2014 MTV Video Music Awards - Show

 

Tämä blogi on pääsääntöisesti muotiblogi, mutta välillä on ihan hyvä poiketa ihan muihin aiheisiin. Politiikasta tai muista mielipiteistäni en täällä mielelläni puhu koska ne eivät kuulu blogin aihepiiriin, mutta toisaalta juuri ne asiat kertovat ihmisestä aika paljonkin. Tässä siis “5 things about me“-tyylinen postaus, mutta käyn läpi muutaman asian mihin itselläni on vahva mielipide (kolmas kohta on hieman random kylläkin). Eli…

1. Suomen lainsäädäntö ottaa päähän pahimman kerran. Kertoo aika paljon tämän yhteiskunnan arvoista kun mm. talousrikoksista saa pidemmän tuomion kuin vaikka lapsen hyväksikäytöstä tai raiskauksesta. Nämä asiat pistää aina hävettämään etenkin kun niistä tulee puhuttua ullomaalaisten ystävieni kanssa.

2. Olen feministi, eli uskon sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Mun mielestä on ihan uskomatonta ja totaallinen vääryys, että vielä vuonna 2015 Suomessa naisen euro on reilut 80 senttiä. Voisin puhua tästä aiheesta tuntitolkulla, mutta en pitkästytä teitä eli jätän ne keskustelut ystävieni kanssa pidettäväksi, heh.

3. On muutamia sanoja mitä en ikinä käytä ja ne särähtää korvaani jostain syystä (mm. solkku, arskat…).

4. Länsimetro on omasta mielestäni turhin hanke ikinä. Etenkin tällaisena aikana kun kaupunkien rahat on muutenkin tiukassa ja talous on kriisissä. Mm. vanhustenhoidosta karsitaan, mutta silti länsimetro koetaan tärkeäksi hankkeeksi? Itse olen asunut Espoossa (lähellä mteron reittiä) koko elämäni ja kun täältä pääse vartissa keskustaan bussilla niin en voi ymmärtää miksi länsimetro koettiin niin tärkeäksi asiasta toteuttaa juuri nyt. Ehkä sitten joku päivä kun kaikki muut tärkeämmät asiat olisi hoidossa niin sitä voisi harkita, mutta tuntuu, että nyt on menty metsään ja pahasti.

5. Helsingin ravintolatarjonta on omasta mielestäni todella hyvä! Ihmettelinkin kun luin Hesarin sivuilta kirjoituksen jossa kritisoitiin keskustan ravintolatarjontaa. Toki hyvästä ravintolasta joutuu maksamaan suuria summia, mutta kyllä sille rahalle saa vastinetta! Esim. Ragu, Muru ja Juuri on ihan huikeita ravintoloita ihan kansainvälisellä tasolla. Myös ranskalainen poikaystäväni hehkuttaa aina Helsingin ravintoloita niin eikö se jo merkkaa jotain, heh? Ranskalaisille kun hyvä ruoka on niin keskeinen asia.

Nyt tuli siis hieman poliittisempaa ja mielipidepohjaisempaa tekstiä, mutta ihan hyvä vaihteeksi niin. Blogin kautta kun saa varmasti sellaisen kuvan, että pääni sisällä ei pyöri mitään muuta kuin muoti. Todellisuus on onneksi ihan toinen, heh.

Hyvät viikonloput kaikille!

P.S. Lukijatutkimus ja Ladurée teepaketin arvonta on edelleen käynnissä ja pääsette osallistumaan siihen tästä!

 

 

I have very strong opinions about many things, but I rarely talk about them here since it’s a place dedicated mainly to fashion. However, I think opinions tell a a lot about a person, so here’s a few issues I feel very strongly about.

1. The Finnish law system should be changed completely. At the moment, a person who has committed a financial crime gets a higher sentence than a person who has raped someone or abused a child for example (in most cases). I think it shows how the society values money over people and that’s never a good sign. In my book, someone who hurts a child should always be considered as more of a threat than someone who commits money laundering (or something similar).

2. I’m a feminist. I believe in equal rights no matter which gender the person is. In Finland, women got the right to vote as one of the first countries in the world, but still a woman is payed less for the same job than a man. This to me is incomprehensible  and should not still be happening. I hope if I ever get a daughter that the times will be different and she will be considered 100% equal to men. I also feel very lucky to have been born into a family where I have always been considered equal to my two brothers. I know there are many girls around the world born into families, cultures and countries where being a girl means that you are automatically considered to be less than a boy. It makes me very sad, but it also makes me appreciate my own background and hopefully at some point in my life I can try to make a small difference to this issue some way.

So besides fashion, there are other things on my mind as well…Much more than these two things, but these are just the tip of the iceberg. But the other things I’ll leave to be discussed with my friends or then I’ll open another blog for them someday, heh.

Have a great weekend everyone!

 

* Image; Beyonce’s VMA performance.

Save