Hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä pyhät on mennyt todella rennolla meiningillä Espoossa vanhempien luona, jossa vietimme joulun ja nyt uuden vuoden. Välissä kävimme kotona keskustassa, mutta nyt olemme olleet tällä jo useamman päivän. Niin luksusta, kun auttamassa on useampi käsipari ja sen myötä itse olen vedellyt ihan kunnon yöunia. Eilen poika nukkui jopa läpi yön, vaikka yöimetyksiä ei ollakaan vielä varsinaisesti lopetettu. Normaalisti hän on herännyt 1-2 kertaa syömään ja suunnitelmissa on lopettaa yöimetykset heti kun ollaan varmoja, että hampaat eivät enää vaivaa (ylähampaat puhkesivat juuri). Vähän epäilen, että hän itsenäisesti jättäisi yöimetykset kokonaan pois nyt kerralla, mutta ainahan sitä voi toivoa…Saa nähdä jos sama ihme toistuisi tänä yönä!

Vaikka meille viime vuosi oli kaikin puolin ikimuistoinen esikoisen syntymän vuoksi, niin ihanuudesta huolimatta se oli hyvin raskas. Ihana ja kamala samaan aikaan. Vauvan huonounisuus, ruokayliherkkyydet ja sen myötä hänen vaativuustaso oli sitä luokkaa, että oma aika oli lähes olematonta. Nyt tilanne on onneksi helpottanut valtavasti ja on tuntunut, että tästä ajasta on vihdoin voinut nauttia kunnolla. Heti kun itse on saanut “kunnolla unta” ja vauva voinut hyvin (ja nukkunut paremmin), niin arkikin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa. Vähän haikeana mietinkin, että kohtahan tämä ensimmäinen vauvavuosi on jo taputeltu. Onneksi ihan vielä ei tarvitse alkaa suunnittelemaan 1v. juhlia, mutta toivotaan, että kun ne toukokuussa koittavat, niin voimme juhlia niitä isomman porukan kesken. Korona on kurittanut meidän arkea eniten juurikin sosiaalisten kontaktien karsimisena, eli toivotaan, että tämä vuosi olisi toisenlainen siltä osin. Myös intoa panostaa enemmän blogiin ja Instagramiin on, eli toivottavasti pääsen toteuttamaan tämänkin toiveeni tänä vuonna.

Toivottavasti tekin olette päässeet lepäämään rankan koronavuoden jälkeen ja keräämään energiaa tähän uuteen vuoteen. Itse alan aina tässä vaiheessa jo odottamana kevättä ja muistuttelemaan itselleni, että ensi kuussa valon määrä kasvaa jo kohisten. Ei siis muuta kuin kaunista alkanutta vuotta ja valoa kohti!

 

 

Tässä meidän joulu tiivistettynä: hyvää seuraa, paljon ruokaa, aurinkoa ja totaalista hengailua! Eilen katsoin lähes koko päivän Netflixiä sängyssä enkä muista milloin viimeksi olisin ottanut niin rennosti. Teki kyllä hyvää, mutta pakko myöntää, että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään kun Netflix-maratonia ei niin vain saa katkaistua, heh. Olen myös saunonut lähes joka ilta ja nauttinut takkatulesta (asioita mitä kaipaan kaupungissa). Sen lisäksi talossa on kuulunut pienten jalkojen ja tassujen töminää (serkun ihana reilun vuoden ikäinen taapero ja Coco pentu tulivat käymään).

Joulu tuli tänä vuonna jotenkin takavasemmalta ilman, että sitä ehti hirveästi edes miettimään. Nämä välipäivätkin menevät sellaista vauhtia, että kohta on lomat jo ohi ja aika palata sorvin ääreen. Itselläni on tosiaan uudet kuviot tiedossa, joten odotan kyllä innolla töihin palaamista! Sitä ennen saan kuitenkin vielä nauttia myöhäisestä joulusta poikaystäväni kanssa (hän palaa Ranskasta ylihuomenna) ja vastaanottamaan vuoden 2018 ystävien seurassa.

Ihanaa viikko kaikille ja palataan huomenna tämän vuoden ensimmäisen puoliskon lempiasuillani!

 

This is how our Christmas looked like; best company, a lot of eating, sun and total relaxation! Yesterday I watched Netflix all day in bed and I can’t remember the last time I took it so easy. It did good, but watching Netflix endlessly is tricky, as it’s impossible to stop, heh. I’ve also been to the sauna almost every evening and enjoyed the fireplace (two things I miss in our own Helsinki apartment). Besides this, we’ve also had small guests in the house, as my cousins toddler came over and puppy Coco as well. They are both just too adorable! So we’ve had a very relaxing Christmas and now I can’t wait for this year to finish, so we can welcome 2018. Hope you had good holidays as well?

Tomorrow I’ll show you my favorite looks of the first six month of this year, so stay tuned!