Pääsiäinen on mennyt vanhempieni luona ja täällä on ollut koko perheen hyvä rauhoittua rankan viikon jälkeen. Olimme tosiaan pojan kanssa onnettomuudessa alkuviikosta ja kuluneet päivät on mennyt asiaa käsitellessä. Selvisimme lopulta todella vähällä, mutta jäihän tästä henkisesti pienet arvet. Äitinä omaa lastaan haluaa suojella ja pahin pelko on se, että lapselle kävisi jotain, joten onhan tätä asiaa tullut pyöriteltyä omassa päässä paljonkin. Päällimmäisenä on kuitenkin suuri kiitollisuus siitä, että poika on kunnossa ja voi hyvin. Lopputulos olisi voinut olla hyvin toisenlainen, joten olo on ennen kaikkea kiitollinen. Kerroin onnettomuudesta laajasti somessa ja tuntuu, että sain siellä purettua kaiken tapaukseen liittyen, joten nyt ei muuta kuin eteenpäin ja takaisin kevyempiin aiheisiin.

Neulesetit ovat ihastuttaneet jo pidemmän aikaan ja löysin tämän täydellisen asun H&M:n premium selection-mallistosta* hiljattain. Tämä silkkipellavasekoitteinen setti koostuu neuletakista ja mekosta. Toivon, että kesällä saisi taas juhlia ystävien kanssa, koska tämä olisi ihana illanvietoissa korkojen parina. Toki tämä näyttäisi hyvältä myös tennareiden kanssa, joten voihan sitä käyttää hyvin arkenakin! Itselläni on neuletakista koko XS (löytyy täältä*) ja mekosta koko S (löytyy täältä*). Neuletakki on suurempaa mitoitusta, joten suosittelen valitsemaan yhden koon pienemmän.

Rauhallista pääsiäismaanantaita kaikille!

 

*Mainoslinkkejä.