Kuten tiedätte, olin koko viime vuoden täysiaikaisessa päivätyössä ja samoin tälläkin hetkellä. Olen arkisin kotona klo.17.30-19.30 ja sen jälkeen aloitan toisen työni, eli bloggaamisen. Olen jo pitkään miettinyt, että kirjoittaisin näin omasta kokemuksestani millaista on ollut yhdistää nämä kaksi. Alkuun on hyvä sanoa, että arvostan valtavasti työkseen bloggaavia ihmisiä, koska tiedän kuinka paljon työtä se vaatii siellä kulisseissa. Suurin osa siitä työstä ei ikinä näy lukijoille milloin tulee helposti mielikuva siitä, että bloggaaminen on helppoa. Varmasti se monelle on sitäkin, mutta ammatikseen sitä tekeville siihen kuuluu monta erilaista asiaa: kirjanpitoa, asiakastapaamisia, pressipäiviä, sisällön suunnittelua ja toteuttamista, itsensä markkinoimista jne. Olen itse blogannut nyt jo vuosia (mikä tuntuu ihan hullulta) ja aloitin aikoinaan täysin harrastusmielessä, kun opiskelin ulkomailla. Blogi kuitenkin pysyi kuin ihmeen kaupalla siinä rinnalla aina opiskeluista työelämään. En ole siis ikinä blogannut niin, että rinnalla ei olisi ollut joko koulua tai muuta työtä. Siinä mielessä sanoisin, että bloggaaminen on aina ollut harrastukseni. Harrastuksesta tuli kuitenkin sivutyöni, kun blogini siirtyi Suomen Blogimedian alle.

Tiedän, että moni lukija miettii, että voiko bloggaamista kutsua ollenkaan ammatiksi. Onko se niin työlästä, että siihen saa kulumaan kokonaisen työpäivän? Voin sanoa, että bloggaamiseen saa kulutettua niin paljon aikaa kuin vain pystyy/haluaa. Samoin sitten toki toisinpäin. Mielestäni on etuoikeus, että työkseen pystyy tekemään jotain mihin on valtava intohimo. Jokainen ammatikseen bloggaava on käytännössä yrittäjä. Moni sanoo, että bloggaaminen on niin kokonaisvaltaista, että se kulkee jatkuvasti mukana, mutta sellaistahan jokaisen yrittäjän arki on. Työtunteja ei lasketa ja viikonloppuisin tulee tehtyä töitä. Lomalla työasioita tulee mietittyä ja sähköposteihin vastattua. Se siis kuuluu yrittämiseen – juuri siihen mitä bloggaaminen on ammattina.

Olen itse siinä mielessä ihan erilaisessa asemassa kuin ammattibloggaaja, joka tekee tätä täysipäiväisesti, sillä en ole riippuvainen blogista, sen lukijamääristä tai mistään muustakaan. Tuloni saan muualta ja koen, että teen blogia puhtaasti itselleni ja omilla säännöilläni. Ehkä siksi löydän vieläkin työpäivän jälkeen sen energian ja palon istua koneen eteen naputtelemaan. Välillä tämä homma kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Joskus on niin paljon inspiraatiota, että ei tiedä mitä sille kaikelle tekisi ja välillä taas tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Koen kuitenkin vapauttavaksi sen, että blogi ei ole millään tavalla pakkopullaa jota on ihan pakko ylläpitää silloinkin, kun ei ole fiilistä. Jos koen, että olen liian väsynyt postaamaan kolmeen päivään, niin silloin en julkaise mitään uutta ,vaan kerään voimia ja palaan sorvin ääreen kun olen valmis.

Itse olen siis (monen muun lisäksi) esimerkki siitä, että blogia voi pitää päivätyön rinnalla. Ehdinkö keskittymään asukuvauksiin huolella? Meikkaamaan viimeisen päälle ja valitsemaan eksoottisia lokaatioita? Työstämään monen tunnin videoita ja editoimaan kuviani siihen pisteeseen asti, että ne ovat satumaisia? Ehkä en, mutta mielestäni se on ihan ok. Totta kai ihminen joka tekee tätä täysiaikaisesti voi tarjota paljon monipuolisempaa ja  mielenkiintoisempaa sisältöä, mutta sehän nyt on selvä. Jos itse pystyn ylläpitämään blogia käyttämällä yhteen postaukseen 2-3h aikaa, niin mielestäni on ihan ok vaikka postaukset eivät välttämättä ole mitään maailmaa ravisuttavia. Kunhan sisältö on omannäköistä, niin se riittää. Tässä lopussa täytyy vielä nostaa hattua yhdelle blogimaailman ahkerimmalle naiselle, eli Lindalle. Voitteko kuvitella, että tämä nainen kirjoittaa yhtä Suomen suosituinta blogia ja on siinä sivussa vielä päivätöissä muualla (#bosslady). En ymmärrä miten se on edes mahdollista, mutta on kyllä hatunnoston paikka!

 

Sorry, but no translation this time!