Style Plaza Uusi Koti

 

Tämä kevät on ollut isojen uutisten aikaa ja noin kuukausi kihlauksen jälkeen ostimme uuden kodin! Muutama viikko on nyt mennyt asioita järjestellessä ja olemme yrittäneet saada tavaroita kasaan. Teemme uuteen asuntoon remonttia ja luovutamme nykyisen kodin tämän kuun lopussa, joten hetken majailemme vanhempieni nurkissa ja sitten vietämme loman mökillä. Kuluneet viikot ovat menneet siis vahvasti asunto-asiat mielessä ja vaikka mistään valtavasta remontista ei ole kyse, niin silti on miljoona asiaa mietittävänä. Olen myös huomannut, että nälkä kasvaa syödessä ja valitettavasti budjetti pitäisi triplata, jotta saisi kaikki juuri sen näköiseksi kun haluisi. Kompromisseja on siis tehtävä ja hankalia päätöksiä, mutta eiköhän se tästä!

Uusi asunto itsessään on kompromissi, sillä ihan kaikkia kriteereitämme se ei täytä, mutta ne tärkeimmät kyllä; sijainti ja valoisuus. Asunto on aivan ydinkeskustassa, mutta siellä on silti ihana rauha, koska ikkunat ovat avaralle sisäpihalle. Koti sijaitsee kuudennessa kerroksessa ja ilta-auringosta pääsee nauttimaan oman parvekkeen kautta. Asunto on kaksio ja neliöiltään pienempi kuin mitä alkuun ajattelimme etsivämme, mutta pohja on niin loistava, että se tuntuu nykyistä kotia isommalta, vaikka on muutaman neliön pienempi. Valoisuus ja “näköala” (tällä tarkoitan mitä tahansa muuta kuin naapurin betoniseinää) olivat itselleni kynnyskysymyksiä, sillä olen saanut tarpeekseni tästä ensimmäisen kerroksen asunnosta, jossa kaikista ikkunoista on heti vastassa naapuri. Se, että uudessa kodissa näemme puiden latvat ja viereisten talojen katot tuntuu niin ihanalta. Näen itseni jo istumassa kulmasohvalla olkkarissa ja tuijottavani tuulessa heiluvia puita. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta kun on tottunut näkemään naapurin seinän kodin ikkunoista, niin avarampi näköala tuntuu todelliselta luksukselta!

Kerron tästä remonttiprojektista varmasti täällä blogissakin lisää, kunhan saamme omat ajatuksemme kasaan sen suhteen. En tiedä kuinka paljon teitä kiinnostaa asunto-jutut, mutta jotain osia jaan teidänkin kanssa!

Ja hei iso kiitos Alexandre Bonnet:lle tästä rosé-samppanjasta. Tämä tulee varmasti korkattua asunnon kunniaksi viimeistään, kun lomat alkavat!