D75_6195

 

Eilen oli taas niin kylmä päivä, että kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään. Onneksi saatiin otettua edes muutamat kuvat ennen kuin jäädyttiin ihan kokonaan. Poikaystäväni varmaan tässä vaiheessa toivoi, että olisi tavannut jonkun etelä-amerikkalaisen naisen ja lomat menisi tropiikin lämmössä, heh. Onneksi loppuviikosta mennään taas plussan puolelle niin helpottaa! Toisaalta tällaisinä päivinä on niin ihana fiilistellä iltoja himassa takan edessä tai saunan lämmössä.

Odotan kylläkin, että lumet sulaisi ja lukemat menisi kunnolla plussan puolelle. Tuntuu, että lämpöasteiden noustessa myös inspiraatio pukeutumisen suhteen kasvaa. Huomaan joka talvi, että kylmyys verottaa ja ainakin itse tuun tosi laiskaksi pukeutujaksi. Voisin kulkea samassa neuleessa viikkotolkulla. Onneksi horisontissa on muutama reissu. Ensi kuussa pääsen auringon alle ja toivon, että kun palaan sieltä niin kevättä olisi jo ilmassa.

Tällä viikolla olisi muuten aikoimus tehdä postausta arvokelloista (lukijan toivomuksesta), joten jos kellon hankinta on ajankohtainen niin toivon, että tästä postauksesta olisi hyötyä kellokaupoilla. Poikaystäväni on todellinen kello-hifistelijä, joten hän oli heti messissä kun kerroin tästä postausideasta. Kelloista siis lisää loppuviikosta!

 

Yesterday was such a cold day again. Taking pictures in -10 degrees is not that pleasant…Luckily we got a few shots before freezing our fingers off! I think at that point my boyfriend was secretly hoping he had fallen in love with a woman from a warm country and could spend his holidays under the sun on a beach, heh. Now his stuck with me in the freezing cold. What a lucky guy, heh!

I can’t wait for the snow to melt and temperatures to increase. Winter makes me become such a lazy dresser, because I could easily wear the same knit for two weeks in a row. Thank god for this blog…it forces me to make an effort! I’m also super happy about my trip for next month, which is far away from Finland and I’m hoping after that winter would be over…

Have a great day everyone!

 

D75_6191D75_6142

D75_6170D75_6152D75_6198

D75_6149D75_6179

Coat / H&M

Cashmere knit / & Other Stories

Jeans / Joie

Boots / & Other Stories

Bag / Céline

Hat / Lindex

Sunnies / Ray Ban