Style Plaza Lamb Fur Coat 4

 

Mielestäni syksy on aina enemmän uuden alku kuin uusi vuosi – ainakin ajatuksen tasolla. Tammikuun alussa itselläni on aina halu karsia kaikki turha elämästä ja nauttia hitaasta ja hiljaisesta alkuvuodesta, kun kaiken juhlinnan jälkeen voi keskittyä siihen tuttuun arkeen. Itse nautin arjesta paljon ja tammikuussa parasta on sen hitaus ja se, että mitään ei kauheasti tapahdu. Nyt onkin aikaa karsia mm. vaatekaappia ja käydä kaikki hyllyt läpi. Se onkin tavoitteeni tammikuulle! Tammikuussa meillä on myös tyttöjenilta parhaiden ystävieni kanssa ja se on harvinaista herkkua se, sillä toinen heistä asuu ulkomailla ja toinen reissaa paljon. Mikäs sen parempi ajankohta istua illallispöydän ääreen kuin rauhallinen tammikuinen ilta ilman kiirettä mihinkään.

Tänä vuonna haluan karsia menoja, jotta niille tärkeimmille jää tilaa – juuri niille kohtaamisille, josta saan itsekin paljon. Viime vuosi opetti ainakin sen, että omaa ääntä pitää kuunnella ja antaa itselle tilaa levätä. Nyt kun sain koko joululoman oikeasti levätä, niin ymmärsin taas miten tärkeää palautuminen on oman hyvinvoinnin kannalta. Pahinta viime vuodessa oli se, kun energiaa ei ollut ja olo oli ajoittain todella huono, mutta silti oli kauhea stressi siitä, että ei jaksanut. Sehän luonnollisesti vain pahensi tilannetta, joten siitä oppineena annan itselleni enemmän vapautta tehdä päätöksiä ilman huonoa omaatuntoa. Aina ei tarvitse jaksaa ja välillä (tai oikeastaan usein) pitää olla puhtaasti itsekäs päätöksissään. Näillä opeilla siis kohti tätä vuotta!

P.S. Asusta vielä sen verran, että jos joku kuolasi tätä takkia jo viime vuonna, niin nyt se on hyvässä alennuksessa täällä*.

 

Style Plaza Lamb Fur Coat 6Style Plaza 2 Style Plaza Lamb Fur Coat 8Style Plaza Lamb Fur Coat 15 Style Plaza Lamb Fur Coat 9Photos/Thomas D.

Coat / Andiata (on sale here*)

Knit / & Other Stories (similar here*)

Leather pants / H&M*

Boots / Zara (similar here*)

Bag / Céline

*Mainoslinkkejä.