Style Plaza Camel Coat 5 1

 

Nyt kun on ollut paljon puhetta ilmastonmuutoksesta ja kulutustottumusten muuttamisesta, niin olen alkanut pohtimaan enemmän, että mikäköhän siinä on kun aina haluaa jotain uutta? Heitin itselleni haasteen tänä vuonna, että saan ostaa maksimissaan yhden uuden muotihankinnan kuukaudessa. Olen mielestäni harkitseva kuluttaja, mutta olen itsekin yllättynyt siitä miten hankalaa tuo haasteen toteuttaminen sellaisenaan on. Nyt kaksi kuukautta on takana ja pakko myöntää, että joka kuukausi kaappiin on salamyhkäisesti ilmestynyt 1-3 uutta juttua. On se sitten kengät, korvikset tai farkut. Mietin, että aloitinkohan tämän koko homman aivan liian kovilla panoksilla, eli olisiko sittenkin pitänyt asettaa rajaksi jotain realistisempaa ja helpommin saavutettavaa? En tosin hampaat irvessä olekaan tätä toteuttanut, mutta olisi ehkä ollut fiksumpi aloittaa hieman iisimmin tämä kulutustapojen muuttaminen. Fakta on kuitenkin, että rakastan muotia ja osa siitä on uusien vaatteiden/asusteiden/kenkien ostaminen. Toki kuluttaa voi järkevästi eikä ole kenenkään etu, että me kaikki lopetamme sen. Eihän siitä mitään tulisi jos kaikki lopettaisivat ostamisen, mutta kyllähän sillä on väliä mitä ostaa. Suosimmeko kotimaisia yrityksiä? Panostammeko kestäviin materiaaleihin ja ajattomiin tyyleihin? Keskitämmekö ostoksemme kivijalkamyymälöihin verkkokauppojen sijaan? Näillä kaikilla on suuri merkitys ja etenkin jälkimmäiseen minun pitäisi panostaa enemmän. Liian helposti tulee ostettua vain verkon välityksellä ja olisihan se kaikin tavoin järkevämpää ostaa suoraan paikallisesta myymälästä.

Haaste jatkuu siis (ei vain tämän vuoden vaan loppuelämäni), mutta tässä rehellinen tilannepäivitys tämän hetkisestä tilanteesta. Ja tähän teemaan liittyen, kävin viikonloppuna läpi vaatekaappini (jälleen kerran) ja laitoin kiertoon menevät vaatteet yhteen pinoon ja toisen tein niistä jotka kaipaavat pientä tuunausta/korjausta. Sen sijaan, että myisi pois, niin ajattelin vihdoinkin hoitaa ne kuntoon, jotta niitä tulisi käytettyä enemmän. Ennen uuden ostamista kannattaa kurkata josko olemassa olevista vaatteista saisi muokkauksilla sellaisia joita tulisi käytettyä enemmän. Näin välttää uuden ostamista ja tukee samalla paikallista ompelimoa!

 

Style Plaza Camel Coat 9Style Plaza Camel Coat 23Styleplaza1 Style Plaza Camel Coat 20 Style Plaza Camel Coat 7Photos/Thomas D.

Coat / Viccolo (similar here*)

Knit / Davida Cashmere*

Trousers / Zara (similar here*)

Boots / H&M*

Bag / Louis Vuitton

*Mainoslinkki/Saatu.