IMG_0663

 

Sain pari viikkoa sitten kutsun käydä tutustumassa Saga Fursin kansainväliseen huutokauppaan. Tiesin toki ennestään tästä huutokaupasta, mutta en tajunnut ihan kuinka suuri tapahtuma se onkaan. Olen täällä aikaisemmin kirjoitellut omista mietteistäni mitä tulee aitoihin turkiksiin ja postauksen pääsette lukemaan täältä. Olen siis tehnyt selväksi sen, että käytän aitoa turkista, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, “eettinen turkis” tulee olemaan se ensisijainen valintani tulevaisuudessa. Täytyy kyllä myöntää, että tämä vierailu Saga Fursin huutokauppaan taas muutti mielipidettäni. Positiivisempaan suuntaan mitä tulee turkistarhaukseen.

Miksi? Sen takia, että ymmärsin kuinka tärkeä teollisuus turkistarhaus on Suomelle jo pelkästään työllistäjänä.  Etenkin tähän aikaan kun Suomen talous on kriisissä. En ollut myöskään ymmärtänyt  kuinka keskeinen asema Suomella ja suomalaisella turkiksella on maailmalla. Tässä Suomessa järjestetyssä huutokaupassa käy mm. lähes kaikki luksusmerkkien ostajat ympäri maailmaa ja Saga Furs myi tämän kahden viikon aikana yli 300 miljoonalla eurolla turkiksia. Kyse ei siis ole mistään pikkukaupoista ja pitää vielä ottaa huomioon, että nämä huutokaupat järjestetään neljä kertaa vuodessa. Sinä päivänä kun itse vierailin huutokaupassa, lähes kaikki ostajata olivat Aasiasta. Mielenkiintoinen asia ottaen huomioon, että Aasiasta saa luultavasti paljon turkiksia huomattavasti edullisemmin. Laadussa piileekin se syy miksi ostajat ympäri maailmaa kokoontuvat juuri tänne tekemään ostonsa.

Yllätyin siitä miten vapaasti minulle näytettiin kaikki mahdolliset tilat Saga Fursin uudistetussa rakennuksessa ja pääsin myös isoihin varastoihin mitkä olivat täynnä turkiksia. Kieltämättä alkuun hätkähdin hieman tätä näkyä. Mitä enemmän minulle esiteltiin tiloja ja turkiksia niin huomasin miten laadukkaita kaikki turkikset olivat. Kyselin myös paljon siitä miten näitä eläimiä tarhoissa hoidetaan. Kuulemma erittäin hyvin. Suomessa harva teollisuus on niin läpinäkyvä kuin mitä turkisteollisuus. Kaikki on hyvin reguloitua ja seurattua. Tämän lisäksi, ostajat vaativat kaikista laadukkaimpia turkiksia. Sen sanoo jo järkikin, että huonosti voivan eläimen turkis ei ole priimaa. Tämän lisäksi, joka ainoassa turkiksessa oli numerokoodi, jolla pystyy näkemään mistä se turkis on peräisin ihan siihen millainen ruokavalio eläimellä on ollut. Ostajat ovat kuulemma erittäin tarkkoja siitä, että kaikki eläimet on hoidettu sääntöjen mukaan ja että laatu on sitä kautta täysin priimaa.

Puhuin tuossa edellisessä postauksessa siitä, että jos Suomessa kiellettäisiin turkistarhaus niin muissa maissa se vaan kiihtyisi. Maissa, missä ei välttämättä ole mitään regulaatioita siihen miten niitä eläimiä kuuluu hoitaa. Olen siis edelleen sitä mieltä, että niin kauan kuin ihmiset ostavat turkiksia ja turkisteollisuus on voimissaan niin hyvä vaan, että ostajat ostavat edes osan turkiksistaan suomalaiselta merkiltä, joka takaa sen, että eläimet on hoidettu sääntöjen mukaisesti.  Tämä on kyllä edelleen niin kaksi piippunen juttu ja sitä faktaa ei muuta mikään, että nämä eläimet syntyvät ja kuolevat pelkästään sen takia, että muotiteollisuus hyötyisi.

Tämä vierailu kuitenkin avasi silmäni näkemään tämän alan tärkeänä työllistäjänä ja ymmärtämän sen kuinka arvostettu Saga Furs on maailmanlaajuisesti.

Iso kiitos siis Saga Fursille tästä vierailusta! Halukkaat voivat lukea enemmän tästä yrityksestä ja heidän toiminnastaan merkin nettisivujen kautta.

 

Short summary – I got a chance to visit Saga Furs fur auction, which is held four times a year here in Finland. Buyers from all over the world come together and buy fur that is considered to be top quality. This Finnish company is very well know among all luxury brands as they use these furs in their creations. You can read more about this interesting company here.

 

IMG_0665

IMG_0668