkia kun nykyään tulee harvemmin mitään ostettua.

Yksi tällainen helmi tuli itse asiassa hankittua viime kuussa ja yritän saada kuvattua sen Pariisissa päälläni. Se mekko näyttää vaan niin paljon kivemmalta paljain säärin, joten saa nähdä riittääkö mun rohkeus siihen näillä asteilla…

//

I thought that the weather in France would be so much better than in Finland, but unfortunately not. Okay it’s a bit warmer, but I honestly think that plus degrees combined with humidity feel actually colder than minus degrees. I’m glad I took some warmer clothes as well so I don’t need to freeze my ass off!

We came to visit my boyfriends parents and I chose to wear something casual and warm. A relaxed cashmere knit is my favorite piece of clothing and actually everything in this outfit is a “wardrobe essential” in one way or the other. I prefer to have a few pieces of which all I consider treasures. And talking about treasures, I found a super beautiful dress last month and I’m hoping to get some outfit pictures with it in Paris. The only problem is that I want to wear it barelegged, because it looks so much better this way. I just don’t know if I have the courage to go outside barelegged (even just to take the pictures) in this weather. We’ll see…

 

asu1

DSC_0978

Knit / Cashmere Polo Club

Vest / Ebay

Jeans / J Brand

Boots / & Other stories

Bag / Céline

Hat / Pimkie