Beige Puffer Style Plaza 1

 

Yksi asia mistä en pukeutumisessa luovu (etenkään talvella) on mukavuus ja lämpimät vaatteet. Teininä sitä pukeutui kovapäisesti niihin lempivaatteisiin ilmasta riippumatta ja muistan, että pipoa käytin todella harvoin (jos ikinä). Nyt ei tulisi mieleenkään lähteä pakkasella ulos missään muussa kuin kunnon takissa ja muutenkin asiaan kuuluvalla varustuksella.

Tämä kuvissa näkyvä asu kuvastaa aika hyvin omaa arkityyliäni tähän aikaan vuodesta. Neuleet vain vaihtuvat, mutta muuten kokonaisuus pysyy pitkälti samana. Neuleita löytyy kaapistani hyvät määrät, mutta niitä käytänkin eniten oikeastaan läpi vuoden, joten neulehulluus saakin olla valoillaan, koska tiedän, että niitä hankintoja tulee käytettyä erityisen tiuhaan. Muuten pärjään aika hyvin muutamilla alaosilla ja mustilla bootseilla.

Kun muutimme syyskuussa omaan kotiin niin otimme vaatekaappiin vain ne mitä tarvitsimme ja kaikki muut jäivät alakerran varastoon. Kaappitilaa meillä on ihan kohtuullisesti, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Siitä huolimatta osa hyllyistä on tyhjillään ja mietinkin, että jos en ole kaivannut tänä talvena jotain varastossa olevaa vaatetta, niin ne kamat lähtee kyllä kirppikselle ilman sen suurempaa pohdintaa. Suosittelenkin muuton yhteydessä ottamaan vain oikeasti suosikkijutut vaatekaappiin ja sitten varastosta voi käydä tekemässä täydennyksiä tarpeen tullen. Näin selviää aika nopeasti mitä vaatteita tulee oikeasti käytettyä ja mitä ei.

Hyvää vuoden viimeistä maanantaita kaikille!

 

Beige Puffer Style Plaza 5Style Plaza2 Beige Puffer Style Plaza 11Photos/Thomas D.

Coat / H&M (similar here*)

Knit / Kappahl (similar here*)

Jeans / Mango (similar here*)

Boots / Chanel

Bag / Céline

Earrings / Syster P.

*Commercial links/Mainoslinkkejä.