akc2

 

Orléansissa oli ihan mieletön ilma perjantaina ja lauantaina. Sininen taivas, lämmin ilma ja lintujen laulu. Tuli niin keväinen fiilis, että tuntui kun olisi ollut huhtikuu tammikuun sijaan. Onneksi nautimme näistä kauniista ilmoista, sillä eilinen menikin sitten neljän seinän sisällä vesisadetta paossa. Näyttää myös siltä, että ensi viikonloppuna yölämpötilat menevät hieman pakkasen puolelle, joten talvi tekee tuloaan tännekin.

Asukuvia ottaessa tulee kaikenlaisia tilanteita eteen ja näistä kuvista muistan parhaiten symppiksen puliukon, joka piti meille seuraa. Hän oli hyvin huolissaan siitä, että saamme sakon, sillä jätimme auton aika huolimattomasti kadun kulmaan. Hän kyttäsikin parkkiliisojen varalta katua, joten saimme kuvat purkkiin ilman stressiä, heh. Sakkoa ei siis onneksi tullut, mutta ainakin kuvaustilanne oli hieman erilainen.

Nämä farkut ovat yksi aleostoksistani ja ihastuin niissä tähän hieman levenevään lahkeeseen. Ne näyttävät mielestäni pukevammilta kuin aivan pillit lahkeet. Sopivat niin nilkkureiden, kuin kesällä ballerinojen pariksi. Omani ostin Zaran verkkokaupasta ja malli on tämä jos joku teistä kiinnostui! Toinen uutuus on tämä Andiatan kashmir/puuvillainen cropattu neule, joka näyttää erityisen hyvältä yhdistettynä pidemmän paidan päälle.

Hyvää maanantaita kaikille!

 

The weather here on Friday and Saturday was so sunny and warm, that I felt like we skipped winter altogether. I’m glad we enjoyed that weather, since yesterday it rained all day. It also looks like winter is slowly approaching France as well, so I better get prepared.

These cropped jeans are one of my sales purchases (they are these ones) and I actually like this model way more than a super skinny style. I think this is more flattering and works well ankle boots and with flats later on. I’m also wearing something else new, as I received this cashmere/cotton knit last week from Andiata. I’m obsessed with it and love the cropped length.  So I guess this look is all about cropped lengths then, heh.

Enjoy your Monday!

 

akc4akc17

akc24

akc1akc25

Coat / Zara (similar here*)

Knit / Andiata* (similar here*)

Jeans / Zara (similar here*)

Boots / Tod’s

Bag / Céline

Ring / Cartier

*Gifted /Mainoslinkkejä.

Save

style-plaza-summer-7

 

En ihan heti kuvitellut ihastuvani vihreän sävyisiin asusteisiin, mutta niin kävi tämän Balmuirin huivin ja pipon kanssa. Tämä upea vihreä sointuu kauniisti harmaan kanssa ja kuten tiedätte, sitä väriä on kaappini täynnä. Etenkin huivi on vielä mitä hienostunein sävy (propsit Balmuirin tiimille!) ja tämän myötä tuli himo haalia muutakin vihreää kaappiini. Ehkä joku ihana neule jos sellainen sattuu kohdalle?

Eilen Helsingissä tarvitsi aikamoiset lämpökerrokset ja hautauduinkin mielelläni tähän huiviin. Muutaman asteen pakkanen tuntui jotenkin todella kylmälle ja poikaystäväni sanoikin, että nyt on hyvä aika palata takaisin Ranskaan, heh. Siellä näyttää sateiselta, mutta lämpötilat kohoavat sinne +14 asteeseen, eli hieman eri meininki kuin täällä.

Nyt siis nokka taas jälleen kerran kohti Ranskaa (moneskohan lento tämäkin sinne on?) ja ehdin juuri pestä pyykit kotona ennen kuin matka jatkuu Luxembourgiin. Kuullaan siis seuraavaksi taas Ranskasta!

 

I didn’t think that I would love green accessories as much as I now do, thanks to this Balmuir scarf and beanie.  This beautiful green tone works so well with grey (and as you know, my closet is full of grey) and actually with almost any color. After this I can see myself wearing a green knit, so I’ll be on the lookout for the perfect one!

Yesterday the temperature in Helsinki was a few degrees below zero, but it felt way colder than that. I didn’t mind wrapping myself in this mohair scarf. My boyfriend said he was happy about the timing (today we are flying back to France) as it’s getting too cold for his liking. In France the temperature is almost +20 degrees more than here, so that’s quite the difference!

So now it’s time to head back to France and then tomorrow we are off to Luxembourg!

 

style-plaza-summer-6style-plaza-summer-11style-plaza-summer-4

style-plaza-summer-2

Coat / Zara

Beanie / Balmuir*

Scarf / Balmuir*

Boots / Zara

Bag / Louis Vuitton

Sunnies / Ray Ban

*Gifted.