Style Plaza Unisa Heels3

 

Ullanlinnan kodin ovi sulkeutui viimeisen kerran lauantaina ja selvisimme taas yhdestä muutosta. Muutot on aina raskaita, mutta ei sentään tarvinnut muuttaa maasta toiseen, joten selvisimme tällä kertaa “helpolla”. Onneksi olimme vieneet tavaraa tasaiseen tahtiin uuden kodin varastoon, mikä helpotti virallista muuttopäivää. Osan tavaroista toimme vanhempieni luokse, mutta valtaosa on odottamassa uudessa osoitteessa. Espoo-asuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja oikeastaan ainut miinus on työmatka, joka piteni n. 40 minuutilla. Onneksi lomani häämöttää jo horisontissa, joten ei tässä montaa kertaa tarvitse enää keskustaan suunnata. Ainoa toiveeni lomalta on se, ettei tarvitse mihinkään mennä ja mitään tehdä. Puhelimen hautaan kaapin perälle ja läppäri laulaa lähinnä silloin kuin pitää maksaa laskuja. Ostan ison kasan kirjoja ja nukun päikkärit aina myöhäisen lounaan jälkeen. Saunon vaikka joka ilta ja uin maailman pehmeimmässä järvivedessä. En meikkaa ollenkaan ja annan hiusten mennä takkuun. Siinä siis tämän hetkiset lomasuunnitelmani…

Ensi viikko pitäisi jaksaa vielä töissä ja sitten kohti lomalaitumia. Ihanaa heinäkuuta kaikille!

 

Style Plaza Unisa Heels5Styleplaza Outfit2 Style Plaza Unisa Heels17Style Plaza Unisa Heels26 Photos/Thomas D.

Blazer / Prada

T- shirt / Second Female*

Jeans / Zara

Heels / Unisa*

Bag / Chanel

Earrings / 1 Saint Avenue*

*Gifted.