Annasofia Thomas Engagement 19

 

Meidän pääsiäislomasta tulikin ikimuistoinen. Poikaystäväni oli odottanut oikeaa hetkeä kosintaan jo tammikuusta alkaen ja vihdoin se hetki koitti torstaina 18.huhtikuuta. Vaikka meille tulee yhteiseloa syksyllä jo kymmen vuotta, niin hän silti onnistui yllättämään minut täysin. Yksi niistä hetkistä, jonka tulen muistamaan aina.

Vaikka olemmekin olleet yhdessä kauan, niin siitä huolimatta tuntuu ihanalta olla kihloissa. Eihän se varsinaisesti mitään muuta, mutta tuntuu silti, että side meidän välillä on vahvistunut entisestään. Olen myös aivan sanaton siitä, että hän oli suunnitellut sormuksen Pariisissa kultasepän kanssa ja siitä tuli maailman kaunein sormus. En osannut odottaa mitään tällaista ja tunnearvo tätä korua kohtaan on jotain todella suurta.

Moni on kysynyt, että mitä seuraavaksi – milloin ovat häät. Olen täälläkin ehkä maininnut, että en ole varma haluanko perinteisiä häitä ollenkaan. On vähän kaksijakoiset fiilikset, sillä minulle sopisi varsin hyvin marssia maistraattiin ihan kahdestaan, mutta toisaalta olisi ihana jakaa tämä onni perheen ja läheisimpien ystävien kanssa. Asia on siis mietinnässä, mutta mitään suuri häitä emme tule järjestämään. Menemme sitten naimisiin maistraatissa tai vaikka Ranskassa ihan lähipiirin kesken, niin nämä ovat ensi vuoden asioita. Nyt nautimme tästä hetkestä!

Iso kiitos muuten Karoliina Jääskeläiselle, joka pääsi kuvaamaan lyhyellä varoitusajalla nämä kihlajaiskuvat, Anni Ruuthille keneltä sain lainaan nämä upeat vaatteet ja Sharonille meikistä. Näihin kuviin ikuistettiin meille tärkeä hetki elämässä!

 

Annasofia Thomas Engagement 6Style Plaza Engagement 1Annasofia Thomas Engagement 17